2022 Uutiset

Norjan korkein oikeus depenalisoi

Norjassa korkein oikeus toteutti sen huumepolitiikan uudistuksen, mihin poliitikkojen tahtotila ei riittänyt. Asiassa vallitsee kuitenkin laaja yhteisymmärrys, ja poliitikkojen pitää seuraavaksi ratkaista hoitopalvelujen riittämättömyyteen liittyvät ongelmat.

Norjassa konservatiivipuolue Höyren johtama hallitus yritti dekriminalisoida huumeiden käytön ja hallussapidon omaan käyttöön, mutta lakialoite kaatui parlamentissa puoluepolitikointiin kesäkuussa vuonna 2021. Pääoppositiopuolue Arbeiderpartiet kaatoi aloitteen, ja vaikka olikin periaatteessa uudistuksen puolella, ei se voinut hyväksyä huumeiden käytön dekriminalisointia kaikille kansalaisille. 

Norjan korkein oikeus antoi 8. huhtikuuta yllättäen vapauttavan päätöksen kolmessa oikeusjutussa koskien huumeiden hallussapitoa omaan käyttöön. Perusteluina käytettiin mm. stortingetin huumekeskustelussa esitettyjä puheenvuoroja. Tämä pakotti valtakunnan syyttäjän julkistamaan 13. toukokuuta uuden ohjeistuksen huumeiden hallussapitoa koskeviin oikeusjuttuihin.

Valtakunnan syyttäjän ohjeistuksessa jopa korotettiin hallussapidettävän määrän rajaa. Höyren aloitteessa rajana oli 10 grammaa, ja uusi raja on nyt 15 grammaa kannabista. Kun Höyren aloitteessa amfetamiinia, kokaiinia ja heroiinia olisi saanut olla hallussa enintään 2 grammaa, on uudeksi rajaksi tulossa 5 grammaa. Tapauskohtaisesti tämäkin määrä voidaan ylittää kaksinkertaisesti eli 10 grammaan.

Höyren aloitteessa oli mukana haittoja vähentäviä toimenpiteitä, hoitopalvelujen laajentamista sekä huumeiden hallussapidosta kiinnijääneiden nuorten neuvontaa, mutta nyt hallussapito depenalisoitiin ilman muuta huumepolitiikan uudistamista. Valtakunnan syyttäjän ohjeistuksessa puhutaan ongelmaisten ja riippuvaisten käyttäjien hallussapitotapauksista, mutta poliisin on mahdoton arvioida tällaista käytännön tilanteissa, joten uudet säännöt koskevat myös ei-riippuvaisia käyttäjiä.

Norjan parlamentissa eli suurkäräjillä vallitsee kuitenkin laaja yhteisymmärrys siitä, että huumekuolemien määrä on noussut kestämättömälle tasolle eikä ongelmakäyttäjiä pitäisi rangaista vaan tarjota tukea ja hoitoa. Valtaan noussut vasemmistolainen Arbeiderpartiet vastusti oikeistohallituksen lakialoitetta, mutta sen johtama hallitus yrittää myös laatia lakiuudistusta huumeongelman hoitamiseksi.

Lähde: France24 16.4.2021, NRK 13.4.2022, NRK 21.5.2022, Norjan korkeimman oikeuden tiedonanto 8.4.2022, Norjan valtakunnansyyttäjän tiedonanto 13.5.2022, Liite valtakunnansyyttäjän tiedonantoon.

Mielenosoitus Oslon poliisitalon edessä 11.9.2021