2022 Uutiset

Laillistaminen etenee Kolumbiassa

Kolumbiassa kannabiksen laillistamisaloite etenee suotuisissa merkeissä. Kolumbian kongressissa on vahva tahtotila kannabiskaupan laillistamiseksi, vastavalittu presidentti kannattaa sitä, ja hän esitti syyskuussa YK:n yleiskokouksessa kansainvälisen huumesodan lopettamista.

“On aika tunnustaa, että sota huumeita vastaan on epäonnistunut täydellisesti”, Kolumbian vastavalittu presidentti Gustavo Petro julisti virkaanastujaispuheessaan 7. elokuuta. 

Samassa puheessa hän kertoi hallituksensa kannabiskaupan laillistavasta lakialoitteesta. Kolumbian lainsäädäntö sallii kannabiksen kasvatuksen lääkekäyttöön, ja siitä on parissa vuodessa tullut merkittävä kannabiksen tuottaja Pohjois-Amerikan lääkekannabismarkkinoille. Uuden lakialoitteen kannattajat uskovat, että täyslaillistaminen auttaa saamaan tuhannet kannabista kasvattavat maanviljelijät pois laittomilta markkinoilta laillisen kaupan piiriin. 

“Emme koskaan saavuta rauhaa Kolumbiassa ennen kuin valvomme huumekauppaa,” kertoo senaattori Gustavo Bolivar, joka on yksi uuden lakialoitteen allekirjoittajista. Hän kuuluu samaan Humane Colombia puolueeseen kuin presidentti Petro.

“Ei edes Yhdysvallat, jolla on paljon valtaa ja rahaa, pysty voittamaan huumesotaa. Tällä hetkellä Kolumbiassa tuotetaan enemmän huumeita ja käyttäjiä sekä kasvattajia on enemmän kuin Pablo Escobarin ollessa elossa. Huumekauppa kasvaa huolimatta sen vastaiseen taisteluun laitetuista rahamääristä ja tämän vaatimista ihmisuhreista.”

Senaattori Bolivar oli äskettäin Yhdysvalloissa Coloradon osavaltiossa tutustumassa kannabiksen laillistamisen tuomiin taloudellisiin hyötyihin. Hänen mielestään on tekopyhää laillistaa kannabis kotimaassa ja samalla kannattaa huumesotaa ulkomailla, kuten Kolumbiassa, jossa USA käyttää miljoonia dollareita joka vuosi kolumbialaisten joukkojen aseistamiseen ja koulutukseen kartellien vastaisessa sodassa.

Kolumbian sisällissotaa tutkivan totuuskomission raportin mukaan huumeiden salakuljetus piti sisällissotaa käynnissä 50:n vuoden ajan huolimatta USA:n 8:n miljardin sotilasavusta Kolumbialle. Vähintään 260 000 kolumbialaisen arvioidaan kuolleen konfliktissa, suurin osa siviilejä. Maan vankipopulaatiosta 13 % istuu huumetuomioita.

Kolumbiassa kannabista perinteisesti kasvattavilla pienviljelijöillä ei ole varaa hankkia kasvatuslupia lääkekannabiksen kasvatukseen, joten he joutuvat myymään satonsa huumekartelleille. Kongressin käsittelyssä oleva lakialoite sallisi näiden etupäässä alikehittyneellä maaseudulla asuvien viljelijöiden laillistaa viljelmänsä.

Koka-pensaan, kannabiksen ja oopiumunikon viljelijöiden liiton, COCCAM, arvioiden mukaan 3000 perhettä elättää itsensä kannabiksen laittomalla kasvatuksella pääasiassa maan lounaisosassa sijaitsevassa Caucan departementissa. Nämä viljelijät elävät eristyneillä alueilla monen tunnin matkan päässä lähimmiltä päällystetyiltä teiltä.

Edistystä edustajainhuoneessa ja senaatissa

Kuluneiden viiden vuoden aikana Kolumbian kongressissa on käsitelty useampiakin laillistamisaloitteita, mutta liberaalipuolueen edustajan yhdessä muiden puolueiden kansanedustajien kanssa laatima laillistamisaloite läpäisi edustajainhuoneen ensimmäisen komitean käsittelyn äänin 31 – 2 tiistaina 5. marraskuuta. Tämän jälkeen lakialoite etenee kongressin edustajainhuoneen täysistuntoon. 

Presidentti Petron valinta on luonut uutta uskoa kannabiksen laillistamiseen. Vaikka laki ei ole hänen aloitteensa, niin samoissa vaaleissa Kolumbian lakiasäätävistä elimistä tuli edellisiä kannabismyönteisempi. Liberaalipuolue on mukana Petro hallituksessa samoin kuin Historic Pact for Colombia puolue, jonka senaattori María José Pizarro on puhunut senaatissa vahvasti laillistamisen puolesta. Lisäksi lakialoite on saanut myönteisen vastaanoton valtion hallinnossa kahden ministerin puoltaessa sitä ennen komitean äänestystä.

Kannabiskaupasta saatuja verotuloja ohjataan paikallishallinnolle julkisen terveydenhoidon, opetuksen ja maanviljelijöiden toimeentulon tukemiseen.

Tästä on vielä pitkä matka ennen kuin aloitteesta tulee laki. Koska laki edellyttää muutosta Kolumbian perustuslakiin, jonka artikla 49 kieltää huumeiksi luokiteltujen aineiden käytön, vaatii sen hyväksyminen kaiken kaikkiaan kahdeksan äänestystä. 

Hallituksella on kuitenkin enemmistö sekä edustajainhuoneessa että senaatissa, ja on odotettavaa, että lain tullessa presidentin allekirjoitettavaksi hän mitä todennäköisimmin sen myös tekee.

Vetoomus tämän perustuslain artiklan poistamiseksi on jo alkanut kongressiedustaja Juan Carlos Losadan toimesta.

“Tämä on kahden rintaman taistelu. Toisaalta laillistamisaloite etenee kongressissa ja toisaalta Losadan vetoomus on annettu perustuslakituomioistuimelle. Kumpi tahansa näistä hyväksytään ensimmäisenä, niin olemme valmiita kannattamaan päätöstä, koska maamme tarvitsee rauhaa,” senaattori Bolivar selosti tilannetta.

Kolumbian senaatin ensimmäinen valiokunta käsitteli lakialoitetta 16. ja 22. marraskuuta. Ensimmäisessä käsittelyssä hyväksyttiin aloite perustuslain 49. artiklan muuttamisesta ja laillistamisaloitteesta päätettiin järjestää julkinen kuulemistilaisuus. Toisessa käsittelyssä valiokunta päätti selvällä enemmistöllä 12 – 4 uudistaa perustuslakia siten, että se sallii kannabiksen aikuiskäytön. Aloite etenee seuraavaksi senaatin täysistuntoon.

Samassa käsittelyssä keskusteltiin mm. kannabiskaupan verotuksesta. Uuden lain mukaan liikevaihtovero on 20 % kaikista tavaroista mutta kannabiksen osalta esitettiin jopa 35 %:n veroa. Tätä vastustettiin sillä perusteella, että halutaan ihmisten siirtyvän laillisen kannabiskaupan piiriin. Joka tapauksessa jokin vero täytyy olla, jolla rahoitetaan tämä laillistamisprojekti.

Lisäksi hyväksyttiin esitykset alkuperäiskansojen oikeuksien turvaamisesta sekä huumausaine termin korvaamisesta termillä psykoaktiivinen aine.

Kansainvälinen huumesota lopetettava

Kolumbian uusi presidentti Gustavo Petro kertoi kansainväliselle yhteisölle ensimmäisessä YK:n yleiskokoukselle pitämässään puheessa 20. syyskuuta, että “demokratia tulee kuolemaan”, jollei maailman valtiot yhdessä lopeta huumesotaa ja pyri muuttamaan politiikkaa miljoonien ihmishenkien ollessa uhattuna nykyisellä politiikalla.

Petro kuvaili maansa olevan yksi maailman kauneimmista ja luonnoltaan rikkaimmista, mutta kertoi ihmisveren sekoittuvan sen jokiin ja luonnon monimuotoisuuteen.

Hän selitti Inkojen pyhän kasvin, koka-pensaan, vainoamisen ruokkivan väkivaltaisuutta sademetsissä.

“Tämä on paradoksaalinen risteys. Tuhoamme juuri niitä metsiä, joita meidän tulisi suojella. Koka-pensaan tuhoamisessa käytetään glyfosaattia, joka leviää meidän vesistöihimme, viljelijöitä pidätetään ja vangitaan.”

Petro tuomitsi “pelastetaan viidakot”-puheen tekopyhänä.

Puheessaan YK:n yleiskokouksella Petro kertoi “huumesodan epäonnistuneen”, ja lisäsi, että miljoonat etelä-amerikkalaiset tulevat kuolemaan tämän politiikan seurauksena.

“Huumesotaa on kestänyt 40 vuotta. Jollemme muuta politiikan suuntaa ja jatkamme vielä toiset 40 vuotta, Yhdysvalloissa 2,8 miljoonaa ihmistä tulee kuolemaan fentanyylin yliannoksiin, jota ei valmisteta Etelä-Amerikassa. Miljoonia afroamerikkalaisia vangitaan yksityisiin vankiloihin. Mustista vangeista tulee vankilayritysten bisnestä.”

“Piilottamalla tämän totuuden näemme ainoastaan sademetsien ja demokratian kuolevan. Huumesota on epäonnistunut. Taistelu ilmastokriisiä vastaan on epäonnistunut.”

Presidentti Petro vaati koko Latinalaisen Amerikan nimissä lopettamaan irrationaalinen sota huumeita vastaan.

“Satoja miljoonia ihmisiä tappavaa ilmastokatastrofia ei aiheuta tämä planeetta, vaan sen aiheuttaa pääoma. Jatkuvan kulutuksen kasvun, tuotannon kasvun ja joidenkin harvojen ihmisten rahanhimon kasvun logiikalla.”

Kolumbian presidentti Petro lisäsi, että Amazonin sademetsän polttamisessa ja myrkyttämisessä tiivistyy ihmiskunnan epäonnistuminen.

”Kokaiini- ja huumeriippuvuuden taustalla, öljy- ja hiiliriippuvuuden taustalla on tämän ihmiskunnan historian vaiheen todellinen riippuvuus: riippuvuus irrationaalisesta vallasta, voitosta ja rahasta. Tämä on se valtava tappava koneisto, joka voi hävittää ihmiskunnan.”

Hän sanoi erikseen haastattelussa, että Yhdysvallat ja muut valtiot edesauttavat vältettävissä olevia yliannoskuolemia pitäessään yllä huumeiden kriminalisointia.

Presidentti Petro ei esittänyt puheessaan vaihtoehtoista politiikkaa, mutta hän sanoi paremman yhteiskunnan laskevan päihteiden kysyntää.

Lähde: CNN 21.8.2022, YK 20.9.2022Filtermag 21.9.2022Infobae 20.10.2022, Harris Bricken 3.11.2022, Kolumbian senaatti 16.11.2022, Kolumbian senaatti 22.11.2022, Infobae 22.11.2022

Kansanedustaja Cámara Daniel Carvalho kertoo laillistamisaloitteen etenemisestä Kolumbian kongressissa. Hän on julkisesti kertonut käyttäneensä kannabista jo 25 vuotta, eikä se ole tehnyt hänestä huonompaa ihmistä. Sen käyttö ei ole estänyt hänen valmistumistaan insinööriksi parhailla arvosanoilla ja valitsemista vaaleilla nyt jo kolmannen kerran julkiseen virkaan.

Kolumbiasta on tulossa merkittävä lääkekannabiksen tuottaja. Kolumbian kannabisteollisuusliiton, Asocolcanna, mukaan vuonna 2021 Kolumbian kannabiksen vienti oli 11 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Uusien valvontasäädösten myötä viennin arvo voi nousta 30–50 miljoonaan dollariin vuonna 2022.

Caucan departementista on tullut kannabiksen kasvatuksen keskus kokaiinin vastaisen sodan varjossa

Ote Kolumbian presidentti Petron puheesta YK:n yleiskokouksessa

Historic Pact for Colombia puolueen senaattori María José Pizarro on yksi voimahahmoista kannabiksen laillistamisaloitteen takana

Kuinka Kolumbian huumesota eskaloitui täysmittaiseksi sisällissodaksi