2023 Uutiset

Kanada: neljä vuotta kokemuksia laillistamisesta

Kanada laillisti kannabiskaupan toisena suvereenina valtiona Uruguayn jälkeen ja ensimmäisenä länsimaisena suurvaltana 17. lokakuuta 2018. The Cannabis Act:ssa säädetään, että tätä kehitystä tulee seurata jatkuvalla tutkimuksella.

Tutkimuksien perusteella voidaan sanoa, että laillistaminen on syrjäyttänyt tehokkaasti kannabiksen laittomia markkinoita ja vähentänyt alkoholin myyntiä. Nuorten ensiapukäynnit kannabiksen käytön vuoksi ovat lisääntyneet, mutta alkoholin käyttö aiheuttaa edelleen valtaosan nuorten päihdeongelmista. Lasten kannabismyrkytykset ovat lisääntyneet laillistamisen jälkeen syötävien kannabistuotteiden tultua markkinoille. Perusteellinen selvitys laillistamisen vaikutuksista Kanadan yhteiskuntaan on odotettavissa vuoden 2024 alussa.

Laillinen myynti ylittää laittoman

Kanadassa laillisen kannabiskaupan arvo ylittää laittoman kaupan arvon. The North American Cannabis Report 3:nnen painoksen mukaan kannabiksen kulutus on noussut 30 % vuoden 2018 jälkeen, mutta tästä kasvusta ei ole päätynyt mitään rikollisille. Kannabiksen kuluttajista 43 % osti kannabiksensa laillisesta kaupasta vuonna 2021 kun osuus oli 37 % vuonna 2020. Ontarion provinssin myynti on 39 % kaikesta laillisesta myynnistä, ja siellä laillisen kaupan osuus on noussut vuoden 2020 47,1 %:sta 54,2 %:iin vuonna 2021.

Kannabisteollisuus on luonut 10900 uutta työpaikkaa ja 19300 siihen suoraan liittyvää sekä 67400 epäsuorasti liittyvää työpaikkaa.

Laillinen kannabisteollisuus on tuonut bruttokansantuotteeseen 43,5 CA$ vuosina 2018 – 2021. Tästä valtio ja provinssit ovat saaneet 15,1 miljardia CA$. 

Kannabiksen käyttö

Kuluneen vuoden kehitystä kartoitetaan Kanadan terveysviraston Canadian Cannabis Survey 2022 kyselytutkimuksessa, jonka tiedot koottiin yli 10 000:lta anonyymisti kyselyyn vastanneelta.

Lailliset kannabiskaupat ovat käytetyin kannabislähde kuluneen vuoden aikana käyttäneiden keskuudessa 61 %:n ostettua niistä verrattuna 53 %:iin vuonna 2021. Toiseksi yleisin lähde oli ystävät, 11 %, kolmanneksi omatarvekasvatus, 8 %, neljänneksi laillinen nettikauppa, 8 %, viidenneksi yhteishankinta ystävien kanssa, 4 %. Kaikkiaan 48 % ilmoitti ostavansa kannabista ”aina” laillisesta lähteestä, ja enää 5 % ilmoitti ostavansa ”aina” laittomasta lähteestä: 2 % ilmoitti ostaneensa kannabista laittomasta nettikaupasta, 1 % laittomasta kaupasta, 1 % diileriltä ja 1 % tuttavalta. 

Kannabista kuluneen vuoden aikana ostaneet olivat käyttäneet keskimäärin 65 CA$ kuukaudessa kannabisuotteisiin laillisissa kannabiskaupoissa. Tärkeimmät tekijät laillisen kaupan valintaan olivat hinta, turvallisuus, laatu ja helppous. 

Kannabiksen käyttö eri ikäryhmissä on pysynyt melkein samalla tasolla edellisen kyselyn jälkeen: väestötasolla kannabista käyttäneiden osuus kasvoi vuoden 2021 25 %:sta 27 %:iin vuonna 2022. Eniten kannabista käyttävä ikäluokka on 20 – 24 vuotiaat, joista 50 % on käyttänyt kannabista ainakin kerran kuluneen vuoden aikana, toiseksi eniten 16 – 19 vuotiaat, 37 %, ja kolmanneksi yli 25 vuotiaat, 25 %. Kahden nuorimman ikäluokan kannabiksen käytössä ei tapahtunut mitään muutoksia kuluneen vuoden aikana, mutta yli 25 vuotiaiden keskuudessa käytön yleisyys nousi 22 %:sta 25%:iin.

Hieman yli puolet, 52 %, käytti kannabista kolmena päivänä kuukaudessa tai harvemmin, ja 18 % käytti päivittäin. Keskimääräinen käytön aloitusikä on 20,5 vuotta missä ei ole tapahtunut muutosta.

Kannabiksen käyttö kuluneen vuoden aikana on 16 – 19 vuotiaiden keskuudessa palannut laillistamista edeltävälle tasolle noustuaan hieman vuosina 2018 – 2020.

Kanadassa syntyneiden keskuudessa kannabiksen käyttö on yleisempää kuin maahanmuuttajien keskuudessa. Biseksuaaleiksi, muunsukupuolisiksi sekä homoseksuaaleiksi identifioituneiden keskuudessa kannabiksen käyttö on vakiintunutta mutta yleisempää kuin heteroseksuaaleiksi identifioituneiden keskuudessa, joiden keskuudessa kannabiksen käyttö yleistyi kuluneen vuoden aikana. 

Yleisin käyttötapa on edelleen polttaminen (70 %), toiseksi yleisin syöminen (52 %) ja kolmanneksi yleisin vaporointi (30 %).

Kyselyyn vastanneista 31 % ilmoitti käyttävänsä sellaisia kannabistuotteita, joissa on enemmän THC:tä ja vähemmän CBD:tä, 13 % ilmoitti juuri toisinpäin, 12 % tasan molempia, 8 % ilmoitti käyttävänsä vain THC:tä ja 2 % vain CBD:tä. Toisaalta 17 % ei osannut sanoa käyttämiensä kannabistuotteiden THC- tai CBD-tasoa.

Kaikista kanadalaisista 6 % ja kuluneen vuoden aikana kannabista käyttäneistä 14 % kertoi kasvattaneensa kannabista kotonaan. Näistä 20 % kertoi kasvattavansa luvallisesti lääkkeeksi itselleen tai toiselle henkilölle. Keskimääräinen kasvien lukumäärä oli 3,5. Kuluneen vuoden aikana kannabista käyttäneistä 18 % ilmoitti valmistaneensa kannabiksesta syötäviä tai juotavia tuotteita, kun vastaava luku edellisvuonna oli 22 %.

Yleisesti kyselyyn vastanneet ilmoittivat kokevansa enemmän hyötyä kuin haittaa kannabiksen käytöstään. Suurin osa, 96 %, kannabista elinaikanaan käyttäneistä ei ole koskaan kokenut tarvetta hakea ammattiapua kannabiksen käyttönsä takia, ja 3 % ilmoitti saaneensa ammattiapua. 

Tiedottaminen

Kyselyssä tiedusteltiin myös sitä, ovatko käyttäjät nähneet hallituksen valistuskampanjoita kannabiksen käytöstä. Kaikista kanadalaisista 29 % ilmoitti nähneensä terveysvaroituksia kannabistuotteissa tai Health Canadan nettisivuilla, ja 19 % oli epävarmoja, että olivatko he nähneet varoituksia. 

Kuluneen vuoden aikana kannabista käyttäneiden keskuudessa 62 % kertoi nähneensä varoituksia. Näistä 55 % kertoi varoitusten lisänneen heidän tietoisuuttaan kannabiksen käyttöön liittyvistä haitoista. Niiden joukossa, jotka eivät olleet nähneet varoituksia, 70 % tunsi tietävänsä tarpeeksi mahdollisista haitoista. 

Kyselyssä kysyttiin tällä kertaa myös mainonnalle tai tuote-esittelylle altistumisesta. 51 % ei ollut nähnyt yhtään mainosta tai tuote-esittelyä, 24 % oli nähnyt mainoksia kannabiskauppojen edustalla, 14 % sosiaalisessa mediassa, 13 % nettisivuilla tai kauppojen sisällä ja 10 % TV:ssä, radiossa tai julisteessa.

Koronapandemian vaikutuksista

Kyselyssä tiedusteltiin koronapandemian vaikutuksia kannabiksen käyttöön. 53 % kertoi, ettei käyttö ollut muuttunut, 24 %:lla käyttö oli lisääntynyt ja 23 %:lla vähentynyt. 

Kannabiksen käyttö muuttui eniten nuoremmissa ikäluokissa. Yli 25 vuotiaiden keskuudessa 57% kertoi käytön pysyneen samalla tasolla ja 21 % kertoi käytön kasvaneen, kun taas 16 – 19 vuotiaiden keskuudessa 40 % ja 20 – 24 vuotiaiden keskuudessa 36 % kertoi käytön kasvaneen. 

Tärkeimmät syyt kannabiksen käytön kasvuun olivat stressi (59 %), ahdistus (55 %), kyllästyminen (51 %), yksinäisyys (33 %) ja säännöllisen aikataulun puute (31 %). 

Liikenneturvallisuus

Kannabista ei-lääkinnällisesti kuluneen vuoden aikana käyttäneistä 23 % kertoi ajaneensa autolla alle kaksi tuntia kannabiksen käytön jälkeen jossakin elämänsä vaiheessa. Heistä 37 % kertoi ajaneensa kuluneen kuukauden kuukauden aikana, 28 % kuluneen vuoden aikana ja 35 % aiemmin kuin kuluneen vuoden aikana. Näissä luvuissa ei ole tapahtunut muutoksia vuoden 2021 kyselyn jälkeen. Kannabiksen vaikutuksen alaisena ajaminen oli yleisempää miehillä, 20 – 24 vuotiaiden sekä yli 25 vuotiaiden ikäryhmissä. 

Kuluneen vuoden aikana kannabista käyttäneistä 1 % kertoi joutuneensa lainvalvontaviranomaisten kanssa tekemisiin liittyen autolla ajamiseen kannabiksen vaikutuksen alaisena. Kannabista käyttäneistä 82 % kertoi kannabiksen vaikuttavan ajosuoritukseen huonontavasti, ja kuluneen vuoden aikana käyttäneistä 76 % kertoi näin, 13 % arvioi ajosuorituksen riippuvan olosuhteista ja 6 % arvioi, ettei kannabis vaikuta heidän ajosuoritukseensa.

Lääkekäyttö

Yli 16-vuotiaista kanadalaisista 13 % kertoi käyttäneensä kannabista lääkinnällisesti, vuonna 2021 osuus oli 14 %. Kuluneen vuoden aikana kannabista lääkinnällisesti käyttäneitä oli tässä kyselyssä 1273, joista 27 % kertoi käyttävänsä sitä hoitoalan ammattilaisen valvonnassa, vuonna 2021 osuus oli 22 %. Enemmistö, 73 %, käytti kannabista lääkinnällisesti ilman alan ammattilaisen dokumentaatiota osuuden ollessa 78 % vuonna 2021. 

Kannabista lääkkeenä käyttäneistä 31 % käytti sitä päivittäin, 21 % vähemmän kuin kerran kuukaudessa ja 17 % 2 – 3 päivänä kuukaudessa. Kuluneen kuukauden aikana kannabista lääkkeenä käyttäneistä 51 % ilmoitti käyttävänsä sitä suun kautta kannabisöljynä, 39 % polttamalla, 39 % syömällä, 21 % ihotuotteena, 19 % höyrystämällä vape-kynällä tai sähkötupakassa, 10 % höyrystämällä vaporisaattorilla, 10 % juomalla ja 6 % däppinä. 

Suurin osa, 45 %, hankki lääkekannabiksensa laillisesta kaupasta, 17 % nettimyyntinä terveydenhoitoviraston hyväksymältä tuottajalta, 11 % tavalliselta lailliselta nettimyyjältä, 8 % kasvatti itse, 5 % ystävältä ja 3 % laittomasta nettikaupasta. 

Laillistaminen vähentää alkoholin myyntiä

Tutkimuksen ”Relationships between sales of legal medical cannabis and alcohol in Canada” mukaan jo kannabiksen lääkekäytön laillistaminen vähensi alkoholin myyntiä. Alkoholin ja lääkekäyttöön tarkoitetun kannabiksen myynnin kehitystä seuraamalla tammikuusta 2011 syyskuuhun 2018 laskettiin, että lääkekäyttöön tarkoitetun kannabiksen ostamiseen käytetty dollari liittyi alkoholimyynnin vähenemiseen 0,74 – 0,84 dollarilla.

Tämä tarkoittaa, että lääkekannabis on alkoholin taloudellinen korvaaja, ja Kanadassa vuosina 2017 – 2018 alkoholin myynti väheni noin 1,8 % kuin mitä se olisi ilman lääkekannabista. Tuloksesta voidaan epäsuorasti päätellä, että alkoholin myynnin lasku voi korvata kannabiksen laillistamisen terveydellisiä ja taloudellisia vaikutuksia.

Rajoitukset ruokkivat laittomia markkinoita

Kanadan hallitus salli provinssien aloittaa syötävien kannabistuotteiden myynti vuonna 2020, kaksi vuotta laillistamisen jälkeen. Ontarion, Brittiläisen Kolumbian ja Albertan provinssit sallivat ensimmäisinä syötävien kannabistuotteiden myynnin, kun taas Quebecin provinssi salli syötävät tuotteet vasta vuonna 2022 siten, että provinssin hallinto on ainoa laillinen kannabiksen jälleenmyyjä.

Quebecin kannabisteollisuuden liiton toimitusjohtaja Pierre Leclerc on sitä mieltä, että säädökset eivät poista laitonta myyntiä. 

“Syötävien tuotteiden tulo markkinoille on askel oikeaan suuntaan. Mutta tämä tuotteet eivät vastaa kuluttajien tarpeita niin, että nämä vaihtaisivat laittomat markkinat laillisiin.”

Suurin osa syötävistä kannabistuotteista saadaan edelleen laittomilta markkinoilta. Kanadassa laillisten syötävien tuotteiden yhden pakkauksen THC-pitoisuus ei saa ylittää 10 mg:aa. Laittomilla markkinoilla on tarjolla syötäviä tuotteita helposti, ja ne ovat sekä halvempia että vahvempia kuin lailliset tuotteet.

Nuorten ensiapukäynnit

Kanadan päihteiden käytön ja riippuvuuden keskus julkaisi raportin ”An Evaluation of Psychoactive Substances that Bring Youth to the Emergency Department. Focus on Alcohol, Cannabis and Opioids” nuorten ensiapukäynneistä päihteiden takia seitsemässä ensiapukeskuksessa Sherbrooken, Saskatoonin ja Halifaxin kaupungeissa kolmessa eri provinssissa. Raportti liittyy pitempiaikaiseen nuorten alkoholimyrkytyksiä seuraavaan tutkimusprojektiin, jonka kuluessa kannabiksen laillistaminen ja kasvava opioidiepidemia ovat nousseet uusiksi tutkimuskohteiksi. Tietoja kerättiin vuosilta 2016 – 2019 alkoholin, kannabiksen ja opioidien aiheuttamista ensiapukäynneistä 12 – 17 ja 18 – 24 vuotiaiden ikäryhmissä.

Pääasiallinen nuorten tai nuorten aikuisten käyttämä päihde oli alkoholi, jonka jälkeen tulivat kannabis ja opioidit. Alkoholi aiheuttaa enemmän ensiapukäyntejä kuin kannabis ja opioidit yhteensä. Monien ensiapuun tulleiden nuorten tila on ollut vakava, jopa henkeä uhkaava. Suurimmassa osassa tapauksista oli käytetty vain yhtä päihdettä, yleisimmin alkoholia. 

Ensiapukäynnit kannabiksen käytön takia ovat yleisempiä nuorilla miehillä kuin naisilla. Kolmasosassa käynneistä oli kyse sekakäytöstä, mutta suurin osa on seurausta alkoholin käytöstä. Sekakäyttötapauksissa on yleisimmin käytetty kannabista ja alkoholia.

Pohjois-Amerikkaa koetteleva opioidikriisi näkyy myös nuorten ensiapukäynneissä. Opioidien aiheuttama kuolleisuus yli 15 vuotiaiden keskuudessa on noussut 88 % vuodesta 2010.

Kannabiksen laillistaminen 

Kannabiksen viihdekäytön laillistaminen on viime vuosina noussut uutisoinnissa tärkeäksi terveyteen liittyväksi ongelmaksi, mikä on lisännyt tarvetta tutkia sen käyttöä nuorten keskuudessa Kanadassa. Tutkimustieto osoittaa, että nuoret käyttävät kannabista todennäköisemmin kuin aikuiset, ja että viikottain tai useammin kannabista käyttävät nuoret lisäävät riskiään saada päihteiden käytöstä aiheutuvia ongelmia tai mielenterveysongelmia myöhemmällä iällä.

Yhdysvalloissa kannabiksen laillistaminen osavaltioiden tasolla on myös lisännyt kansanterveydellisten haittojen riskiä. Ensiapukäynneistä kerätty tieto osoittaa, että kannabiksen käyttöön liittyvät käynnit ovat lisääntyneet vuosittain 7 % kuluneiden kymmenen vuoden aikana, ja näitä käyntejä on nuorilla muita ikäryhmiä todennäköisemmin. 

Kanadassa Ontarion provinssista saadut alustavat tiedot heijastavat tätä kehityssuuntaa osoittamalla, että kannabikseen liittyvät 18 – 29 vuotiaiden ensiapukäynnit lisääntyivät 56 % ensimmäisten kuuden kuukauden aikana laillistamisen jälkeen. Tietojen mukaan kannabiksen käyttöön liittyvät sairaalahoitoa vaativat käynnit olivat yleisempiä kuin muiden päihteiden kohdalla 10 – 24 vuotiaiden miesten ja naisten keskuudessa. Yli 15 vuotiaiden kannabista päivittäin tai lähes päivittäin käyttävien osuus on kasvanut vuodesta 2015 niin, että 7,9 %:a kertoo näin runsaasta käytöstä vuonna 2020. 

Alkoholi on suurin ongelma

Kaikkiaan 4634:sta ensiapukäynnistä suurimmassa osassa, 69,3 %, oli kyse alkoholista, 32,7 %:ssa kannabiksesta ja 8 %:ssa opioideista. Kannabiksen aiheuttaman hoidontarpeen kehityksessä on selvää alueellista vaihtelua: Sherbrookessa hoidontarve väheni vuosina 2016 – 2019, Saskatoonissa lisääntyi ja Halifaxissa pysyi samalla tasolla.

Hoidon tarvetta aiheuttaa eniten alkoholi, joka yksinään vastaa 43,2 %:sta hoitoon hakeutumisista, toisena kannabis, 13,0 %, ja kolmantena opioidit, 2,6 %. Kannabis yhdessä alkoholin kanssa vastaa 7,9 %:sta hoitoon hakeutumisista muiden kombinaatioiden jäädessä alle 1 %:iin.

Kannabikseen liittyvissä tapauksissa ainoastaan 23,2 %:ssa löytyy maininta siitä, millaisesta kannabistuotteesta on kysymys. Sherbrookessa maininta löytyy noin 50 %:ssa tapauksista, ja näissä yleisin on kuivattu kannabis, 84,4 %, syötävä tuote, 9,1 %, kannabisöljy, 3,2 % ja muiden tuotteiden osuudet ovat alle 2 %. Halifaxissa vain 7,6 %:ssa tapauksista löytyy maininta kannabistuotteesta, ja syötävät tuotteet ovat yleisin, 86,7 %, däbit toinen, 10 %, muiden tuotteiden jäädessä alle 2 %.

Yleisin syy, 45,1 %, ensiapukäyntiin on ollut vahingossa saatu vamma, kaatuminen, auto-onnettomuus tai tappelu; toiseksi yleisin, 13,9 %, tahallinen vamma, itsemurhayritys, itsemurhan suunnittelu, itsensä vahingoittaminen; kolmanneksi yleisin, 9,6 %, ahdistus tai muu mielenterveydellinen häiriö ja neljänneksi yleisin, 6,8 %, ruuansulatusongelmat.

Päihteiden takia ensiapuun tulleista nuorista 40 %:lla, 1846:lla, oli taustalla vähintään yksi komorbiditeetti eli joku muu terveyshaitta. Alkoholiin liittyvissä käynneissä näitä oli 34,1 %:ssa tapauksista, kannabikseen liittyvissä 51,2 %:ssa ja opioideihin liittyvissä 53 %:ssa. Nämä liittyivät yleisimmin psykiatrisiin ongelmiin (ahdistus, masennus, keskittymisongelmat) fyysisten ongelmien (sydän-, verenkierto- tai ruuansulatusongelmat) ollessa harvinaisempia. 

Alkoholi on edelleen suurin nuorten ensiapukäyntien aiheuttaja huolimatta kasvavasta opioidien yliannoksien aiheuttamasta hätätilasta ja kannabiksen laillistamisen herättämistä synkistä varoituksista sen käytön dramaattisesta kasvusta nuorten keskuudessa on. Tämä näkyy kaikissa seitsemässä ensiapupiirissä kolmessa eri provinssissa.

Ontariossa alkoholin aiheuttamat ensiapukäynnit kasvoivat 175 % vuosina 2003 – 2016, mikä osoittaa sen, kuinka yleisiä alkoholin aiheuttamista haitoista on tullut.

Alkoholin käyttöön liittyviä riskejä yleensä aliarvioidaan verrattaessa sitä kannabikseen ja opioideihin. Suurin osa ensiapukäynneistä koskee täysi-ikäisiä nuoria, mutta alaikäiset nuoret saapuvat ensiapuun muita ikäluokkia vakavampien ongelmien takia. Ensiapukäynnit tarjoaisivat mahdollisuuden puuttua kohdistetusti nuorten ongelmaiseen päihteiden käyttöön, mutta tätä hyödynnetään vähän.

Pikkulasten kannabismyrkytykset

Tutkimuksessa “Edible Cannabis Legalization and Unintentional Poisonings in Children” verrattiin sairaalahoitoon päätyneiden alle 10 vuotiaiden lasten kannabismyrkytyksiä Ontarion, Brittiläisen Kolumbian ja Albertan provinsseissa Quebecin provinssiin, jossa syötävät tuotteet eivät olleet vielä tulleet lailliseen kauppaan tutkimuksen tekoaikana. 

Ennen laillistamista vuonna 2018 sairaalahoitoon päätyneiden lasten kannabismyrkytysten määrä oli samalla tasolla kaikissa neljässä provinssissa. Ensimmäisen laillistamisaallon aikana lokakuusta 2018 joulukuuhun 2019 sairaalaan päätyneiden lasten kannabismyrkytysten määrä nousi 2,6 kertaiseksi. Seuraavan laillistamisaallon aikana tammikuusta 2020 syyskuuhun 2021 sairaalahoitoon päätyneiden määrä nousi Ontarion, Brittiläisen Kolumbian ja Albertan provinsseissa 7,5 kertaiseksi lähtötasoon verrattuna kun taas Quebecissa taso oli kolminkertainen sen takia, että syötäviä tuotteita ei oltu vielä laillistettu. 

Sairaalahoitoon joutuneiden lasten keski-ikä oli 3,5 vuotta. Tutkimuksen johtaja tohtori Daniel Myran nämä ovat touhukkaita esikoululaisia, jotka pääsevät sellaisiinkin paikkoihin, joihin heidän ei pitäisi päästä.

“He löytävät jotakin houkuttelevan näköistä ymmärtämättä sitä, että se sisältää kannabista.”

Myran kuitenkin painottaa, että lasten vahingossa tapahtuvat kannabismyrkytykset ovat vielä suhteellisen harvinaisia. Kanadassa joutui kuluneiden seitsemän vuoden aikana 581 lasta sairaalahoitoon kannabismyrkytyksen takia, minkä lisäksi on isompi joukko vähemmän vakavia myrkytyksiä.

Hän kehottaa vanhempia kertomaan terveydenhoitohenkilöille, jos he epäilevät lapsensa nielleen kannabista. Kannabismyrkytys näyttää samanlaiselta kuin monet muut henkeä uhkaavat sairaustilat, ja henkilökunnan pitää tehdä erilaisia hankaliakin toimenpiteitä näiden poissulkemiseksi.

Brittiläisen Kolumbian yliopiston psykologian professorin Zach Walshin mielestä kannabistuotteiden turvallisen säilyttämisen lisäksi vanhempien tulisi keskustella lastensa kanssa kannabiksesta sitten kun nämä ovat tarpeeksi vanhoja.

Avoin ja rehellinen yhteydenpito kannabiksen ja huumeiden käytöstä lasten kanssa voi ehkäistä teini-ikäisten päihteiden ongelmakäyttöä tulevaisuudessa.

Walsh myös varoittaa kannabiksen ylivalvonnasta, mikä voi aiheuttaa paljon pahempia seurauksia kuin kannabiksen vaikutukset. 

“Kannabiksen historian tuntien meidän pitää olla varovaisia, ettei valvonta muutu huumehysteriaksi. Kuten olemme oppineet kriminalisoinnin historiasta, paniikin lietsonta ja liian ankara valvonta eivät ole suojelleet lapsia eivätkä ketään kannabikselta.”

Muista allekirjoittaa kansalaisaloite kannabiksen laillistamiseksi Suomessa ja muistuta ystäviäsi aloitteesta !

Lähde: The wins and the work left to do in Canada, four years after legalization. Business of Cannabis. 17.10.2022. Canadian Cannabis Survey 2022: Summary, Relationships between sales of legal medical cannabis and alcohol in Canada. Health Policy 23.11.2022, CTVnews 30.12.2022An Evaluation of Psychoactive Substances that Bring Youth to the Emergency Department. Focus on Alcohol, Cannabis and Opioids. Canadian Centre on Substance Use and Addiction 2022. Edible Cannabis Legalization and Unintentional Poisonings in Children. The New England Journal of Medicine 25.8.2022. Accidental cannabis poisoning is on the rise among Canadian kids. What can be done? Global News 3.9.2022. 

Kanadan terveysministeri Jean-Yves Duclos ilmoitti syyskuussa kannabiksen laillistamisen vaikutuksia arvioivan selvityksen aloittamisesta. Raportin odotetaan olevan valmis vuoden 2024 alussa.

Neljä vuotta laillistamisen jälkeen kannabisteollisuudella on vielä suuria haasteita, joista merkittävä on kilpailu laittomia markkinoita vastaan

UberEats aloitti Torontossa kannabistuotteiden kotiin kuljetuksen 17. lokakuuta

Kannabiskauppoja Kanadan pääkaupungissa Ottawassa

Brittiläisessä Kolumbiassa valtion kannabiskaupat ajavat pienyrittäjiä kannabismarkkinoilta kutistamalla katteet samalla kun näiden pitää kilpailla laittomien markkinoiden kanssa.

Kannabiksen käytön aiheuttamat nuorten ensiapukäynnit ovat lisääntyneet laillistamisen jälkeen, mutta valvottu myynti, pakkausmerkinnät ja tiedottaminen ovat parhaita keinoja hoitaa ongelmaa

Lasten kannabismyrkytykset ovat lisääntyneet syötävien tuotteiden tultua markkinoille.