Kannabisaktivistit ovat vuosikymmenien aikana haistelleet laillistamisen tuulia milloin mistäkin suunnasta. Nyt ilmassa alkaa olla hyvää pöhinää ja pössistä myös Suomessa. Tästä kertoo huhtikuussa julkaistu Kannabiskirja ja Helsingissä järjestetty pohjoismainen kannabisseminaari.
Helsingissä tapahtui kannabiksen kannalta kaksi merkittävää tapahtumaa huhtikuun lopussa: kansainvälisenä kannabispäivänä 20.4. julkaistiin uusi Anton Vanha-Majamaan kirjoittama Kannabiskirja, joka on viihdyttävästi ja valistavasti kirjoitettu kirja aiemmin vaikeaksi koetusta aiheesta, ja 25.4. What´s the Nordic way concerning cannabis? -seminaari kokosi Helsinkiin korkeita virkamiehiä ja tutkijoita keskustelemaan kannabiksen asemasta Pohjoismaissa.
Seminaarin korkeatasoisuudesta kertoo se, että puheenjohtajana toimi oikeusministeriön kriminaalipolitiikka- ja rikoksentorjuntayksikön apulaisosastopäällikkö Aarne Kinnunen. Kinnusen osasto vastaa rikosseuraamusjärjestelmän kehittämisestä ja siihen liittyvästä lainvalmistelusta, Rikosseuraamuslaitoksen ja syyttäjälaitoksen toiminnan ohjauksesta, niitä koskevan lainsäädännön valmistelusta sekä lainsäädännön toimeenpanon seurannasta. Osaston vastuulle kuuluvat myös toimialaan liittyvä kansainvälinen yhteistoiminta ja oikeuspoliittisen tutkimuksen yhteensovittaminen. Näissä merkeissä siis kokoonnuttiin keskustelemaan kannabiksesta.
Muut osallistujat olivat samantasoista porukkaa muista Pohjoismaista paitsi Tanskasta, mikä oli tietysti lievä pettymys, aloittihan Tanska kannabiksen laillisen kasvatuksen vuoden alusta ja laillistamiskeskustelu on siellä muutenkin pitemmällä kuin muualla. Seminaari oli julkinen osa laajempaa pohjoismaisten virkamiesten ja tutkijoiden brain stormingia parin päivän aikana Helsingissä. Seminaarin perusteella ilmapiiri virkamiesten keskuudessa on dekriminalisointimyönteinen.
Seminaarin mielenkiintoisimmaksi puhujaksi nousi Norjan poliisiakatemian professori Paul Larsson. Hän esitteli kannabisongelmaa poliisin työn näkökulmasta, kuinka se on ns. low hanging fruit eli helppo nakki. ”Valvontatoimenpiteillä” poimitaan niitä suorituspointseja, joita puolestaan poliisin ylijohto, tiedotusvälineet ja sitä kautta ns. suuri yleisö haluavat.
Norjassahan on ollut oma huumepoliisin skandaalinsa, kun oikeus tuomitsi viime syksynä poliisin erikoisjoukkojen päällikön Eirik Jensenin 21 vuodeksi vankilaan lahjusten vastaanotosta ja huumeiden salakuljettamisesta. Jensen oli Aarnion tavoin kunnioitettu poliisi, joka onnistui epätyypillisillä keinoilla edistämään poliisin ja paikallisten rikollisjengien suhteita. Ei ihme, että huumepoliisin uskottavuus huumekeskustelussa on kokenut inflaation. Paul Larsson on myös perustanut Law Enforcement Against Prohibition, LEAP, Pohjoismaisen osaston.
Seminaarin esitelmistä muodostui kuva kannabiksen valvonnan tilasta tällä hetkellä. Islannissa arvioidaan, että jopa 99% kannabiksesta kasvatetaan kotimaassa, ja myös muissa Pohjoismaissa kotimainen kasvatus on korvannut salakuljetusta huomattavissa määrin. Suomessakin kotikasvatus on yleistynyt siinä määrin, että sille voisi käyttäjien mukaan lätkäistä kotimaisuudesta kertovan joutsenmerkin, kertoi YLE:n uutinen jo vuonna 2015.
Kannabiksen satunnaiskäyttäjiä on paljon mutta päivittäiskäyttäjien osuus jää alle 1%:iin kokonaisväestöstä. Norjassa kannabis muodostaa suurimman osan huumerikoksista, tuomituista, takavarikoista jne mutta 50% jutuista on pieniä. 42% huumetakavarikoista on kannabista. Yli kilon kannabista käsittäviä tapauksia on vain 2,5%. Suurin osa tuomituista on ns. alatason tekijöitä. Poliisin selvitysprosentti huumerikoksissa on 90%.
Ruotsissa poliisi ottaa 40 000 veri- tai virtsanäytettä vuodessa huumeiden käytön toteamiseksi. Positiiviset näytteet ovat laskeneet vuosi vuodelta.
Huumepolitiikkaa ei voi pitää menestyksenä missään maassa. Huumerikosten määrä on kasvanut 150 kertaiseksi vuoden 1968 jälkeen. Rangaistusten vaikutus käytön yleisyyteen on vähäinen, ja suurin osa ns. huumeongelmasta on laillisten päihteiden ja lääkeaineiden käyttöä. Jointissa voi olla kannabista vain 10% mutta siitä seuraa rikosrekisteri.
Pohjoismaita yhdistää se, että ensiksi uskomme rankaisemiseen. Toiseksi uskomme vahvasti absolutismiin, ja raittiusliikkeiden vaikutusvalta leimaa Pohjoismaiden huumepolitiikkaa. Kolmanneksi kannabis koetaan ei-pohjoismaisena ilmiönä. Asenteet voivat olla kovia mutta käytännössä halutaan hoitoa ongelmaisille.
Ruotsissa on tutkittu nuorten tyttöjen ja poikien erilaisia huumeongelmia. Vaikka tytöt käyttävät vähemmän huumeita kuin pojat, korostuu heidän joukossaan hoidon tarve. Heidän joukossaan on enemmän väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön ongelmia sekä mielenterveysongelmia. Kolmasosalla hoitoa tarvitsevista nuorista on taustalla perheongelmia.
Me tarvitsemme sosiaalisia toimenpiteitä kriminaalivalvonnan sijaan. Ketä hyödyttää ongelmaisen rankaiseminen? Kysymys onkin, että kuinka me täällä Pohjoismaissa toteutamme dekriminalisoinnin ja myöhemmin laillisen myynnin valvonnan?
Kööpenhaminan kaupunki ehdotti kannabiskaupan laillistamista kaksi vuotta sitten. Sosiaalidemokraattien kansanedustajaryhmän puheenjohtaja Henrick Sass Larsen haastoi toukokuussa puolueensa dekriminalisaatiota puoltavan kannan vaatimalla kannabiksen laillistamista ja kaikkien muiden aineiden dekriminalisaatiota.
Norja aloitti dekriminalisoivan huumepolitiikan tämän vuoden alussa. Ruotsi on panostanut paljon poliittista uskottavuuttaan nollatoleranssin puolesta puhujana ja poliisi vastustaa laillistamista, mutta Euroopan korkeimpiin kuuluva huumekuolleisuus rapauttaa sen huumepolitiikan perusteita.
Suomessa seurataan kehitystä vierestä mutta huumekeskustelun avaintermeiksi on myös meillä noussut dekriminalisaatio ja kannabikseen liitetyn stigman purkaminen.
Seminaarin puheenjohtaja Aarne Kinnunen esitti huomionaan, että tällä hetkellä ei ole yhteistä pohjoismaista kannabispolitiikkaa, mutta keskustelu on auennut.
“Olemme edistyneet niin, että voimme vertailla vaihtoehtoja ja keskustella niistä ilman moraalipaniikkia”.
Kannabiskirja
Moni kannabisseminaarin suomalaisista osallistujista oli kerinnyt lukemaan tai tutustumaan edeltävällä viikolla ilmestyneeseen Anton Vanha-Majamaan kirjoittamaan Kannabiskirjaan. Kirja iski selvästi ajan hermoon saaden runsaasti myönteistä julkisuutta mm. YLE:n kanavilla ja Rumbassa.
Suomessa on julkaistu eri tasoisia kannabiksesta kertovia kirjoja alkaen vuonna 1985 julkaistusta underground-klassikosta SOMA, jossa kannabis on yksi lukuisista kirjassa esitellyistä psykoaktiivisista kasveista ja sienistä. Vuonna 1993 J.K. Ihalainen julkaisi kirjan Hamppu Suomessa, joka kartoittaa kasvin vanhaa kulttuurihistoriaa.
Kannabiskirjan lähteissä mainitaan ne oleellisimmat nykyaikaa käsittelevät eli Tapio Onnelan toimittama Pyhä Huumesota vuodelta 2001, Jack Hererin klassikkokirjan suomennos vuodelta 2008, Jaakko Hämeen-Anttilan Trippi ihmemaahan – huumeiden kulttuurihistoria vuodelta 2013, Jussi Perälän Ikuinen säätö – Helsingin huumemarkkinat vuodelta 2013 ja Risto Mikkosen Bhang, Mezz, Kukka ja Sativex. Kannabiksen vapautuksen historia vuodelta 2016.
Tutkimuksissa ja kirjallisuudessa esitellään useimmin käyttäjien maailmaa, ja merkittävin suomalaista huumevalvontaa käsittelevistä kirjoista on edelleen Minna Passin ja Susanna Reinbothin tutkivaan journalismiin perustuva Keisari Aarnio eli tarina siitä, millainen tämä suomalainen kahden raiteen huumepolitiikka oikein on. Nykyinen huumeongelmamme on kirjan valossa Torsti Koskisen ja Jari Aarnion luomus ylempien virkamiesten käydessä poliisilaitoksella lähinnä toteamassa, että putkat on täynnä ja pojat tekee kovaa tulosta.
Anton Vanha-Majamaan kirja on selkeä irtiotto suomalaisesta kahden raiteen nollavisiosta ja hän tasapainoilee puolueettoman ja henkilökohtaisen hankalassa maastossa avoimin kortein eikä peittele mieltymystään pajautella. Kepeästi Suomessa ja ulkomailla kulkevassa tarinassaan hän kuvaa kehittyvää uutta normaalia: kannabiksesta on tullut nuoremmissa sukupolvissa niin hyväksyttyä, ettei enää tarvitse polttaa pilveä kannattaakseen sen laillistamista!
Kirjassa puretaan hyvällä asenteella kannabiksen käyttöön liittyvää vähemmistöstressiä eli sitä huolta ja murhetta, että miksi en kannabiksen käyttäjänä voisi kuulua muiden kansalaisten joukkoon.
Siis miksi vaivautua! Kannabiksen käyttöön liittyy omaa kulttuuria, omia juhlia, legendoja, perinnettä sekä myös käyttöä ohjaavia koodeja. Mutta näinhän on myös jääkiekon harrastajien keskuudessa.
Kannabiksen käyttäjät ja kasvattajat ovat oman alansa asiantuntijoita, mikä kannattaa muistaa kannabiksen laillista valvontaa koskevassa keskustelussa. Aivan liian usein huumekeskusteluissa kannabiksen käyttäjistä puhutaan kuin ulkopuolisista vaikka heitä on THL:n esittämien lukujenkin valossa joka puolella.
Voimaannuttaminen kuulostaa ehkä kliseeltä, mutta sellaisen kokemuksen tämä kirja tarjoaa kannabiksen käyttönsä kanssa pähkäilleille. Jos onkin sinut käyttönsä kanssa, niin kirja kannattaa silti lukaista. Ja ehdottomasti tämän kirjan ansaitsevat sellaiset ihmiset, joilla on vielä huumepoliisin legendoja takaraivossaan estämässä näkemästä kanssaihmisten inhimillisyyttä.
Anton Vanha-Majamaa muistuttaa, että kauan kaivatun ja suuresti odotetun laillistamisen seurauksena me saamme brändätyt kannabismarkkinat, jossa suurkuluttajia houkutellaan tuotemerkeillä ja ala alkaa muistuttaa mitä tahansa ympäristöään tuhoavaa suurteollisuutta. Tämä on realiteetti niin kauan kuin elämme uusliberaalissa talousjärjestelmässä. Miksi nämä markkinat toimisivat eri tavalla?
Uruguayn kaltainen valtiomonopoli ja sosiaalisten jakeluverkostojen hyväksyminen osaksi kokonaisuutta näyttää jäävän poikkeukseksi nykyisessä kehityksessä, mutta nämä ovat poliittisia päätöksiä.
Lähde: What´s the Nordic way concerning cannabis? 27.4.2018, Kannabiskirja 20.4.2018
What´s the Nordic way concerning cannabis? Helsinki 25.4.2018
