Helsingin huumepoliisin entinen johtaja Jari Aarnio, vuoden poliisi ja huumesodan ykkösnyrkki, sai 22. joulukuuta elinkautisen vankeustuomion osallisuudestaan rikollismaailman palkkamurhaan.
Aarnio-keissiä on puitu oikeuslaitoksen eri asteissa kymmenen vuotta. Tämä on tullut kalliiksi yhteiskunnalle, mutta oikeudenkäynti on samalla valottanut huumesodan aiheuttamaa korruptiota oikeuslaitoksessamme. Aarnio on oire ja nyt pitää puuttua sen juurisyihin yhteiskunnassamme.
Tusky on aiemmin paljastanut sen, kuinka poliisi polkee kansalaisten perusoikeuksia mitättömien huumejuttujen varjolla ja kuinka se huumeongelman varjolla on vuosikymmenien mittaan saanut kalasteltua kaikki oikeudet tunkeutua ihmisten yksityisyyteen ilman, että poliisin toimintaa valvottaisiin oikeudessa tai parlamentaarisesti.
Aarnio-keissi paljasti, kuinka huumepoliisi ei rajoita huumeiden saantia markkinoilla vaan valikoi myyjät. Aarnio-keissi paljasti myös sen, kuinka huumepoliisin toimintamalli on raivannut suomalaisille huumemarkkinoille tilaa väkivaltaiselle järjestäytyneelle rikollisuudelle. Vankeusrangaistuksen piti olla symbolinen viesti, ettei huumeita kannata käyttää. Nyt järjestäytynyt rikollisuus hallitsee vankiloita, ja suomalainen huumeongelma on eurooppalaisessa vertailussa vaikeimmasta päästä: huumekuolleisuus on kaksinkertainen eurooppalaiseen tasoon verrattuna.
Suomessa kansalaisten luottamus poliisiin on kansainvälisesti huippulukemissa, ja tässä ilmapiirissä poliisilla on ollut ns. yleisvaltuutus käyttää hyväksi katsomiaan keinoja. Kun jokin menettely on sitten saatu lailliseksi niin tämän menettelyn käytöstä syntyy ns. laajentava tulkinta. Asenneilmapiirin kehitystä kutsutaan Dirty Harry -ilmiöksi.
Aarnio-keissi on osoittanut sen, kuinka huumepoliisi on jallittanut oikeuslaitostamme siten, että käräjäoikeudet ovat sallineet ihmisoikeuksien loukkaukset ja tunkeutumisen ihmisten yksityisyyteen tekaistuin syin. Aarnio huijasi tuomioistuimilta perusteettomia telelupia. Tämä on todettu tuoreessa käräjäoikeuden langettamassa murhatuomiossa sekä jo lainvoimaiseksi tulleessa hasistynnyrituomiossa. Oikeus totesi, että Aarnio järjesti tiedonhankintaa muun muassa käyttämällä syynä totuudenvastaisesti huumerikosepäilyä.
Aarnio-keissiin liittyvässä korkeimman oikeuden päätöksessä 16.12.2020 täsmennetään, että “Korkein oikeus katsoo, että pakkokeinot puuttuvat ihmisen perusoikeuksiin voimakkaasti. Poliisit käyttivät tuomioistuinta hyväkseen, mikä lisäsi erehdyttämisen moitittavuutta. Käräjäoikeudella ei ollut välttämättä edes mahdollisuutta tarkistaa, olivatko poliisit oikealla asialla.”
Oikeuslaitos ei voi yksipuolisesti syyttää poliiseja vaan maamme tuomareilla ja syyttäjillä on peiliin katsomisen paikka siinä, kuinka hyväntahtoisen hölmösti he ovat luopuneet oikeuslaitoksen riippumattomuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta huumeongelman varjolla. Sama pätee ns. huumeiden vastaiseen järjestökenttään, joka omalla kampanjoinnillaan on peesannut huumepoliisin ajamaa politiikkaa.
Käytön kriminalisointi, kotikasvatuksen kriminalisointi, virtsatestit, huumekoirat, kotietsinnät, ilmiannot, ajokorttikäsittelyt jne. ovat ihmisarvon loukkauksia, mitä ei ole kyseenalaistettu eikä haastettu tämän yleisvaltuutuksen ilmapiirissä.
Trevoc- ja hasistynnyritapauksien valossa Aarniota saatettiin vielä pitää yksittäistapauksena, mätänä omenana, joka olisi nyt saatu hoidettua, mutta itse järjestelmä toimii. Murhaoikeudenkäynti on kuitenkin paljastanut sen, kuinka syvälle huumesodan tarkoitus pyhittää keinot -ideologia on korruptoinut koko oikeusjärjestelmämme.
Helsingin Sanomien tutkivat toimittajat kirjoittavat 24.12. julkaistussa artikkelissa Aarnion murhatuomiosta:
“Katolisessa kulttuurissa on tapana lausua avemariat ja jatkaa sitten syntistä menoa.
Rituaalille ei soisi muodostuvan suomalaista vastinetta, jossa tuomitaan säännöllisesti Jari Aarnio ja jätetään korruption mahdollistaneet rakenteet ennalleen.”
Aarnio-jengi eduskunnassa, poliisivoimissa ja yliopistoissa
Aarnio-jengiä on vielä paljon virkamieskunnassa, ns. huumeiden vastaisessa järjestökentässä sekä eduskunnassa, kuten poliisikansanedustaja Marko Kilpi. Hänen vaitonaisuus Aarnio-keissin kohdalla on ollut silmiinpistävää verrattuna hänen huumesaarnoihinsa kansalaisaloitteen lähetekeskustelussa eduskunnassa.
”Kuka täällä haluaa, että huumausaineiden käyttö tehtäisiin lapsille ja nuorille mahdollisimman helpoksi?” kysyi kokoomuksen Marko Kilpi eduskuntakeskustelussa.
Kontrollipuheessa nostatetaan vuodesta toiseen huolta nuorten ja alaikäisten kannabiksen käytön räjähtämisestä vetoamalla johonkin satunnaiseen havaintoon esim. koulun tupakkanurkalla. Poliitikot ovat ainoastaan retorisesti huolissaan lapsista ja nuorista, ja todellisuudessa alaikäisten ja nuorten rankaiseminen käyttörikoksesta on lisääntynyt koko 2000-luvun samalla kun nuorten psykososiaalinen tuki on retuperällä.
Kaiken näytön perusteella huumepoliisin suorittama kriminaalivalvonta on huonoin väline nuorten kannabiskokeilujen valvonnassa, koska se vaihtelee aivan muista syistä. Aivan kuin kieltolaki olisi toiminut Suomessa viimeisen 50:n vuoden aikana!
Kilven mielestä kansalaisaloitteen hyväksyminen olisi kädenojennus kansainväliselle järjestäytyneelle rikollisuudelle. Aivan kuin hän ei olisi kuullut koko Aarnio-keissistä!
Hänen poeettista retoriikkaa vilisevästä puheesta on tehty hyvä analyysi, joka löytyy tästä.
Kilpi huipensi retoriikkansa iänikuiseen hoidon vaatimukseen: ”Mikään ei estä hoidon kehittämistä.”
Kyllä estää: eduskunnassa istuvat poliisikansanedustajat, jotka eivät ole tehneet elettäkään hoidon kehittämiseksi. Vaatimus on yksi suomalaisen huumekeskustelun tyhjistä fraaseista, jonka jokainen poliitikko muistaa vuosikymmenestä toiseen lausua tekemättä asialle mitään.
Iltalehti uutisoi 23.12. kuinka rikosylikomisario Jari Kinnunen selittää nuorisoväkivallan syitä kannabiksella viittaamatta kuitenkaan nimenomaan mihinkään, minkä voisi todentaa.
– Kaikkiin meidän tapauksiimme liittyvät huumeet. Joka ainoassa tapauksessa voi sanoa, että nuorten elämään ovat liittyneet huumeet. Ja niistä yleensä kannabis, Kinnunen sanoo viittaamatta kuitenkaan nimenomaan Kaupin puukotukseen.
Kinnunen perustelee näkemystään useilla rikosjutuilla, jotka ovat käyneet tuomioistuimissa asti. Rikosylikomisarion mukaan useampi vastaaja on selittänyt väkivaltaisuuksiaan tai muita rikoksiaan kannabiksen haittavaikutuksilla.
– He ovat kertoneet käyttäneensä kannabista, sitten on alkanut kannabispsykoosi, on oltu mielenterveyskuntoutuksessa ja on ollut sitä, tätä ja tuota. Sitten tulee näitä: puukotetaan satunnaisesti jotain ihmistä.
Jari Kinnunen lipsauttaa uutisessa, että “Poliisi ei nykyään ”kyttää” päihdehoitopaikkoja helppojen huumejuttujen toivossa”.
Näin on siis poliisi tehnyt aikaisemmin. Poliisin harteille sälytetty hoidon tarjoaminen rankaisemisen sijaan perustuu samanlaiseen harkintaan, mihin poliisi on ylipäänsä tottunut käyttörikoksen rankaisemisessa. Harkintavalta on sama kuin mielivalta.
Poliisin kontrollipuhe on tunkeutunut yhteiskuntamme perusteisiin niin, ettei akateeminen maailmakaan ole siltä turvassa.
Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on sitä mieltä, että tiukka huumepolitiikka on sovitettavissa joustavaan kriminaalipolitiikkaan. Tolvasen mukaan huumausaineiden käytön on kuitenkin oltava rangaistavaa jo sen vuoksi, että vain siten on mahdollista päästä laittomien välitysketjujen jäljille.
Olisi hauska tietää, millä professoritason ihminen perustelee tämän mielipiteensä, koska sille ei löydy pitäviä perusteluja; Aarnio ei jäänyt kiinni pössöttelystä.
Syynä mielipiteeseen onkin se, että Tolvanen toimi ennen akateemista uraansa kihlakunnan johtavana syyttäjänä vuosina 1996 – 2003 eli oli yksi kriminaalivalvonnan johtavia virkamiehiä Jari Aarnion uran huippuvuosina. Onko Tolvanen itse yksi huumepoliisien jallittama oikeuslaitoksen edustaja?
Hasistynnyrioikeudenkäynnissä kokeneiden rikostoimittajien huomiota herätti se, kuinka paljon enemmän vaivaa nähtiin Aarnion tuomion perustelemisessa verrattuna jutussa aiemmin tuomittujen ns. tavallisten rikollisten oikeudenkäyntiin. Oikeusjärjestelmäämme on huumesodan myötä pesiytynyt periaate, että huumerikollisille ei kuulu sama oikeudenmukaisuus kuin tavallisille ihmisille.
Jos oikeuslaitos toimii siten, että huumeilla leimatun ihmisen ihmisarvo on vähäisempi kuin muiden, on oikeuslaitos korruptoitunut.
Toinen Aarnion jallittama professoritason henkilö on Raittiuden ystävät ry:n puheenjohtaja Martti Vastamäki. Hän on kansalaisaloitteen kampanjan aikaan kirjoittanut aktiivisesti yleisönosastokirjoituksia, joissa hän tyrmää kannabiksen laillistamisen ja dekriminalisoinnin vetoamalla Coloradossa kannabiksen laillistamisesta saatuihin kokemuksiin.
Hän kirjoittaa Turun Sanomissa 7.7.2020 julkaistussa mielipiteessään, että “Marihuanan vapauttamisen jälkeen pikkulasten myrkytykset lisääntyivät 27 prosentin vuosivauhtia. Jokaista verotuloihin kertynyttä dollaria kohden Colorado käytti noin 4,50 dollaria laillistamisen negatiivisten vaikutusten hoitoon.”
Vastamäki ei tässä kerro lähdettään, mikä löytyy hänen aikaisemmista kirjoituksistaan, joissa hän viittaa “perusteelliseen RMHIDTA 2019 -katsaukseen”. RMHIDTA on lyhenne The Rocky Mountain High Intensity Drug Trafficking Area ohjelmasta, joka on osa Reaganin kaudella vuonna 1988 luotua liittovaltion HIDTA huumesotaorganisaatiota, jonka laissa säädetty tavoite on kannabiksen laillistamisen estäminen. Sen sijaan, että Professori Vastamäki käyttäisi lähteenään Coloradon osavaltion tuottamaa tutkimusmateriaalia kannabiksen laillistamisen seurausvaikutuksista, siteeraa hän ainoana lähteenään USA:n liittovaltion kriminaalivalvonnan tuottamaa laillistamisen vastaista kampanjamateriaalia eli propagandaa.
On järkyttävää nykyaikaisessa yhteiskunnassa havaita, että akateemisen tason debatoijat ideologisen uskomuksensa vuoksi sivuuttavat kontrollipuheessaan tieteellisen työn tärkeimmän työkalun, lähdekritiikin. Näin huumesota on korruptoinut yhteiskuntaamme henkisesti estäen meitä näkemästä ratkaisuja ongelmiin. Tämä on tullut yhteiskunnalle kalliiksi: pelkästään Aarnion oikeusprosessin kustannukset ovat ylittäneet 10 miljoonan euron rajan jo ennen murhaoikeudenkäyntiä.
Julkisen vallan pitää olla julkista
Poliisin suorittama huumevalvonta ei suojele nuorisoa huumeiden kokeilulta eikä käytöltä. Tälle väitteelle ei ole ikinä ollut mitään perustetta, poliisi ainoastaan väittää näin. Porttiteoriasta lähtien millekään huumepoliisin väitteelle ei löydy perustelua.
Käytön rankaiseminen ei ratkaise järjestäytyneen rikollisuuden ongelmaa eikä huumeiden takavarikointi vähennä huumeita laittomilta markkinoilta. Koronapandemian piti poliisin mukaan sulkea rajat niin, että huumeet loppuu. Kovien huumeiden osalta kävi päinvastoin, ja kannabiksen kasvatus nousee kohinalla.
Poliisi suhtautuu käytön dekriminalisointiin suurella tunteella, koska käytön rankaisemisesta on tullut poliisille tärkeä keino tunkeutua ihmisten koteihin ja löytää mahdollisesti jotakin tärkeämpää rikollisuutta. Juuri tämä on vienyt poliisityön väärään suuntaan vakavamman rikollisuuden jäädessä kokonaan tutkimatta. Ihmiskauppaa tutkii Suomessa vain yksi poliisi! Sama pätee talousrikollisuuteen ja väkivaltarikollisuuteen. Tämä on ollut avoin portti järjestäytyneelle rikollisuudelle.
Aarnion oikeusprosessi on paljastanut myös sellaista korruptiota, mistä ei voi langettaa tuomioita, mutta jotka pitää selvittää perinpohjin. Murhakeissi alleviivaa sitä, kuinka huumepoliisi on tuonut väkivallan huumemarkkinoille. Aarnion sutenöörin työt ja asenne naisia kohtaan osoittaa sen, kuinka huumepoliisi on tuonut järjestäytyneen rikollisuuden kulttuuria suomalaiseen poliisikulttuuriin ja kuinka hänessä ei ole minkäänlaista moraalista esikuvaa.
Poliisi on puolustanut menestyksekkäästi oikeuttaan pidättää ja sakottaa tunteisiin vetoavalla arvopuheella. Aarnio-keissin opetus on siinä, että huumekeskustelussa pitää siirtyä tietopohjaan.
Vastuu tässä asiassa on Suomessa lakia säätävällä eduskunnalla, joka vuonna 1972 asetti poliisille epärealistisia tavoitteita ja laiminlöi ns. yleisvaltuutuksen takia vastuunsa valvoa poliisin toimintaa niiden saavuttamisessa. Aarnio kertoi tekevänsä kovaa tulosta, ja ministerit sekä eduskunta uskoivat, eivät tarkistaneet.
Kuinka voimme arvioida kannabiksen dekriminalisoinnin tai laillistamisen hyötyjä, kun kukaan ei tiedä kriminaalivalvonnan aiheuttamia kustannuksia veronmaksajille eikä yhteiskunnalle?
Tärkein opetus on, että julkisen vallan pitää olla julkista, koska se rahoitetaan julkisista varoista.
Kansalaisaloite kannabiksen rangaistavuuden lopettamiseksi on lakivaliokunnan käsittelyssä 17.2.2021. Jos haluat tukea kampanjaa niin lahjoita hyväksi katsomasi summa yhdistyksen tilille :
FI92 5491 0220 1491 86
Kansalaisaloitetta käsiteltiin alustavasti eduskunnan lähetekeskusteluissa 26.11. ja 2.12. Näissä keskusteluissa olivat pääasiassa äänessä opposition edustajat, joiden korruptoituneisuuden astetta voi arvioida seuraavista tallenteista. Varsinainen käsittely alkaa lakivaliokunnan käsittelystä 17.2.2021.
Kansalaisaloitteen lähetekeskustelu 26.11.2020
Lähetekeskustelu 2.12.2020
