Kenelle yhteiskunnassa kuuluu lainsäädännön ristiriitojen ratkaiseminen? Näin syvällisiin ongelmiin törmätään silloin, kun tulli panikoi CBD-kukasta eli ns. kevytkannabiksesta yrittäen vääntää siitä marihuanaa oikeusistuimessa.
YLE julkaisi 7. kesäkuuta yllättävän kannabisrikosuutisen otsikolla “Tuomas Ahonen myi avoimesti ”teollisuushamppua” verkkokaupassaan – nyt häntä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta”. (In English)
YLE on valtakunnan ykkösuutiskanava, valtiovallan virallinen äänitorvi, jota ei voi luonnehtia radikaaliksi. Kyseisessä uutisessa käsiteltiin CBD-hamppua maahantuovaa ja myyvää Tuomas Ahosta sekä lainsäädännöllistä ristiriitaa: laki sallii alle 0,2 % THC:tä sisältävät hampputuotteet mutta toisaalta huumelainsäädäntö perustuu nollatoleranssiin. YLE uutisoi myös kolme vuotta aiemmin hampun ja ns. kevytkannabiksen valvonnan ristiriidoista EU:ssa otsikolla ”Ihmerohdoksi hehkutetun CBD-hamppuöljyn suosio kasvaa Euroopassa, mutta pullossa voi piillä terveysriski – Suomeen tuotteita tulee porsaanreiän kautta”.
Yllättävää on jutun myönteinen sävy ristiriitaisia mielipiteitä herättävässä asiassa. Annetaan miehen itse kertoa. Mitä tapahtui ?
”Se alkoi siitä, että tulli soitti minulle ja ne pyysi minut kuulusteluihin tuonne tullin tiloihin. Kävin kuulusteluissa ja en myöntänyt rikoksia, mistä epäiltiin, mutta myönsin kaiken toiminnan ja kerroin kaikki, että tällaista toimintaa olen pyörittänyt vuodesta 2015 asti. Nyt sitten 2020 heinäkuusta asti Suomesta käsin, ja kerroin kaikkea, mistä tavara tulee ja kaiken muun.
Tullin kanssa ei ole aikaisemmin ole ollut mitään hankaluuksia. Ennen kuin sitä Halfway Crooksin kauppaa avattiin, niin mulla oli siinä alkuun helsinkiläinen yhtiökumppani ja hän hoiti sosiaalista mediaa. Hän laittoi instaan kuukautta ennen kaupan avaamista budien kuvia ja muita videoita niistä. Hänelle tuli siinä vaiheessa poliisit ja lastensuojelu ja tais olla eläinsuojeluvastaavakin. Ne tuli paikan päälle ja poliisilla oli joku pikatesteri, millä se testasi THC-pitoisuuden.
Näyttivät vielä peukkua ovelta lähtiessään meille, että hieno homma, että hamppuahan tämä eikä mitään oikeeta kannabista.
Espanjasta on tullut esimerkiksi pahvilaatikollinen kukintoo, niin se pahvilaatikko on avattu, yhtään pussia ei ole edes avattu, ja sen jälkeen ne on tulleet perille. Ne on tuotu kotiin niinkuin postina.
Noin viikon kuluttua kuulusteluista aamulla, kun lapset olivat juuri päässeet lähtemään kouluun ja menin pihalle tupakalle kahvikupin kanssa, niin minut pidätettiin siinä, tässä meidän kotipihalla. Sitten tutkittiin tietty koti läpi, auto ja sitten käytiin tutkimassa meidän vene, ettei sinne ole piilotettu mitään. Sitten käytiin meidän urheiluvälinevarastolla tarkistaan ja meidän firman varasto, missä oli just siivous ja järjestelyt käynnissä uutta toimintaa varten parhaillaan. Sen jälkeen poliisilaitokselle poliisivankilaan. Sitten kolmen päivän päästä minut vangittiin. Poliisivankilassa olin kymmenen päivää, ja sen jälkeen siirrettiin Saramäkeen.
Olin sen maksimimäärän, että olisi jouduttu järjestämään uusi vangitsemisoikeudenkäynti, että olisko se kaksi viikkoa ja se kolme päivää pidätettynä. Seuraavana aamuna olisi pitänyt hakea sitä jatkoa kaksi viikkoa, niin illalla pääsin pois.
Saramäessä olin koko ajan matkasellissä, vietiin kaikki tavarat ja jopa silmälasit. Mulla on hajataittoa, niin olin siinä koko ajan päänsäryssä. Minulla oli poliisivankilasta mukana tupakat, niin niitä minä en saanut pitää. Ei mitään kovinkaan inhimillistä kohtelua. Minullakaan ei ole mitään sellaista rikostaustaa, että olisi edes sitä kautta ollut syytä käsitellä minua rikollisena.
Siinä on törkeä huumausainerikos, lääkerikos, terveysrikos, lääkeaineiden maahantuonti, salakuljetus ja oliko siinä vielä… no nuo nyt ainakin. Tulli on sitä mieltä, että kaikki hampun kukinto, mitä minä olen tuonut maahan, on huumausainetta. Ja heidän mielestä kaikki muutkin hampputuotteet, missä on yhtään THC:tä, he käsittelee huumausaineena.
Asianajaja yritti kuulustelussa ja pidätyksen jälkeen vangitsemisoikeudenkäynnissä tuoda esille laissa säädettyä 0,2 %:n rajaa, niin tullimies huusi marihuanaa kovasti. Ja sai tällä sen tuomarin varmaan lähtemään siihen kahden viikon vangitsemiseen, että kyseessä on marihuana, vaikka alusta asti tullilla on ollut tiedossa, että se on hamppua. Kaikista tavaroista, mitä on Suomeen tuotu, löytyy siemenestä asti paperit siihen, että mitä on siellä paketissa. Eli ei ole siis mitään epäselvyyttä, että mistä tuotteet ovat tulleet.
Hehän myönsivät itsekin tuolla kuulusteluissa, että minä olen oikeassa, mutta he ovat myös oikeassa. Asianajajan kanssa käydyissä keskusteluissa he myönsivät, että periaatteessa tulli on oikeassa tässä asiassa, mutta selkeästi tästä ei ole mitään päätöstä. Asianajaja on sitä mieltä, että tästä tulee ennakkopäätös, ja toivottavasti tässä saa EU:lta ja muista maista tukea tähän juttuun, ettei Suomi voi yksin tehdä tuollaista päätöstä.
Tämä oli yksi suurin syy, miksi minä lähdin myymään hampun kukintoa. Olin niin monta vuotta vääntänyt viranomaisten kanssa Suomessa kaikista hamppuun liittyvistä asioista, kun ollaan tuotu ja myyty jälleenmyyjille tai toisille brändeille, että pakko tulla joku päätös. Juttelin jo etukäteen asianajajan kanssa ja hän sanoi tämän olevan niin hullu tilanne, että voit saada tästä vuoden vankilaa. Minä sanoin siihen, että no kyllä minä sen sitten, kunhan vaan saadaan joku päätös, ettei tarvii enää miettiä ja seikata edestakas näiden juttujen kanssa. Että saadaan joku sellainen päätös, että laissa lukee joku tietty juttu ja sen mukaan mennään sitten sen jälkeen.”
Marihuanaa, marihuanaa !
Tuomas Ahosen tapauksessa kyse ei ole lainsäädännön porsaanreiän hyödyntämisestä vaan lainsäädännöllisestä ristiriidasta, jossa tiivistyy suomalaisen huumepolitiikan reefer-madness. Tapaus on esimerkki törkeästä ihmisoikeusloukkauksesta epäonnistuneen huumepolitiikan nimissä.
Ei tarvitse olla salaliittoteoreetikko nähdäkseen yhteyksiä STM:n yli kaksi vuotta jatkuneeseen operaatioon yrittää estää kaikenlainen hampun kasvatus ja jalostustoiminta Suomessa. (Lakiesityksestä annetut lausunnot)
Kansalaisten vapauksien rajoittamista perustellaan hampun viljelyn aiheuttamalla kuvitellulla uhalla kansanterveydelle. Lakiesityksessä todetaan, että
“Tällaista elinkeinovapauden rajoitusta voidaan kuitenkin perustella perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädetyllä julkisen vallan velvollisuudella edistää väestön terveyttä: kun hampun viljely olisi tarkasti säänneltyä ja tapahtuisi Fimean valvonnassa, voitaisiin ehkäistä hampun viljelyyn mahdollisesti liittyviä väärinkäytöksiä.”
Tämän väitteen perusteluna ei ole esittää minkäänlaista tutkimustietoa eikä edes kokemusperäistä tietoa siitä, miten hampun viljelyn rajoittaminen parantaisi kansanterveyttä.
Perustelua haetaan myös kansainvälisestä huumesopimuksesta:
“Ilmoitusvelvollisuus on perusteltu lisäksi siitä näkökulmasta, että hampun viljelyä on rajoitettu myös huumausaineyleissopimuksissa.”
Vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksessa nimenomaan erotetaan hampun kasvatus kannabiksen kasvatuksesta. Vastoin viranomaisten ajatusmaailmaa huumausaineyleissopimus myös sallii kannabiskaupan laillistamisen. Kyse on tulkinnasta eikä mistään kiveen hakatusta ilmoituksesta.
Lakialoite puuttuisi myös henkilökohtaiseen vapauteen, ja sitä perustellaan kriminaalivalvonnan väitteillä:
“Tämä merkitsisi tiettyä rajoitusta henkilön itsemääräämisoikeuteen ja sitä kautta perustuslain 7 §:n 1 momentissa suojattuun henkilökohtaiseen vapauteen. Käytännössä ehdotus ei kuitenkaan toisi merkittävää muutosta nykytilaan nähden, sillä sellaisessa hampun viljelyssä, joka ei saa EU:n maataloustukea, käyttötarkoitukseksi on pääsääntöisesti ollut osoitettavissa huumausaineen tuotanto.”
Jos lähteenä on huumepoliisin ilmoitus, niin kuinka luotettavana sitä voidaan pitää kun otetaan huomioon huumepoliisin ja poliisin ylijohdon oikeustapaukset ?
Helsingin Sanomien 15.6. julkaisemassa uutisessa valmisteleva viranomainen Elina Kotovirta paljastaa lakiesityksen tavoitteen:
”Tiukka rajaus estää CBD-tuotteiden kehittelyä. Kotovirta myöntää, että Suomi ei halua avata niille markkinoita.”
Repressiosta kehityksen tukemiseen
Hampun kasvatuksen kieltämisen perusteleminen Suomen huumeongelmalla on juuri sitä, mistä puhutaan huumepolitiikan nollavisiona: ollaan tekevinään jotakin, koska valtion hallinto ei edes uskalla arvioida huumepolitiikan onnistumista. Pelätään väärien signaalien lähettämistä, vaikka jokainen huumeoikeudenkäynti ja jokainen viranomaisen antama haastattelu lähettää viestejä ympäriinsä.
Viranomaisten lisääntynyt marihuana-termin käyttö kannabiksesta puhuttaessa viestittää valtion hallintoon pesiytyneen reefer madnessin juurista eli Yhdysvalloista peräisin olevasta vanhakantaisesta kannabisvalistuksesta.
Tämä puolestaan viestittää siitä, että Suomen valtion hallinnon tulee päivittää kannabistietonsa tälle vuosituhannelle aivan kuten Yhdysvalloissa on tapahtumassa. Demokraattien laatima kannabiskaupan liittovaltiotasolla laillistava lakialoite on kongressin käsittelyssä, ja liittovaltio neuvottelee mitättömän kannabismäärän takia Venäjällä vangitun koripalloilija Brittney Grinerin vaihtamisesta asekauppias Victor Boutiin.
Hampun kasvatus laillistettiin liittovaltion tasolla jo presidentti Donald Trumpin kaudella, mikä kuvastaa hyvin sitä suurta muutosta, mikä Yhdysvalloissa on tapahtunut suhteessa hamppuun ja kannabikseen. Milloin tämä alkaa näkymään Suomen kannabispolitiikassa?
Elämme vapaassa markkinataloudessa, ja markkinoiden toiminta perustuu kansalaisten valistuneisiin valintoihin. Kansalaisten kriminalisointiin perustuva kieltolaki ja valtion harjoittama propaganda kieltolakipolitiikan tukemiseksi ovat ristiriidassa markkinatalouden keskeisen periaatteen kanssa.
Jos ehdotetun kaltainen laki olisi ollut voimassa 1990-luvulla, ei kansainvälisesti menestyksekästä Finola-öljyhamppua olisi voitu jalostaa Suomessa. Valtion tulee ottaa repression sijaan aktiivinen rooli uuden kehityksen ja uusien innovaatioiden tuottajana ja rahoittajana.
Tuomas Ahosen tapauksen käsittely jatkuu seuraavaksi eri oikeusasteissa, ja Tusky seuraa prosessia.
Luke ”Ming” Flanaganin puheenvuoro kannabiksesta Euroopan parlamentissa
Saksasta tulossa maailman suurin kannabismarkkina
Mitä CBD-tuotteita Britanniassa ?
Mitä CBD-tuotteita Puolassa?
CBD-plantaasi Ranskassa
Miksi Ranskassa sijoitetaan hamppuun ?
Kevytkannabis on ollut laillista Sveitsissä vuodesta 2012