Tulos 20.4. 9.58
2023 Uutiset

Kansalaisaloitteella huikea loppukiri

Kansalaisaloite kannabiksen laillistamiseksi koki huikean loppukirin, kun vaadittava 50 000 allekirjoituksen raja ylittyi juuri viimeisenä päivänä eli kansainvälisenä kannabispäivänä 20. huhtikuuta kello 9.58. Kahtena viimeisenä päivänä allekirjoituksensa jätti yli 13 000 ihmistä, mikä teki kampanjan loppupäivistä jännittävän kokemuksen tunteiden velloessa synkästä epätoivosta riemun kiljuntaan. 

Tulos 20.4. 9.58

Valtakunnan tärkeimmät uutiskanavat julkaisivat uutisen likipitäen heti rajan ylityttyä: YLE, HS, IS, IL, MTV.

Uutisissa muistettiin muistuttaa, että kaatuihan se edellinenkin aloite eduskunnassa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se herätti ennen näkemättömän yhteiskunnallisen keskustelun kannabispolitiikasta erikseen ja huumepolitiikasta yleensä.

Aivan samoin kuin edellisen aloitteen kohdalla, myös tämän aloitteen käsittely tarjoaa asiantuntijoille ja tutkijoille tilaisuuden puhutella suoraan poliitikkoja ja suurta yleisöä. Neljässä vuodessa on kerinnyt tapahtumaan paljon sellaisia uudistuksia ja politiikan muutoksia kautta maailman, että suomalaista huumekeskustelua pitää jatkaa ja nostaa korkeammalle tasolle.

Imperiumin vastaisku

Kovin kauaa ei tarvinnut odottaa vallitsevan kieltolakijärjestelmän vastaiskua, kun 23.4. Suomen Pravdan eli STT:n toimittaja Janita Virtanen julkaisi useisiin tiedotusvälineisiin levinneen uutisen kannabiksen aiheuttamasta psykoosista. Otsikko
”Päihdepsykoosit ovat yleistyneet – Taustalla kannabiksen käyttö
on taiten laadittu vihjaamaan, että kannabis aiheuttaa psykooseja tai ainakin väijyy siellä taustalla, mitä se ikinä tarkoittakaan!

Uutisessa ei ole mitään uutta tutkimusta tai sellaista tietoa, mikä legitimoisi sen uutisoinnin juuri nyt – paitsi kansalaisaloitteen yli 50 000 allekirjoituksen takaama käsittely eduskunnassa.

HS:ssa alaotsikkona oli ”Suurin osa päihdepsykooseista on silti edelleen alkoholipsykooseja” kun taas MTV herutti säälipisteitä laittamalla alkuun ”Nuoret ovat muita alttiimpia psykoosin puhkeamiselle”.

Itse uutistekstissä kumotaan otsikon herättämiä fobioita kannabiksesta:

”Laineen mukaan suurin osa päihdepsykooseista on silti edelleen alkoholipsykooseja.”

“– Myös traumat altistavat psykooseille, ja kannabiksen käyttö on yleisintä nimenomaan niiden nuorten keskuudessa, joilla menee huonosti tai jotka käyttävät päihteitä unohtaakseen traumojaan.”

Ja:

“Psykoosin puhkeamisen taustalla on Karpovin mukaan kuitenkin lähes aina myös jonkinlainen geneettinen alttius. Psykoosit ovat myös vahvasti perinnöllisiä”

Näillä lauseilla vältetään julkisen sanan neuvoston tuomio väärän tiedon levittämisestä, mutta suurin osa lukijoista muistaa vain otsikon ja sen luoman mielikuvan yhteydestä psykoosien ja kannabiksen välillä – eihän sitä muuten olisi kielletty !

Toimittaja olisi psykoosihuolissaan voinut ottaa yhteyttä aloitteentekijöihin, jotka olisivat kertoneet hänelle laillistamisen antavan mahdollisuuden säädellä kannabiksen saatavuutta siten, että haavoittuvaiset nuoret eivät saisi sitä, sekä ohjaavan verotuottoja mielenterveyspalveluihin kriminaalivalvonnan sijaan. Kriminaalivalvonnan olosuhteissahan ihmiset nimenomaan saavat näitä psykooseja – tämä ei vain mahdu kieltolain aiheuttaman kognitiivisen dissonanssin korruptoimaan tajuntaan !!

Kannabis syntipukkina hyvesignaloinnissa

Näitä samoja väitteitä, joita nähtiin ja kuultiin edellisen kansalaisaloitteen käsittelyn aikana, tullaan kuulemaan ja näkemään myös tällä kierroksella. Poliisi ja heitä peesaavat poliitikot väittävät tarvitsevansa käyttörikoksen rangaistavuuden, koska poliisi väittää sillä tavalla pääsevänsä vakavamman rikollisuuden kimppuun. Todellisuudessa poliisi vetoaa ikuiseen resurssipulaansa jättäessään massarikollisuuden tutkimatta mutta uhraa suhteettoman paljon aikaa ja muita resursseja pienten kannabisrikosten käsittelyyn erityisesti nuorten osalta, mikä näkyy tilastoissa nuorten saamien käyttörikosrangaistusten jyrkkänä kasvuna kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Tämä puolestaan vaikuttaa rekisterimerkintöjen kautta tuhansien nuorien koulutus- ja työllistymismahdollisuuksiin – ilman että poliitikot lotkauttavat korvaansa tutkitulle tiedolle.

Sosiaali- ja terveysministeriön karnevalistisen hamppulakisekoilun taustalla puolestaan vaikuttaa poliitikkojen persous alkoholitarjonnalle kaikissa tilaisuuksissaan. Selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö johtaa viinalaskun suuruudessa muita ministeriöitä, vaikka on hyvin tiedossa, millaista vahinkoa alkoholi aiheuttaa yhteiskunnalle ja yksilölle – mm. psykooseja.

Tuoreiden tutkimustietojen mukaan kannabiksella ei ole syy-yhteyttä psykoosien syntymiseen, kun taas jopa isän alkoholinkäyttö aiheuttaa syntymättömille lapsille vaurioita. Kannabista käytetäänkin poliitikkojen, virkamiesten ja moraalisten yrittäjien hyvesignaloinnissa: poliitikkojen puheissa halutaan vuosikymmenestä ja vaalista toiseen lisää resursseja hoitoon, mutta käytännössä lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut ovat retuperällä ja taloudellisia arvoja korostetaan mielenterveyden kustannuksella. Tässä yhtälössä kannabiksella on vain syntipukin rooli.

Kannabiksen vaikuttavaa ainesosaa CBD:tä tutkitaan paraikaa psykoosilääkkeenä miljoonien dollareiden tutkimusprojektissa Oxfordin yliopistossa. Mutta voitko lukea tästä ja muista kannabiksen hyötyjä kartoittavista tutkimuksista STT:n uutistarjonnassa? Niinpä!!

Tulevassa keskustelussa kannattaa muistaa THL:n tuoreen kyselytutkimukseen perustuvan raportin kertomat luvut kannabiksen käytöstä ja sen laillistamisen suosiosta Suomessa:

”Kannabista kokeilleiden väestöosuus on viisinkertaistunut vuoden 1992 kuudesta prosentista 29 prosenttiin vuonna 2022.” 

”Kyselyn mukaan 29 prosenttia ihmisistä olisi valmis luopumaan kaikkien huumeiden käytön rangaistavuudesta. Tämä on yhdeksän prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2018. 53 prosenttia väestöstä ei rankaisi kannabiksen käytöstä.”

”Kyselyssä 24 prosenttia oli sitä mieltä, että kannabista pitäisi voida hankkia laillisesti mihin tahansa tarkoitukseen, 56 prosenttia puolsi kannabiksen saamista vain lääkekäyttöön. Vuonna 2018 vastaavat osuudet olivat 18 ja 54 prosenttia.”

Kannabiksen käyttäjät ja sen laillistamisen puolesta puhuvat eivät todellakaan ole enää yksin !

Kannabis – kieltolain leimaama ihmelääke