Kannabiksen valvonnan ympärillä tapahtuu tällä hetkellä monenlaista Suomessa ja kansainvälisesti yhä uusien valtioiden laillistaessa kannabista. Saksa isännöi kansainvälistä kannabisfoorumia, Yhdysvalloissa laillistamisen suosio on noussut uuteen ennätykseen, eurooppalainen lääkärijärjestö varoittelee kannabiksen haitoista samalla kun kansainvälisesti arvostettu lääketieteellinen julkaisu The Lancet otti pääkirjoituksessaan kantaa huumeiden dekriminalisoinnin puolesta ja EU:n huumeseurantakeskus, EMCDDA, raportin EU:n kannabismarkkinoista. Australiassa kannabis on […]
Avainsana: EMCDDA
EU: enemmistö kannattaa regulaatiota
Kannabiksen käytön ja kaupan valvonnan ja verotuksen eli regulaation kannatus leviää EU:ssa, ja yli puolet kansalaisista kannattaa sitä. Tämä nousi esille EU:n huumeseurantakeskuksen, EMCDDA, järjestämässä webinaarissa, jossa kerrottiin Saksan, Hollannin ja Maltan regulaatiohankkeiden etenemisestä kansainväliselle kuulijajoukolle. Esteinä pidettyjen EU:n sopimusten tarkastelu osoittaa niiden joustavan aivan kuten kansainväliset huumausainesopimuksetkin. Tiistaina 13. syyskuuta EMCDDA:n webinaarissa ”Cannabis regulation […]
EU: laillistamisen väistämättömyys
Laillistaminen etenee soutaen ja huovaten Euroopassa. Tuore EU-raportti kertoo muutoksen väistämättömyydestä, koska muutosta hidastavina pidetyt EU:n ja YK:n artiklat eivät ole kiveen kirjoitettuja ja laillistamisen kannatus kasvaa koko ajan. EU:n huumeseurantakeskus, EMCDDA, julkaisi ajankohtaisen raportin “Cannabis laws in Europe: questions and answers for policymaking”, jossa käsitellään kannabiksen valvonnan kirjoa, laillistamiseen liittyviä sopimusrajoitteita sekä sitä tietopohjaa, […]
Lainsäädäntö ja nuorten kannabiksen käyttö
Kannabispolitiikan yksi käytetyimmistä kliseistä on nuorison suojeleminen kannabiksen käytön haitoilta tiukalla huumelainsäädännöllä. Kieltolaki ei ole kuitenkaan suojellut nuorisoa käytöltä, haitoilta, laittomilta markkinoilta eikä varsinkaan rangaistuksilta seurauksineen. Tuore tutkimus osoittaa uskomukset tiukan kannabispolitiikan vaikutuksista perättömiksi uskomuksiksi. Ruotsalainen tutkijaryhmä tutki kannabiksen käytön vaihtelua nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa 11:ssä Euroopan valtiossa vuosina 1994 – 2017. Eurooppalaisista 15 […]