YK:n ihmisoikeuksien erikoisraportoija: dekriminalisoikaa huumeiden käyttö viipymättä ja laillistakaa ne myöhemmin

Lähde: Right of everyone to the enjoyment of the highest attainable standard of physical and mental health. UN Doc No A/65/255.

Taustaa

Vuonna 2009 YK:n ihmisoikeudet asetettiin kansainvälisen huumepolitiikan perustaksi korkean tason kokouksessa, jonka tarkoitus oli arvioida YK:n huumepolitiikan tuloksia. Kokous päätyi jatkamaan vanhalla, 1980-luvulla lukkoon lyödyllä huumesotakonseptilla tavoitteena huumeeton maailma mutta ensimmäisen kerran kansainvälisen huumevalvonnan perusperiaatteeksi asetettiin 60 vuotta aikaisemmin solmittu YK:n ihmisoikeussopimus.

Vuoden 2010 alussa YK:n huume- ja rikostoimisto UNODC (United Nations Office on Drugs and Crime) julkisti CND:lle raportin Drug control, crime prevention and criminal justice: A Human Rights perspective. Note by the Executive Director, jossa alussa todetaan:

2. Monet kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden muodot, kuten huumeiden salakuljetus ja ihmisten salakuljetus, aiheuttavat jatkuvasti vakavia ihmisoikeuksien loukkauksia. Lakiin perustuvan järjestyksen lujittaminen on kansainvälisen yhteisön ratkaisun avain näihin haasteisiin ja se on myös UNODC:n työn peruskivi. YK:n tekemän lakiin perustuvan työn normatiivinen perusta on sen perustamisasiakirja ja kansainvälinen lainsäädäntö mikä sisältää kansainvälisen humanitaarisen lainsäädännön, kansainvälisen rikoslainsäädännön ja kansainväliset ihmisoikeuslait. Huumeiden, rikollisuuden ja terrorismin vastaisten, lakiin perustuvien toimenpiteiden tulee sisällyttää ihmisoikeuslait ja periaatteet. Liian usein laintäytäntöönpanovirkamiehet ja rikoslakijärjestelmät syyllistyvät ihmisoikeusrikoksiin ja sulkevat pois ja syrjäyttävät yhteiskunnasta sellaisia ihmisiä, jotka eniten tarvitsevat hoitoa ja kuntoutusta.

Tämä raportti oli UNODC:n edellisen johtajan Antonio Costan viimeisiä töitä ja siinä paistaa läpi UNODC:tä leimaava rikosoikeudellisen valvonnan korostaminen huumeiden vastaisessa työssä. Costan kanta on se, että huumerikollisuus aiheuttaa ihmisoikeusloukkauksia ja siihen tulee vastata yhä kovemmilla laeilla. Kärjiestäen Costan ihmisoikeuskäsitys on se, että ihmisoikeuksilla siloitellaan kriminaalipolitiikalle perustuvaa toimintaa.

26.10.2010 ilmestyi ensimmäinen YK:n ihmisoikeustarkkailijan arvio huumesodan onnistumisesta. YK:n ihmisoikeusneuvoston mandaatilla toimiva Anand Grover, erikoisraportoija jokaisen ihmisen oikeudesta nauttia parhaimmasta mahdollisesta ruumiin ja hengen terveydestä (UN Special Rapporteur on the Right of Everyone to the Highest Attainable Standard of Physical and Mental Health) julkaisi raporttinsa YK:n 65.:lle yleiskokoukselle.

Raportti tulee korkeimmalta mahdolliselta taholta ja sillä pitäisi olla YK:n jäsenvaltioita velvoittava status. Raportin alussa on YK:n pääsihteerin kommentti: ”Pääsihteerillä on kunnia saada välittää YK:n yleiskokouksen osanottajille tämä Anand Groverin, erikoisraportoija jokaisen ihmisen oikeudesta nauttia parhaimmasta mahdollisesta ruumiin ja hengen terveydestä, raportti joka perustuu ihmisoikeusneuvoston päätökseen 6/29.”

Tämä raportti on selvin kannanotto YK:n sisältä sen ajaman huumepolitiikan epäonnistumisesta: YK:n huumepolitiikka aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä ja siinä tarvitaan perusteisiin saakka menevä muutos. Groverin raportti paljastaa UNODC:n ja muun YK:n huumebyrokratian harjoittaman politiikan perustuvan rakenteelliselle väkivallalle ja sen politiikan suunta täytyy muuttaa kokonaan niin, että toiminta perustuu ihmisoikeuksiin.

Yhteenvedossa erikoistarkkailija tiivistää tämän:

Nykyinen kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä on keskittynyt huumeista vapaan maailman luomiseen melkein pelkästään rikoslain ja rangaistusten avulla. Yhä kasvava todistusaineisto kuitenkin osoittaa, että tämä lähestymistapa on epäonnistunut lähinnä sen takia, ettei se kykene tiedostamaan huumeiden käytön ja huumeriippuvuuden todellisuutta. Vaikka huumeilla voi olla kielteisiä vaikutuksia yksilön elämään ja yhteiskuntaan, ei tämä ankarasti rankaiseva lähestymistapa ole saavuttanut sen julkituomia kansanterveydellisiä tavoitteita ja on aiheuttanut lukemattomia ihmisoikeusrikoksia.

Erikoistarkkailija muistuttaa vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen ensimmäisestä lauseesta: sopimuksen mukaan YK:n huumevalvonnan tuli edistää ihmiskunnan terveyttä ja hyvinvointia (health and welfare of mankind) sekä turvata välttämättömien lääkeaineiden saanti helpottamaan kipua ja kärsimystä (medical use of narcotic drugs continues to be indispensable for the relief of pain and suffering). Kumpikaan näistä ei ole ihmisoikeustarkkailijan mukaan toteutunut vaan sopimuksen täytäntöönpanemisessa on keskitytty kolmanteen lauseeseen, jonka mukaan huumeriippuvuus on pahasta yksilölle ja vaaraksi yhteiskunnalle (addiction to narcotic drugs constitutes a serious evil for the individual and is fraught with social and economic danger to mankind). Tarkkailijan arvio on se, että sopimuksista puuttuu selvä kanta ihmisoikeuksiin ja niiden toteuttamista ei ole pidetty huumesopimuksia toteuttavien tahojen toiminnassa tärkeinä. (kohta 11)

YK:n huume-elimet ja ihmisoikeudet

13. Vaikka huumevalvontaelimet eivät ole aikaisemmin kovinkaan usein osallistuneet rakentaviin keskusteluihin ihmisoikeusasioista, on viime aikoina tapahtunut tervetullut muutos ihmisoikeuksista lähtevien lähestymistapojen sisällyttämiseksi niiden työhön. UNODC on tutkinut tapoja sovittaa huumevalvonta paremmin yhteen ihmisoikeuksien suojelemisen kanssa ja INCB:n (International Narcotics Control Board) presidentti tapasi hiljan epävirallisesti ensimmäisen kerran kansalaisyhteiskunnan edustajia. CND (Commission on Narcotic Drugs) hyväksyi päätöslauselman, joka korostaa ihmisoikeuksia kansainvälisten huumesopimusten soveltamisessa ja on arvioinut HIV/AIDS kysymyksiä ja lääkkeiden saatavuutta muissa päätöslauselmissaan. On kuitenkin selvää, että tulee tehdä vielä enemmän ihmisoikeuksien saamiseksi huumevalvonnan keskiöön.

Huumeen käyttö ja huumeriippuvuus ovat raportoijan mukaan eri asia (kohta 7) ja kumpaankaan ilmiöön nykyinen kriminaalipolitiikkaan perustuva politiikka ei auta vaan jopa aiheuttaa enemmän ongelmia kuin mitä sillä yritetään hoitaa (kohta 15).

14. Valitettavasti nykyinen kansainvälinen huumevalvonta perustuu käsitykselle, että huumeet ovat ”paha”, jota vastaan kansainvälisellä yhteisöllä on ”velvollisuus taistella”. Huumesodan käsitettä käytetään oikeuttamaan äärimmäisiä politiikan muotoja. Huumeiden tuotannon ja aseistettujen ryhmien, kuten Afganistanissa oopiumin viljelijöiden ja talibanien välillä, välisten yhteyksien varjolla on oikeutettu nollatoleranssi lähestymistapa vaikka kyseinen politiikka on osoitettu tehottomaksi huumeiden kysynnän ja tarjonnan vähentämisessä. Tämän takia tämä lähestymistapa ei saavuta sen ensimmäistä tavoitetta estää huumeiden käytön aiheuttamia terveydellisiä ongelmia – mutta se ei myöskään saavuta todellisen huumevalvonnan tavoitetta.

Oopiumtuotantoa ei ole kyetty vähentämään Afganistanissa sotilaallisesta läsnäolosta huolimatta

15. Huumesodan lähestymistavalla ei voida myöskään ymmärtää huumeiden käytön ja riippuvuuden todellisuutta ja siksi ei voida saavuttaa sille asetettuja tavoitteita. Ensiksikin ihmiset väistämättä jatkavat huumeiden käyttämistä riippumatta rikoslaeista vaikka rangaistusten säätämisen oikeutuksena pidetään huumeiden käytön ehkäisyä. Toiseksi huumeriippuvuus, mikä on eri asia kuin huumeen käyttö, on lääketieteellinen olotila, joka vaatii soveliasta, tieteelliseen näyttöön perustuvaa hoitoa – ei kriminalisointia. Lopuksi rankaisemiseen perustuva huumevalvontamalli lisää huumeiden käyttöön liittyviä haittoja ohjaamalla resursseja epäpätevien menetelmien käyttöön ja harhaisiin ratkaisumalleihin hyläten samalla todisteisiin perustuvat lähestymistavat.

16. Huumeiden käytöllä voi olla haitallisia terveysvaikutuksia mutta erikoisraportoija on huolissaan siitä, että nykyinen huumevalvontamalli aiheuttaa enemmän haittoja kuin mitä sillä olisi tarkoitus ehkäistä. Huumeiden käytön kriminalisointi, joka on suunniteltu ehkäisemään huumeiden käyttöä, hallussapitoa ja salakuljetusta, on epäonnistunut. Sen sijaan se on aiheuttanut huumeiden riskialttiita käyttötapoja samalla kohtuuttomasti rangaisten huumeita käyttäviä ihmisiä. Sen seurausvaikutukset laajemman yhteisön terveydelle, varsinkin HIV/AIDS:n suhteen, eivät ole lainkaan vähemmän haitallisia: vuoden 2010 Wienin julistuksessa todetaan, että laittomien huumeiden käyttäjien kriminalisointi ruokkii HIV epidemiaa. Millenium Development Goal 6 vaatii valtioiden sitoutuvan HIV/AIDS -epidemian leviämisen pysäyttämiseen vuoteen 2015 mennessä (YK:n yleiskokouksen päätös 55/2) mutta kriminalisoimisen jatkaminen on suoraan ristiriidassa useiden moninkeskisesti sovittujen terveyspoliittisten aloitteiden kanssa.

28. Rankaiseva huumepolitiikka vaikuttaa kohtuuttomasti sellaisiin ihmisryhmiin, jotka ovat muutenkin haavoittuvaisia. USA:sta on esimerkiksi raportoitu, että afroamerikkalaisia pidätetään koko ajan enemmän kuin valkoisia amerikkalaisia vaikka rikosten tekomäärät on verrannollisia näiden ryhmien kesken. Lisäksi yli 80% pidätyksistä on huumeen hallussapidosta eikä myynnistä. Tällaisten pienten rikosten kasaantuminen voi johtaa vankeuteen ja yhä syvempään yhteiskunnasta syrjäytymiseen, mikä lisää muutenkin haavoittuvaisten ihmisten terveysriskejä.

Raportti nostaa esille huumeiden käyttäjien demonisoimisen ja ihmisoikeusloukkausten yhteyden:

30. Jotkin räikeimmistä terveysoikeuden rikkomuksista ovat tapahtuneet huumeriippuvuuden ”hoidon” yhteydessä. Huumeiden käytön kriminalisointi ruokkii käsitystä, että huumeita käyttävät ihmiset ovat tuottamattomia rikollisia ja moraalittomia luopioita, mikä puolestaan ruokkii kuriin perustuvia hoitomuotoja.

31. Tämä raportti nostaa erityisesti esille pakkohoito-ohjelmat, joissa käytetään pääasiassa kuriin perustuvia hoitomuotoja sivuuttaenlääketieteelliset todisteet. Tällaisissa olosuhteissa huumeriippuvuuteen lääketieteellisesti suhtautuvia hoitoalan ammattilaisia ei useinkaan ole. Pakkotyö, yksinäissellit ja hoitokokeilut ilman potilaan suostumusta rikkovat kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä ja ovat laittomia korvikkeita tieteeseen perustuville toimenpiteille kuten korvaushoito, psykologiset hoitomuodot ja muut täydelliseen suostumukseen perustuvat hoidot.

37. Joissakin maissa voidaan ihmisiä pakottaa tarpeettomiin hoitoihin koska näissä maissa ei tehdä eroa huumeiden satunnaiskäytön ja huumeriippuvaisten välillä. Monesti ihmisiä alistetaan lisäksi hoitokokeiluihin. Sellaisen tiedon tarjoamisen puuttuminen, mikä mahdollistaisi potilaalle todelliseen tietoon perustuvan suostumuksen antamisen, rikkoo potilaan oikeutta terveyteen.

Raportti puuttuu myös siihen suureen ongelmaan, minkä toisaalta kansainvälinen huumesota ja toisaalta suuret elintasoerot ovat luoneet ihmisten oikeudelle saada peruslääkitystä:

40. Miljoonat ihmiset ympäri maailman tarvitsevat peruslääkkeitä kipuun, huumeriippuvuuteen ja muihin sairauksiin mutta niiden saatavuutta rajoittaa tiukka lääkelainsäädäntö, epäonnistuminen saada toimiva tarjonta- ja jakelujärjestelmä kuntoon ja riittämätön terveydenhoitojärjestelmä. Peruslääkkeiden saannissa on hälyttävä ero kehittyneiden ja kehittyvien maiden välillä. Vaikka kehittyvissä maissa on puolet maailman syöpäpotilaista ja melkein kaikki uudet HIV-tartunnat, kulutetaan niissä vain 6% laillisesta morfiinista. 89% kaikista valvonnassa olevista lääkkeistä mukaan lukien morfiini kulutetaan Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

41. Näiden lääkkeiden saantia rajoitetaan usein liikaa siinä pelossa, että ne joutuvat laillisesta lääkekäytöstä laittomiin tarkoituksiin. Vaikka tämän ehkäisy on tärkeää, pitää tätä riskiä verrata hoidettavien potilaiden tarpeisiin. Vuoden 1961 Single Convention tunnustaa ”kivun ja kärsimyksen helpottamiseksi” välttämättömien narkoottisten aineiden lääkinnällisen käytön. UNODC ja INCB valvovat valtioiden toimintaa varmistaakseen huumevalvonnan säädösten noudattamisen. Koska monet valvottujen peruslääkkeiden riittävän saannin esteet ovat säädöksiä, voidaan niitä muuttaa nopeasti ja halvalla.

UNODC:n rooli, rikoslain ylivalta ja dekriminalisaation merkitys

VI. Ihmisoikeuksiin perustuva huumevalvonta

48. Ihmisoikeuksiin perustuva lähestymistapa huumevalvontaan tulee ottaa käyttöön mitä pikimmin, jotta ehkäistäisiin ne oikeuksien rikkomukset, jotka aiheutuvat nykyisistä lähestymistavoista tarjonnan ja kysynnän vähentämiseksi, ja aloittaa luomaan inhimillinen järjestelmä, joka täyttää terveydelliset tavoitteet. Tällä hetkellä kansainvälisellä tasolla toimivien huumevalvonnan ja ihmisoikeustoimijoiden väliltä puuttuu keskinäinen suunnittelu ja vuoropuhelu. Rikoslain täytäntöönpanoon keskittyvä lähestymistapa on institutionaalisesti istutettu kansainväliseen huumevalvontaan koska huumevalvonta on keskitetty UNODC:hen, joka johtaa YK:n toimintaa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Tämä rikoslain täytäntöönpanon ja huumevalvonnan kytkeytyminen osaltaan sulkee pois ihmisoikeuksiin perustuvat lähestymistavat ja vuorovaikutuksen YK:n ihmisoikeuselinten kanssa.

49. Nykyisen kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän tehottomuus tulee ymmärtää ja aloittaa sen uudistaminen kaikilla poliittisilla tasoilla. Kansallisvaltioiden tulee soveltaa haittoja vähentäviä ohjelmia, dekriminalisoida tai depenalisoida huumeiden käyttö ja hallussapito sekä uudistaa peruslääkitystä koskevat säädökset. YK:n huumevalvontaelimien tulee taata koko järjestelmän yhdenmukaisuus omaksumalla ihmisoikeuksiin perustuva lähestymistapa huumevalvontaan, mikä väistämättä vaatii kansainvälisten ihmisoikeuksien tunnustamista keskeisiksi tekijöiksi toiminnalle, ja näiden kansainvälisen järjestelmän muutosten tulee ohjata ja legitimoida valtioiden sisäisiä
muutoksia.

62. Erikoisraportoijan mukaan jatkuva rikosoikeudellisten rangaistusten soveltaminen huumeiden käytöstä ja hallussapidosta pitää yllä monia niistä pahimmista haitoista, jotka liitetään huumeiden käyttöön. Hän suosittelee vähemmän rajoittavien lähestymistapojen harkitsemista huumevalvontaan mukaan lukien dekriminalisoinnin ja depenalisoinnin. Huumeiden käytön dekriminalisointia ei voida rinnastaa huumeiden laillistamiseen. Huumeiden käytön ja hallussapidon dekriminalisointi tarkoittaa sitä, että nämä ovat edelleen lailla kiellettyjä mutta tällaisista rikoksista säädettyjä rangaistuksia ei sovelleta tai langetetaan ainoastaan vähäisiä rangaistuksia. Dekriminalisaatio tarkoittaa yleensä rikosoikeudellisten rangaistusten poistamista kokonaan (niiden sijaan voidaan soveltaa hallinnollisia rangaistuksia), kun taas depenalisaatio tarkoittaa vapausrangaistusten poistamista vaikka teko säilyisikin rikoksena. Laillistaminen tarkoittaa kieltolain poistamista kyseiseltä teolta.

Kieltolaista on aina enemmän haittaa kuin hyötyä. Amerikkalaiset protestoimassa alkoholikieltolakia vastaan.

INCB:n kannanotot dekriminalisointiin ja miten se pitää toteuttaa:

63. Kansainväliset huumevalvontasopimukset antavat tilaa vilpittömyyteen perustuville tulkinnoille, jotka sallivat valtioiden omat lainsäädännölliset uudistukset ilman että kansainvälisessä huumevalvonnassa tapahtuisi merkittäviä muutoksia. Esimerkiksi vuoden 1988 huumesopimuksen 3. artiklan 2. pykälä takaa sen, että henkilökohtaiseen kulutukseen tarkoitetun hallussapidon kriminalisointi on riippuvainen valtion perustuslaillisista periaatteista ja lakijärjestelmän käsitteistä. Esimerkiksi Argentiinan korkein oikeus päätti hiljattain, että marihuanan hallussapitoa koskevat rikosoikeudelliset rangaistukset ovat perustuslain vastaisia. Tämän takia Argentiina on dekriminalisoinut huumeiden henkilökohtaisen käytön. Meksiko on myös hiljan dekriminalisoinut pienten huume-erien hallussapidon omaa käyttöä varten, ja INCB on arvostellut molempia maita sillä perusteella, että lainmuutokset lähettävät ”väärän viestin julkisuuteen”.

64. Lisäksi vuonna 2001 Portugal dekriminalisoi kaikkien laittomien huumeiden hankinnan, hallussapidon ja käytön henkilökohtaisiin tarkoituksiin tehden niistä hallinnollisia rikkomuksia. Tämä laki sallii rahalliset tai ei-rahalliset rangaistukset ja laki sallii rangaistusten välttämisen jos rikkomukseen syyllistynyt hakeutuu hoitoon. Vastakohtana INCB:n reaktiolle Argentiinaa ja Meksikoa kohtaan tämän laajuinen dekriminalisaatio on yhdenmukainen vuoden 1988 sopimuksen kanssa. Dekriminalisaatiota pidetään Portugalissa yleisesti parhaana vaihtoehtona vähentää huumeisiin liittyviä ongelmia suurelta osin sen takia, että se ei leimaa huumeiden käyttöä ja mahdollistaa huumeiden käyttäjien hoitoon hakeutumisen sen sijaan, että se viestittäisi kansalaisille, että huumeiden käyttö on hyväksyttävää.

Pelkkä dekriminalisaatio tai depenalisaatio ei riitä vaan tarvitaan aktiivista politiikkaa muilla alueilla:

66. Dekriminalisaatiolla ja depenalisaatiolla voidaan vähentää huumeiden käyttöön liittyviä haittoja ja lisätä huumeita käyttävien ihmisten osallistumista huumehoitoon. Portugalissa huumeiden käyttö väheni absoluuttisesti eri väestönryhmissä dekriminalisaation jälkeen ja huumeisiin liittyvä kuolleisuus sekä uudet HIV-tartunnat huumeiden käyttäjien keskuudessa vähenivät. Korvaushoidossa olevien ihmisten lukumäärä nousi 6040:stä 18477:ään vuonna 2003.

67. Täytyy huomata, että esimerkiksi Portugalissa dekriminalisaatio toteutettiin yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa, joihin kuului huumehoidon laajentaminen, huumekasvatus ja poliisitoimien uudelleen suuntaaminen salakuljetuksen ehkäisemiseen. Tämä osoittaa sen, kuinka lainsäädännölliset muutokset eivät yksinään riitä vähentämään huumeiden käyttöön liittyviä haittoja.

68. Depenalisaatio voisi johtaa vankeusrangaistusten vähenemiseen, mikä puolestaan vähentää vangitsemiseen liittyviä haittoja. Liiallinen rankaiseminen voi johtaa vankiloiden täyttymiseen ja niiden huonoihin olosuhteisiin, mikä on puolestaan ollut alkusysäys huumelakien lieventämiseen. Brasiliassa on hiljan depenalisoitu ja siellä lopetettiin vankeustuomioiden langettaminen huumeiden hallussapidosta henkilökohtaiseen käyttöön ja ne korvattiin opetusohjelmilla.

69. Lainsäädännöllisten muutosten lisäksi lainvalvontaviranomaisten koulutusta ja tietoisuuden lisäämistä ei saa aliarvioida varsinkin kun tiedetään tiukan poliisivalvonnan aiheuttamat haitat. Esimerkiksi ruiskuhuumeita käyttävien ihmisten keskuudessa esiintyvät HIV-tartunnat olivat 1980-luvulla selvästi yleisemmät Edinburghissa, missä poliisi valvoi agressiivisesti neulojen hallussapidon kieltävää lakia verrattuna läheiseen Glasgown kaupunkiin, missä lakia ei valvottu. Kaikki yritykset dekriminalisoida tai depenalisoida huumeiden käyttö tai hallussapito tulee kytkeä sellaisiin strategioihin, joilla lievennetään liiallisen poliisitoiminnan aiheuttamia pelkoja ja leimaantumista.

Erikoisraportoija ehdottaa lopuksi tupakan valvonnan kehyssopimusta eli käytännössä laillistamista, verotusta ja julkista valvontaa:

73. Erikoisraportoija on sitä mieltä, että pitkällä aikavälillä on tarvetta harkita vaihtoehtoja nykyiselle huumevalvontajärjestelmälle. Yksi vaihtoehtoinen malli olisi tupakan valvonnan kehyssopimus, jolla voitaisiin säädellä joitakin valvottuja lääkeaineita samalla tavalla kuin tupakkaa. Kehyssopimuksen tarkoitus on vähentää tupakan aiheuttamia yhteiskunnallisia, ympäristöllisiä ja julkisia haittoja luomalla kehykset, joilla tupakankäyttöä voitaisiin vähentää pysyvästi maailmassa. Tämä on ajatusmallin muutos riippuvuutta aiheuttavien aineiden säätelyjärjestelmän kehittämiseksi, mikä suojelee niiden ihmisten oikeuksia, jotka käyttävät huumeita ja ovat niistä riippuvaisia samalla vähentäen tähän käyttöön liittyviä haittoja. Tämä uusi muita huumeita kuin tupakkaa koskeva valvonnan viitekehys vaatii huumeiden yksilöllisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten tieteellisten todisteiden arviointia, jokaisen valvotun aineen kansanterveydellisten ja ihmisoikeudellisten vaikutusten arviointia ja kehykseen ottaminen tapahtuisi tapauskohtaisesti.

74. Tupakan valvonnan viitekehyksen muut kuin hinnoittelua koskevat toimenpiteet tarjoaa parhaat esimerkit niistä suojelu- ja säätelytoimenpiteistä, jotka voivat korvata nykyisen rikoslakiin perustuvan kehyksen. Nämä toimenpiteet ovat huumepitoisuuden säätely, koulutus ja tietoisuuden lisääminen sekä toimenpiteet, jotka koskevat riippuvuuden vähentämistä ja käytön lopettamista. Näiden toimenpiteiden käyttöönottaminen turvaa oikeuden terveyteen mm. turvaamalla puhtaiden aineiden saamisen, lisäämällä yksilöiden ja yhteisöjen tietoisuutta, mikä vähentää haittoja ja takaa pääsyn sopivaan hoitoon milloin se on tarpeen. Tupakan valvonnan viitekehyksen hyväksyneissä maissa sovelletaan viitekehyksen toimenpiteitä hyvin runsaasti, mikä kertoo siitä, että myös nykyisin rikosvalvonnassa oleville huumeille on olemassa samanlaiset mahdollisuudet.

75. Tämä ehdotettu viitekehys sallisi lisäksi huumeiden perinteiset, kulttuuriset käyttötavat, joiden kansanterveydellisten haittavaikutusten on todettu olevan pienet kuten coca-lehtien käyttö Boliviassa tai kannabiksen eri muotojen käyttö Intiassa. Nykyinen valvontamalli on riistänyt miljoonilta ihmisiltä heidän elantonsa ja kieltänyt huumeiden perinteisen käytön kieltämällä kasvatuksen ja erittäin vahingollisilla sadonhävitysmenetelmillä, joilla on rajoitettu tuotantoa. Nämä toimenpiteet ovat perusteettomia eivätkä ole auttaneet rajoittamaan huumeiden käyttöä.

VII. Suositukset

76. Jäsenvaltoiden tulee:

Taata että kaikki haittoja vähentävät toimenpiteet (UNAIDS:n nimeämät) ja huumeriippuvuuden hoitopalvelut ja varsinkin opiaattien korvaushoidot, ovat huumeita käyttävien ihmisten saatavilla ja varsinkin vankilaan tuomittujen ihmisten saatavilla.
Dekriminalisoida tai depenalisoida huumeiden hallussapito ja käyttö.
Poistaa tai merkittävästi muuttaa lainsäädäntöä ja niitä politiikan muotoja, jotka estävät välttämättömien terveyspalvelujen tarjoamisen huumeiden käyttäjille sekä käydä läpi huumevalvonnan lainsäädäntö, jotta taattaisiin yhteensopivuus ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.
Muuttaa lakeja, säädöksiä ja toimenpiteitä siten, että valvottujen peruslääkkeiden saanti paranee.

77. YK:n huumevalvonnan toimielinten tulee:

Sisällyttää ihmisoikeudet huumevalvontaan laeissa, toimenpiteissä sekä ohjelmissa.
Lisätä yhteydenpitoa ja vuoropuhelua niiden YK:n toimielinten kanssa, jotka ovat tekemisissä huumeiden käytön ja huumemarkkinoiden sekä huumevalvonnan toimenpiteiden ja ohjelmien vaikutusten kanssa.
Harkita sellaisen pysyvän toimielimen kuten esimerkiksi riippumattoman komission luomista, jonka kautta ihmisoikeustoimijat voivat auttaa kansainvälisen huumepolitiikan luomisessa ja sen kansallisen soveltamisen valvomisessa ja jonka päällimmäisin tarkoitus on turvata huumeiden käyttäjien ja heidän yhteisöjensä terveys ja ihmisoikeudet.
Luoda ohjeistus, mikä tarjoaa suuntaviivat asianomaisille toimijoille ihmisoikeuksien soveltamiseksi huumevalvontaan sekä kehittää ja saattaa voimaan ihmisoikeuksiin perustuvat indikaattorit huumevalvonnalle ja oikeudelle terveyteen.
Harkita pitkällä aikavälillä vaihtoehtoisen huumevalvontakehyksen luomista, joka perustuisi tupakan valvonnan viitekehyssopimuksen tarjoamalle mallille.

Huumehaukat ja ihmisoikeudet

Lähde: Drugnews.nu 26.10.2010

http://www.drugnews.nu/article.asp?id=6257

YK:n huumepolitiikka ja -byrokratia ei yleensä saavuta lööppejä eikä erikoisraportoijan raporttikaan ole näkynyt otsikoissa. Mutta sen vaikutus ulottuu sinne, minne kritiikin kuuluukin kohdistua eli ns. huumeiden vastaiseen byrokratiaan. Tästä vaikutuksesta on hyvä esimerkki maailman huumehaukkojen uusimman organisaation World Forum Against Drugs puuhamiehen Per Johanssonin antama tuomio.

Ihmisoikeusraportoijan arvio kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän aiheuttamasta järjestelmällisestä väkivallasta saa Johanssonin takajaloilleen:

”Tarvitaan tasapainoista rajoittavaa huumepolitiikkaa, joka koostuu ehkäisystä, valvonnasta ja hoidosta, joten emme voi vähentää valvontaa. Se olisi luopumisen politiikkaa.”

Juuri tämä ”valvonta” aiheuttaa ne ihmisoikeusrikokset, joista erikoisraportoija kritisoi nykyistä politiikkaa.

Johansson vetoaa kansainvälisen huumevalvonnan saavutuksiin kuluneen sadan vuoden aikana, väite mikä on jo useissa yhteyksissä kuopattu, koska oopiumin viljelyn tilalle on tullut runsain mitoin yhä uusia laittomiksi julistettavia synteettisiä aineita samalla kun maapallon köyhät väestönosat ovat jääneet vaille peruslääkkeitään. Tätä kehitystä ei voi pitää minään voittona tai menestystarinana.

Johansson muiden huumehaukkojen tapaan myös valikoi historiaa omiin tarkoituksiinsa: vasta vuoden 1988 huumesopimuksella USA:n huumesodasta tuli kansainvälisen huumevalvonnan malli. Presidentti Carterin kaudella 1970-luvulla USA:ssa kannabiksen laillistaminen oli hyvin lähellä mutta Reaganin valtaantulo lopetti liberalisointi- ja dekriminalisointipuheet virallisessa politiikassa. Tätä perintöä Johansson puolustaa eikä mitään sadan vuoden menestystarinaa.

Per Johansson myöntää että huumeiden laillistamista vaativat tahot ovat iloisia tästä raportista. Kansainväliset huumehaukat teilaavat Per Johanssonin suulla ihmisoikeusraportin sillä perusteella, että se edustaa vain aikuisten maailmaa, ja huumeettoman maailman vaatimus perustuu lapsen oikeuksien julistukselle.

Tämä kiista kertoo paljon ihmisoikeuksien tilasta ylipäänsä: ihmiset ehkä kuvittelevat niiden olevan itsestäänselvyyksiä mutta käytännössä monet maat ja tahot jarruttavat varsinaisen ihmisoikeussopimuksen soveltamista käytäntöön. Totalitaarisia ideologioita kannattavat valtiot ja henkilöt pitäisivät nämä molemmat sopimukset mieluummin juhlallisina julistuksina, eivät käytännön toimintaa ohjaavina normistoina.

Lapsen oikeuksien sopimuksesta sovittiin jo 1959 mutta se saatiin hyväksyttyä vasta 1989. Lapsen oikeuksien sopimus on yleisluontoinen eikä oikeudellisesti valtioita sitova. Se on myös ihmisoikeussopimusta tukeva eikä ristiriidassa sen kanssa kuten Johansson antaa ymmärtää. Sopimus on laajiten ratifioitu kansainvälinen sopimus ja ainoastaan kaksi maata ei ole sitä ratifioinut, joista toinen on Somalia mutta toinen maailman johtava huumesotamaa USA, mikä kertoo paljon huumesodan ja lasten oikeuksien todellisesta suhteesta.

Meksikon huumesota on vain yksi esimerkki siitä miten lapsen ja ihmisoikeudet ja huumesota ovat vastakkaisia pyrkimyksiä. Huumehysterian synnyttämä lääkeaineiden pula koskettaa samalla tavalla aikuisia kuin lapsia.

UNODC:n edellisen johtajan Antonio Costan laatima raportti ihmisoikeuksista UNODC:n näkökulmasta kertoo kriminaalikontrollin edustajien näkemyksen ihmisoikeuksien asemasta muuhun politiikkaan verrattuna: ihmisoikeuksia voidaan käyttää kriminaalivalvonnan koristeena ja vanhan politiikan jatkamisen oikeutuksena. Mutta erikoisraportoijakin huomauttaa UNODC:n roolista, että siitä on tullut kriminaalivalvontaan perustuva rikos- ja terrorismin vastaisen sodan toimisto ja huumepolitiikkaa ohjaamaan tarvittaisiin uusi toimisto/komissio, jossa ihmisoikeudet otetaan toiminnan perustaksi eikä sen keinotekoiseksi lisukkeeksi.

Pohjimmiltaan kysymys on siitä, millaisen maailman me haluamme lapsillemme jättää: vapauteen vai ”valvontaan” perustuvan.

Artikkelissa esiintyviä järjestöjä ja sopimuksia: