YK:n johto pääsihteeriä myöten suosittaa dekriminalisointia ja avointa, tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuvaa keskustelua kannabiskaupan laillisesta valvonnasta. Kannabiksen uudelleenluokittelun käsittely osoittaa, kuinka vanhanaikaiseksi tämä kriminaalivalvonnan korruptoima YK:n huumebyrokratia on jäänyt uuden vuosituhannen haasteiden edessä.
YK:n huumepolitiikasta vastaava huumekomissio, CND, kokoontui 62. kokoukseensa 14. – 22.3., josta 14. – 15.3. pidettiin ns. ministeritason kokouksena. Tässä kokouksessa kansainvälinen yhteisö hyväksyi vuosille 2019 – 2029 julistuksen “Draft ministerial declaration on strengthening our actions at the national, regional and international levels to accelerate the implementation of our joint commitments to address and counter the world drug problem”.
Vuonna 2009 kansainvälinen yhteisö sitoutui YK:n johdolla huumeohjelmaan, jonka mukaan huumeiksi luokiteltujen aineiden kasvatus, kauppa, kysyntä ja tarjonta piti eliminoida tai edes selvästi rajoittaa vuoteen 2019 mennessä. Tätä aikaisemmin vuonna 1998 sitouduttiin samanlaiseen tavoitteeseen, mitä ei saavutettu vuoteen 2009 mennessä. Vuoden 2016 erityisyleiskokouksessa, UNGASS 2016, kansainvälisen valvontajärjestelmän ristiriidat nousivat julkiseen keskusteluun, mutta arviointi vuoden 2009 ohjelman tuloksista jäi tekemättä.
Vuoden 2019 kokouksen julistuksessa päädyttiin toistamaan edelleen vanhoja mantroja. Huumeiksi luokiteltujen aineiden käyttö on kasvanut nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa, kuten mm. Suomessa THL:n tuoreessa tutkimuksessa todetaan. Kieltolaki ei suojele nuoria, vaan se on luonut 500 miljardin dollarin laittomat huumemarkkinat, jotka hyödyttävät järjestäytynyttä rikollisuutta ja harmaata pankkisektoria.
Kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä on vuosikymmenien mittaan kehittynyt avoimuudessa. Päätöslauselmat ja juhlapuheet ovat vain yksi osa tätä järjestelmää, ja aiemmin vaietut puheenaiheet ovat nousseet avoimen keskustelun piiriin UNGASS 2016 kokouksen jälkeen. Vanhakantaisen sulkeutuneisuuden sijaan vuoden 2019 ministeritason kokousta saattoi seurata suorana lähetyksenä ja kansalaisjärjestöjen ylläpitämä CNDblog välitti kokouksen ja oheistapahtumien antia.
Tämä uusi avoimuus näkyi YK:n pääsihteerin ja YK:n yleiskokouksen presidentin CND:n kokoukselle lähettämissä videotervehdyksissä, YK:n johdon kannanotossa, jäsenvaltioiden puheenvuoroissa sekä erilaisissa oheistapahtumissa.
YK:n pääsihteeri António Guterres suositteli jäsenvaltioille dekriminalisointia ja kertoi omat kokemuksensa Portugalin toteuttamasta dekriminalisoinnista 20 vuotta sitten. Nykyään Portugalissa on Euroopan helpoin huumetilanne, kun taas tiukan huumepolitiikan maissa Ruotsissa ja Suomessa vaikea ja eskaloituu koko ajan.
YK:n yleiskokouksen presidentti María Fernanda Espinosa muistutti viestissään, että vuonna 2016 erikoisyleiskokouksessa, UNGASS 2016, sitouduttiin siihen, että maailman huumeongelma ratkaistaan humaanimmalla, kansanterveyden periaatteisiin, ihmisoikeuksiin sekä tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuvalla huumepolitiikalla. Nykyinen huumeongelma uhkaa kestävän kehityksen periaatteita ja demokraattisia instituutioita. Ketään ei jätetä kestävän kehityksen periaatteiden mukaan.
YK:n osastojen, ohjelmien ja organisaatioiden johtolautakunta, CEB, julkaisi vuoden 2019 alussa kannanoton “United Nations system position on drug policy”. CEB kehottaa YK järjestelmän yhtenäisyyden takia dekriminalisoimaan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun hallussapidon ja noudattamaan suhteellisuusperiaatetta oikeusjärjestelmässä. CEB vaatii muutoksia niihin lakeihin, toimintamalleihin ja käytäntöihin, jotka vaarantavat terveyden ja ihmisoikeudet sekä tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuvaa päätöksentekoa uusien huumevalvontamallien riskien ja hyötyjen ymmärtämiseksi mm. kannabiksen valvonnassa. Myös YK:n huumetoimisto, UNODC, kuuluu lautakuntaan.
International Centre on Human Rights and Drug Policy, UNAIDS, WHO ja UNDP julkaisivat yhteisen ohjeistuksen ihmisoikeuksien täytäntöönpanosta ja toteuttamisesta huumepolitiikassa poliitikoille, virkamiehille, diplomaateille ja kansalaisille.
Järjestelmän yhtenäisyys ja ihmisoikeudet
Suomessa CND:n kokouksen rinnalla käytiin poliisiylijohdon oikeudenkäyntiä, joka liittyy ns. Aarnio-keissiin eli Helsingin huumepoliisin kolluusioon järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Kyse ei ole yksittäistapaus vaan esimerkki järjestelmävirheestä.
Huumesopimuksien keskeinen tavoite on turvata ihmiskunnan terveys ja hyvinvointi sekä taata lääkkeiden riittävä saanti kivun ja kärsimyksen lievittämiseksi. Tämän takia ko. aineiden lääke- ja tutkimuskäyttö on rajattu sopimuksen ulkopuolelle, ja huumesopimuksilla pyritään ongelmakäytön (abuse) ja riippuvuuden (addiction) hoitamiseen ja näitä lietsovan kansainvälisen laittoman huumekaupan tukahduttamiseen kriminaalivalvonnalla. Tästä on kuitenkin tullut tiettyjen tahojen lobbaamana huumepolitiikan päällimmäisin toimintamalli. Voidaan puhua jopa huumevalvontajärjestelmän vallankaappauksesta, kun vuoden 1988 sopimuksen innoittamana kriminaalivalvonta alisti muun virkamieskunnan omien tavoitteidensa taakse. Puhutaan ns. Reagan doktriinista eli huumesodasta, joka Suomessa kirjataan kansallisiin huumeohjelmiin. Tämä liittyy suoraan huumepolitiikan vaikutusten ja tulosten arviointiin.
Tätä taustaa vasten voi yrittää ymmärtää, miksi Jari Aarnio pääsi sellaiseen asemaan, ettei Suomen poliisin ylijohtokaan tiennyt, mitä Helsingin huumepoliisi oikeasti tekee. Pidätyslukuja ja takavarikkoja kehuttiin ja uutisoitiin “kovana tuloksena”, koska näillä mittareilla YK:n huumebyrokratia seuraa huumeongelman kehitystä ja näitä myös tiedotusvälineet janoavat lööppeihinsä. Hamppupensaiden kitkeminen on saanut niin paljon suosiota kriminaalivalvonnan keskuudessa 2000-luvulla, koska sillä saadaan kovaa tulosta ja raflaavia lööppejä minimaalisin kustannuksin. Tarkoitus on pyhittänyt keinot.
Huumekuolemat ja ihmisten syrjäytyminen on kuitattu järjestelmän “ei-aiottuina” seurauksina, vaikka ne ovat suoraa seurausta ihmisoikeuksien sivuuttamisesta huumepolitiikassa. Kriminaalivalvonnan kontrollipuheessa huumeiden käytön jatkuva kasvu yritetään vierittää muiden kuten kannabisyhdistyksien syyksi tai ulkomaisiksi vaikutteiksi eikä vuosikymmeniä jatkuneen “valistuksen” ja väärän politiikan seuraukseksi. Huumesota on yksipuolisesti kriminalisoinut käyttäjän samalla kun järjestäytyneen kansainvälisen rikollisuuden rahanpesu ja veronkierto on jätetty huomiotta.
Poliisiylijohdon oikeudenkäynnissä nousi esille, että Aarnio voisi olla kokoomuksen kärkiedustajia eduskunnassa, jos hän ei olisi jäänyt kiinni. Poliisiylijohdon sokeus “kovaa tulosta” tekevän huumepoliisin tekemisistä on seurausta järjestelmävirheestä, jossa demokraattisen yhteiskunnan peruselementit eli avoin keskustelu ja kriittinen tutkimustieto oli tukahdutettu vankilateollisen kompleksin eli huumepoliisin ja siihen kytkeytyvän hoitosektorin etujen vuoksi. Aarnio-keississä hasistonni on sivuseikka ja oikeusjärjestelmän pettäminen se suurin ongelma.
Venäjällähän mitään Aarnio-keissiä ei ikinä olisi syntynytkään, todistajat ja toimittajat olisi tapettu, kun järjestäytynyt rikollisuus ja valtaeliitti liittoutuvat ns. syväksi valtioksi. Ei mikään ihme, että Venäjä pitää tiukasti kiinni huumeettoman maailman ideologiasta, kuten Neuvostoliitto.
Koko suomalaista oikeusjärjestelmää ei pidä tuomita yksioikoisesti huumesodan takia. Aarnio-keissi on esimerkki globaalista järjestelmävirheestä ja toisaalta siitä, että suomalainen oikeusjärjestelmä toimii – vielä.
Huumesopimuksia pitää tulkita myös muista näkökulmista kuin kriminaalivalvonnan etujen kautta, mistä YK:n johdon videotervehdykset ovat hyvä muistutus. YK:n järjestelmän yhtenäisyyden periaatteen mukaan uuden huumeohjelman tavoitteet ovat ihmisoikeuksien toteutuminen ja 2030 kestävän kehityksen ohjelman tavoitteet, koska ne ovat kansainvälisen yhteisön yhteisiä tavoitteita. Ketään ei enää jätetä. Tämä tarkoittaa kannabiksen käyttäjien mukaan ottamista heitä koskevaan päätöksentekoon. Tämä on demokraattisen yhteiskunnan vähimmäisvaatimus.
Kysymys lääkekäytöstä on järjestelmän kriittinen testi
Vuoden 1961 huumeyleisopimuksen, Single Convention, perusteluissa todetaan, että
“Recognizing that the medical use of narcotic drugs continues to be indispensable for the relief of pain and suffering and that adequate provision must be made to ensure the availability of narcotic drugs for such purposes”.
Muissakin pykälissä todetaan, että huumesopimus ei koske lääkinnällistä ja tutkimuskäyttöä. Valtion pitää perustaa virasto kannabiksen lääkekäytön valvontaan, ja valtio voi niin halutessaan laillistaa myös ei-lääkinnällisen käytön.
Tiistaina 19.3. CND:n kokouksessa olisi pitänyt käsitellä WHO:n asiantuntijoiden, ECDD, antamaa kannabiksen luokitussuositusta, mutta muutaman jäsenvaltion vaatimuksesta tämä siirrettiin joko ensi joulukuun tai ensi vuoden maaliskuun kokoukseen. Kokouksessa käsiteltiin ECDD:n muita luokitussuosituksia, kuten ns. synteettistä kannabinoidia CUMYL-4CN-BINACA. Sen on todettu aiheuttaneen kuolemantapauksia ja vakavia myrkytystiloja eikä sillä ole lääkinnällistä käyttöä. Silti se asetettiin vuoden 1971 sopimuksen II listalle THC:n rinnalle.
Kannabiksen huumeluokittelun epäloogisuus ei ole päällimmäisin ristiriita huumesopimuksessa. Sopimuksessa selvästi sanotaan lääkekäytön olevan sen ulkopuolella. Tämä todettiin Suomessakin Turun hallinto-oikeudessa vuonna 2006, kun lääkekäyttö todettiin lailliseksi. Kannabiksen vain kuviteltiin olevan kielletty kriminaalivalvonnan näkökulmasta, mutta nyt kun ristiriita on oikeuden päätöksellä korjattu, niin vanha luulo elää viranomaiskäytännöissä.
Sama pätee kannabiksen kasvatukseen lääkekäyttöä varten: koska kannabiksen lääkekäyttö ei kuulu huumesopimuksen piiriin, ovat myös kasvatus ja kauppa laillisia. Suomen Kauppapuutarhaliitto on vaatiessaan oikeutta kasvattaa kannabista lääkekäyttöön yhtä oikeassa kuin kollegansa Tanskassa, ja vastustavat virkamiehet puolestaan väärässä. Eli kannabiksen nykyinen tiukka lääkevalvonta ei perustu kansainväliseen sopimukseen vaan on kriminaalivalvonnan aiheuttama ongelma, näin on vaan toimittu!
Perusristiriitana säilyy tämä kannabiksen asettaminen vuoden 1961 sopimuksen IV listalle huumausaineena, jolla ei ole mitään lääketieteellistä käyttöä, vaikka lääkekäyttö on sopimuksen ulkopuolella. Alkoholin kieltolakia ei perusteltu sen lääkinnällisillä ominaisuuksilla. Tämän ristiriidan ECDD haluaa poistaa, mutta jättää kannabis edelleen I listalle vaarallisena huumausaineena mm. heroiinin rinnalla. THC:n siirtäminen vuoden 1971 sopimuksesta kannabiksen rinnalle tekisi siitä vaarallisemman huumeen kuin CUMYL-4CN-BINACA. Ainoastaan huumesodan hyödylliset idiootit voivat nähdä tässä jotakin loogista tai tiedettä.
Huumesopimusten noudattamista valvova INCB julkaisi 2018 vuosiraporttinsa CND:n kokoukselle. Siinä INCB omistaa kannabikselle ensimmäisen luvun “Cannabis and cannabinoids for medical,scientific and ”recreational” use: risks and benefits”. INCB muistuttaa, että kannabis on laillista vain lääkinnällisiin ja tutkimustarkoituksiin. Sitten INCB esittää oman määritelmänsä lääkekannabikselle:
“Lääkekannabis ei tarkoita kannabiskasvin kukintoja eikä lehtiä. Se tarkoittaa niitä vaikuttavia yhdisteitä, joita kasvista uutetaan. Kannabiskasvin polttaminen ei ole lääkekannabista. Ihmisten voidaan sallia kasvattaa kannabista kotonaan ja valmistaa siitä keittiövälineillä öljyä lääkinnällisiin tarkoituksiin; tämä ei ole lääkekannabista.”
INCB:n raportista syntyy sellainen vaikutelma, että se hyväksyy vain GWPharmaceuticalsin Sativexin lääkekannabikseksi. WHO:n luokitussuosituskin ruokkii salaliittoajatuksia, että kannabiksen kriminaalivalvonnan takana on lääkeyhtiöiden eikä nuorison etu.
Kannattaa muistaa, että koko synteettisen kannabiksen spice-ilmiö on seurausta kannabistutkimuksen ehkäisemisestä huumesodan nimissä. Lääkeyhtiöiden kokeilu kannabisreseptoreihin vaikuttavilla, ei-kielletyillä kemikaaleilla avasi synteettisen kannabiksen Pandoran lippaan.
Kannattaa myös muistaa, että Suomessa kannabisyhdistykset ja -aktivistit ovat olleet tärkein tekijä synteettisten kannabinoidien vastaisessa työssä nuorison keskuudessa. Virkamiesten ja toimittajien sekoillessa kantsu- ja psykoosijuttujensa kanssa ovat yhdistykset ja aktivistit jakaneet luotettavaa uusinta tutkimustietoa ja uutisia näiden kemikaalien ominaisuuksista ja levityksestä niin, että kannabisvalitus koetaan nuorison keskuudessa lähinnä huuhaaksi.
INCB:n jyrkästä retoriikasta huolimatta Suomen maakiintiö vuodelle 2019 on 85 kiloa kannabista. Myös tätä voidaan pitää kansalaisyhteiskunnan voittona kieltolakibyrokratiasta. Vuonna 2006 kansalaisyhteiskunta voitti oikeudessa valtion byrokratian tekemän järjestelmävirheen. Tämä Turun hallinto-oikeuden päätös on tärkeä ennakkotapaus, jonka merkitys on jäänyt tiedotusvälineiltä kokonaan huomaamatta, koska se ei sovi perinteiseen huumesotanarratiiviin.
Näiden seikkojen valossa kansalaisyhteiskunta pitää saada tasaveroiseksi kumppaniksi neuvottelupöytiin kannabislakeja ja -säädöksiä sorvatessa, jos tarkoituksena on tehdä uskottavaa ja ihmisoikeusvaatimukset täyttävää huumepolitiikkaa.
YK:n huumevalvontajärjestelmällä on vielä petraamista, että sen voisi sanoa perustuvan tieteelliselle tutkimusnäytölle. Voimme jättää sopimusten kriminaalivalvontaa käsitteleviä osia pois, kuten pykälä kannabiksen lääkekäytön jättämisestä sopimuksen ulkopuolelle tarkoitushakuisesti sivuutettiin yli 50 vuodeksi. Ihmisoikeuksia rikkova ja kriittiset äänet sensuroiva järjestelmä ei ansaitse mitään kunnioitusta.
Kannabiksen luokitteluprosessi on esimerkki järjestelmävirheestä, tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuvan päätöksenteon pettämisestä poliittisen painostuksen alle pelkästään sen takia, että käyttäjät on pidetty päätöksenteon ulkopuolella. Helsingissä HPPry:n Huumepolitiikka Nyt! seminaarissa vieraillut Portugalin edustaja Nuno Cabaz tiivisti tämän näkökulman lausahdukseen Fuck the agreements!
89 valtiota muuttanut lakejaan
Huumeiden kriminaalivalvonnan toteuttamismalli ja kannabiksen huumeluokituksen epätieteellisyys ovat esimerkkejä järjestelmävirheestä, ihmisoikeuksien sivuuttamisesta kansainvälisessä huumevalvonnassa. YK:n edellisestä huumeohjelmasta ja sen tuloksista ei ole tehty kriittistä, tieteellistä arviota, vaikka näin olisi pitänyt tehdä.
Aarnio-keissi havainnollistaa sitä, kuinka vaikeaa valtion on käydä avointa itsekritiikkiä huumepolitiikan tuloksista ja haittavaikutuksista. CND:n kokous on esimerkki samasta oireesta kansainvälisellä tasolla. Voidaan puhua globaalista huumevalvontapsykoosista: potilas ei tunnista todellisuutta ja oman toimintansa aiheuttamia ongelmia.
CND:n 62. kokouksessa jäsenvaltioiden puheenvuorot ja oheistapahtumien keskustelut osoittivat huumepolitiikan kirjon laajuuden. Kovasta retoriikasta huolimatta sopimusten noudattamista valvova lautakunta INCB pystyy ainoastaan kirjaamaan ylös yhä uudet sopimusrikkomukset kannabiksen valvonnassa jäsenvaltioiden soveltaessa tutkimustietoa politiikkaansa. Kokouksen ilmapiiristä INCB:n presidentti Viroj Sumyai totesi, että “emme halua yhdenkään jäsenvaltion menettävän kasvojaan”.
WHO:n, UNAIDS:n, Kanadan, Sveitsin, Meksikon ja Saksan järjestämässä ihmisoikeuksien ja huumevalvonnan yhtenäistämistä käsittelevässä keskustelussa Etelä-Afrikan perustuslaillisen tuomioistuimen tuomari Justice Edwin Cameron kertoi, kuinka vuonna 2012 julkaistiin raportti, jossa käsiteltiin globaalia HIV-epidemiaa ja kuinka monin tavoin huumeiden kriminaalivalvonta lietsoi sitä. Sen jälkeen 89 valtiota on muuttanut huumelakejaan. Hän kehotti ihmisoikeusperiaatteeseen vedoten hylkäämään kannabiksen kansainvälinen kieltolaki. Etelä-Afrikassa laillistettiin kannabis vuonna 2018 perustuslakituomioistuimen päätöksen perusteella.
Hollannin hallitus aloittaa vuonna 2019 kannabiksen kasvatuskokeilun, jossa 6 -10 kunnan alueella oleviin kannabiskahviloihin aletaan kasvattaa kannabista julkisessa valvonnassa. Tarkoituksena on luoda puitteet kannabiksen valvotulle kasvatukselle ja tutkia neljän vuoden kuluttua tämän politiikan vaikutukset rikollisuuteen, turvallisuuteen ja kansanterveyteen. Kokeilun tulosten perusteella päätetään jatkosta, ja hallitus asetti itsenäisen asiantuntijakomitean antamaan neuvoja jatkosta.
Kokeiluun kuuluu säädökset mainonnasta, pakkausmerkinnöistä, ikärajoista, tiedotuskampanjoista jne. Hollannin hallitus kokee kannabiksen nykyisen kaupan olevan ongelmallista ja haluaa löytää siihen ratkaisun. Ratkaisu ei ole helppo, muuten se olisi jo käytössä. Kannabispolitiikassa pitää olla innovatiivinen.
Thaimaa kertoi kokoukselle laativansa juuri uusia huumelakeja. Maassa uskotaan olevan kysyntää kannabiksen lääkekäytön tutkimukselle.
Kanada perusteli uutta kannabislakiaan kattavalla, tasapainoitetulla ja tutkittuun tietoon perustuvalla huumepolitiikalla, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia. Kanadan hallitus ilmoitti kannattavansa UNGASS 2016 periaateohjelmaa, ja tästä näkökulmasta kannabiksen laillistaminen on osa huumepolitiikan kokonaisuudistusta.
Uruguay kertoi kokeilunsa olevan vielä niin alkutekijöissä, ettei mitään lopullisia johtopäätöksiä voi esittää, mutta maassa on koettu rohkaisevia tuloksia. Laittomilta markkinoilta on saatu siirrettyä rahaa lailliseen valvontaan enemmän kuin mitä aikoinaan tehtiin takavarikkoja. Kansalaiset rekisteröityvät kannabiksen käyttäjiksi ja kanavoivat sitä kautta henkilökohtaiset tarpeensa laillisiin kanaviin, mikä suojaa rikollisilta markkinoilta ja auttaa elämään turvallisemmin. Olemme mielestämme edistyneet tavoitteissamme: kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden takaaminen. Pidämme avointa keskustelua ja sallimme joustavasti paikallista vaihtelua olosuhteiden mukaan. Toimenpiteemme vastaavat valtion roolia kulutuksen ja kulutustavaroiden valvojana. Meidän pitää vetää raja huumeiden käyttäjien kriminalisoimiseen ja leimaamiseen. Kuolemanrangaistukset tulee poistaa. Tarvitsemme vaihtoehtoja rankaisemiselle.
Myönteisiä puheenvuoroja kuultiin myös Israelista, Libanonista, Kasakstanista, Indonesiasta, Etelä- ja Keski-Amerikan valtioiden edustajilta, Norjalta ja EU:lta.
Kannabiskysymyksessä kansalaisyhteiskunta on vienyt myönteistä kehitystä eteenpäin tähänkin asti huumesopimuksien, konferenssien, poliitikkojen ja virkamiesten laahatessa perässä.
Tusky seuraa prosessia. Voit liittyä jäseneksi tai antaa muuten tukesi: FI92 5491 0220 1491 86
Lähde: Draft ministerial declaration on strengthening our actions at the national, regional and international levels to accelerate the implementation of our joint commitments to address and counter the world drug problem. Commission on Narcotic Drugs Sixty-second session. Vienna, 14–22 March 2019. Item 6 of the provisional agenda* Outcome of the ministerial segment.
Chief Executives Board for Coordination. Second regular session of 2018. Manhasset, New York, 7 and 8 November 2018. CEB/2018/2. Distr.: General. 18 January 2019. III. Segment 2: common United Nations system position on drug policy.
INCB maakiintiöt 2019, INCB vuosiraportti 2018, IDPC 14.3.2019, Transform 2019, HS 21.3.2019, International Centre on Human Rights and Drug Policy, UNAIDS, WHO ja UNDP: The International Guidelines on Human Rights and Drug Policy.
Video message of H.E. António Guterres, The Secretary-General of the United Nations to the Ministerial Segment of the 62nd session of the Commission on Narcotic Drugs (CND), Vienna, 14.3.2019.
Video message of María Fernanda Espinosa, The President of the United Nations General Assembly, UN GA, to the Ministerial Segment of the 62nd session of the (CND) 14.3.2019
Kannabispolitiikka uusiksi: Martin Jelsma (Transnational Institute, Netherlands), Lisa Sanchez (MUCD/Transform, Mexico), Michael Krawitz (Veterans for Medical Cannabis Access, US). Toimittaja Peter Sarosi.
