2024 Uutiset

Saksa: laillistaminen alkaa 1. huhtikuuta !

Saksan parlamentin ylähuone, Bundesrat, hyväksyi kannabiksen osittaisen laillistamisen perjantaina 22. maaliskuuta. Hallitus on lain takana, ja parlamentin alahuone hyväksyi sen kuukausi sitten. Täten hallussapidon ja kotikasvatuksen laillistaminen tulee voimaan 1. huhtikuuta ja kannabisklubit 1. heinäkuuta.

Bundesratissa joidenkin laillistamista vastustavien osavaltioiden edustajat yrittivät mustamaalata lain seurauksia ja vaativat sen käsittelyn viemistä välitystuomioistuimen ratkaistavaksi. Tämä esitys hävisi kuitenkin äänestyksen ja laki hyväksyttiin. 

Terveysministeri Karl Lauterbach puolusti lakia sillä, että tähän asti noudatettu huumepolitiikka on epäonnistunut ja luonut suuret laittomat markkinat.

INCB: dialogi jatkuu

Huumesopimuksien noudattamista valvova kansainvälinen lautakunta, INCB, kertoo vuosiraportissaan konsultoineensa Saksan hallitusta kannabiksen laillistamisesta. 

INCB kertoo saaneensa kattavan toimenpidelistan kannabiksen ongelmakäytön ehkäisemiseksi. Lautakunta toteaakin raportissaan arvostavansa Saksan hallituksen kanssa luotua rakentavaa vuoropuhelua sekä odottaa innolla dialogin jatkamista huumevalvontasopimusten asettamien sitoumusten toteuttamiseksi.

INCB:n mukaan kannabiksen vähittäiskaupan tieteellistä tutkimusta koskeva lakiluonnos on tulossa parlamentin käsittelyyn tämän vuoden jälkipuoliskolla, jolloin se annetaan myös EU:n komission arvioitavaksi.

Uudistuksen hyötyjiä ja häviäjiä

Lainuudistuksen ilmeinen hyötyjä on tavallinen kannabiksen käyttäjä, joka saa täydet ihmisoikeutensa takaisin sekä veronmaksaja, jonka rahoja ei enää hassata kieltolain hulluuteen.

Laillistaminen vaikuttaa myös yritystoimintaan. Deutsche Welle kertoo kasvatuskaupan pitäjästä Dirk Rehahn, jonka valikoimat on toistaiseksi myyty loppuun. Moni muukin kasvatus- ja siemenkauppa tiedottaa toimitusaikojen venymisestä.

”Ihmiset eivät enää suhtaudu varauksellisesti kannabiksen kasvatusta kohtaan. Pystyn jatkossa kertomaan ihmisille rehellisesti kannabiksen kasvatuksesta jonkun chilin tai kurkun kasvatuksen sijaan.”

Kaikilla ei kuitenkaan ole syytä juhlia. Kannabiksen täyslaillistamisen puolesta veikanneet eivät saaneet mahdollisuuksia. Maahantuojat, jakelijat sekä kauppoja perustaneet yrittäjät joutuvat keksimään uusia liikeideoita.

Lain muutos tarkoittaa myös sitä, että lääkekäyttöön tarkoitettua kannabista ei enää luokitella huumausaineeksi, jolloin reseptin kirjoittaminen yksinkertaistuu ja helpottuu.

Cantourage yritys on erikoistunut lääkekäyttöön tarkoitetun kannabiksen maahantuontiin ja jalostamiseen. Yrityksellä on 50 työntekijää Saksassa ja 25 Britannissa.

”Yrityksemme kasvaa tai me emme ole menettäneet rahaa, kuten monet muut yritykset”, Cantouragen toimitusjohtaja Philip Schetter selittää tilannetta.

Vuoden 2023 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana yrityksen liikevaihto oli 17 M€. Yritys ei omista kalliita kasvatushalleja, jolloin kulut pysyvät paremmin hallinnassa. Kannabiksen uudelleenluokittelu loisi uusia mahdollisuuksia.

”Olemme varautuneet kaikkeen”, Schetter vakuuttaa.

Aikuiskäyttöön tarkoitetun kannabiksen tuottajille ja myyjille on kuitenkin avautumassa mahdollisuuksia eri kaupungeissa ja maakunnissa aloitettavassa kannabiskokeilussa, jonka yksityiskohdista hallitus kertoo lisää kesällä. Kokeilusta voi tulla miljoonien tulovirta erikoiskaupoille. Alalle aikovilta vaaditaan kärsivällisyyttä ja pitkän tähtäimen suunnittelua.

Kasvatustarvikkeita myyvä Rehahn ei tarvitse kärsivällisyyttä, vaan hänen kauppansa on päässyt mukaan laillistamisen kultaryntäykseen ja tahkoaa voittoa. Hän ei kuitenkaan aio sitoutua alalle. Kannabisteollisuus on hyvin dynaamisessa vaiheessa, ja toiset liiketoimintamallit voivat osoittautua kannattavammiksi.

”Kaikki pienet edistykselliset terveyskaupat ovat kadonneet kaupungin keskustasta suurten ketjukauppojen tieltä. Näin voi käydä myös kannabisteollisuudessa,” Rehahn uumoilee.

Lähde: Deutsche Welle 22.3.2024 A ja B, Report of the International Narcotics Control Board for 2023. Chapter II. Functioning of the international drug control system.

ZDFheuten uutiskatsauksen alussa hyvä tiivistys uuden lain keskeisiin kohtiin ja kuinka asiaa käsiteltiin Bundesratissa.