Kanadan vuonna 2018 alkanut kannabiskaupan laillistamisprosessi on onnistunut tuomaan suurimman osa käyttäjistä laillisen valvonnan piiriin. Ongelmia ovat erityisesti oikeudenmukaisuuden toteutuminen ja lasten kannabismyrkytykset. Tuoreimman kyselytutkimuksen mukaan kannabiksen käyttö yleistyy, mutta ainoa dramaattisesti noussut tilastollinen käyrä kertoo laillisten markkinoiden päihittäneen laittomat. Ruotsalaisen kieltolakilobbarin raportissa väitetään laillistamisen luovan enemmän ongelmia kuin ratkaisevan, mutta kieltolaki on luonut nykyaikaisen huumeongelman, josta kärsivät kaikki, sekä lapset että heidän vanhemmat.
Kanada laillisti kannabiskaupan vuonna 2018 ensimmäisenä G-7 valtiona. Kannabislaissa säädettiin laillistamisprosessin seurannasta, ja Kanadan hallitus asetti vuonna 2022 asiantuntijalautakunnan selvittämään kannabiksen laillistamisen vaikutuksia. Lautakunnan raportti ”Legislative Review of the Cannabis Act: Final Report of the Expert Panel” ilmestyi huhtikuussa 2024.
Lautakunta teki kattavan tutkimustyön tapaamalla laajan joukon erilaisia asianosaisia ja asiantuntijoita. Raportissaan lautakunta esittää 54 suositusta ja 11 huomautusta kannabislainsäädännön kehittämiseksi. Ensimmäinen suositus on osoitettu hallitukselle, jonka suositellaan osoittavan lisää rahaa lainsäädännön toimeenpanoon esille nousevien kansanterveyteen ja turvallisuuteen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi.
Seuraavat suositukset ovat osoitettu valvovalle terveysviranomaiselle, Health Canada. Näiden keskiössä on lasten ja nuorten kannabiksen käytön ja siitä aiheutuvien ongelmien vähentämiseksi. Kannabiksen käyttö on ollut maailman yleisintä alle 25-vuotiaiden nuorten keskuudessa eikä ole lähtenyt laskemaan laillistamisen myötä. Lasten ensiapukäynnit kannabismyrkytysten takia ovat lisääntyneet heidän syötyä tahattomasti kannabiskarkkeja.
Viranomaisten pitää myös kehittää pakkausmerkintöjä sekä luoda ”standardiannos” erilaisille kannabistuotteille. Lisäksi säädöksiä ja lakeja rikkoville pitää olla joitakin seurausvaikutuksia.
Kanadan alkuperäisasukkaiden sekä näiden ja eurooppalaisten siirtolaisten jälkeläisillä, métiseillä, on oma erityisasemansa Kanadan hallinnossa ja kulttuurissa. Näiden väestöryhmien asemaa käsitellään yhdeksässä suosituksessa, joista viimeisessä kehotetaan hallitusta neuvottelemaan verotulojen jakamisesta.
Moninaisuus
Lautakunta käsittelee moninaisuus-otsikon alla laajasti oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden toteutumista: raportissa termi equity esiintyy peräti 50 kertaa.
Lautakunta arvostelee kaikista eniten Kanadan hallituksen puutteellisia toimia kieltolain aiheuttamien haittojen korjaamisessa. Suurin virhe on niiden kieltolaista eniten haittojen kokeneiden väestöryhmien, alkuperäiskansojen, inuitien ja métisien, osallistamisen puute laillistamisprosessiin. Oikeudenmukaisuus ei toteudu silloin, kun suurimmat hyötyjät ovat olleet valkoiset liikemiehet ja sijoittajat.
Tätä samaa ongelmaa on arvosteltu muiltakin tahoilta. Toronton yliopiston sosiologian professori Akwasi Owusu-Bempah julkaisi viime vuonna yhdessä kannabisyritys Commonsin toimitusjohtaja Tahira Rehmatullahin kanssa kirjan ”Waiting to Inhale. Cannabis Legalization and the fight for Racial Justice”. Hän pitää oikeuslaitoksen kuormituksen purkamista uudistuksen suurena voittona, mutta samalla hän kuitenkin arvostelee kannabiksesta tuomittujen armahtamista jälkikäteen syntyneenä ajatuksena. Hallitus loi armahdusohjelman ikäänkuin jälkijunassa, mutta Owusu-Bempah pitää järjestelmää ”bysanttimaisena”. Tämän takia vain muutama henkilö on armahdettu.
Värilliset ja alkuperäisväestöryhmät ovat olleet yliedustettuina kieltolain täytäntöönpanossa, ja heidän kuuluisi olla laillistamisen ensisijaisia hyötyjiä. Juuri heidän kaltaiset yrittäjät ovat saaneet kokea ylitsepääsemättömiä byrokraattisia esteitä sekä korkeita lupa- ja valvontamaksuja. Politiikka on hyödyttänyt suuryrityksiä, jotka ovat toisaalta ajaneet kannabismarkkinat sekasortoon sijoitusbuumin ruokkimalla ylituotannolla.
Lautakunnan raportissa puututaan samaan asiaan:
”Laillistamisen alussa hukattiin tilaisuus puuttua kieltolain aiheuttamiin haittoihin. Kanadan hallituksella on tärkeä osa osallistaa syrjäytyneitä ja rodullistettuja kansanryhmiä mukaan teollisuuteen sekä tukea osallisuutta poistamalla menestymisen esteitä.
Valvovan terveysviranomaisen, Health Canada, ja sen kumppanijärjestöjen tulee omaksua kokonaisvaltainen lähestymistapa, joka ulottuu kannabislisenssin myöntämistä pidemmälle ja sisältää lisensointia edeltävät ja jälkeiset tuet. Tulee omaksua laaja näkemys moninaisuudesta, jotta sen toimintaohjelmissa tuetaan myös pienempiä yrityksiä Kanadan eri puolilla.
Toivomme, että tietoisuus laillistamisen erilaisista vaikutuksista oikeudenmukaisuutta tarvitseviin ryhmiin sekä tarvittavista toimenpiteistä havaittujen ongelmien ratkaisemisessa lisääntyy merkittävästi.”
Lautakunta suosittaakin hallitusta uudistamaan mikrolisenssien valvontaa ja arvioimaan valvontamaksujen suuruutta siten, että se edistäisi kannabismarkkinoiden moninaisuutta. Se, että oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden ongelmat nousevat lautakunnan agendalle, kertoo stigman jatkumisesta vielä pitkään laillistamisen jälkeen.
Lautakunnan raportissa käsitellään mm. ympäristökysymyksiä ja lääkekäytön parantamista, mutta kaikkia kohtia ei pysty käsittelemään yhdessä artikkelissa. Raportin johtopäätös on kuitenkin myönteinen, koska siinä todetaan laillisten markkinoiden korvaavan laittomat alueellisista eroista huolimatta ja kehotetaan hallitusta jatkamaan laillistamisprosessin valvontaa ja kehittämistä.
Kannabiskyselyn tuloksia
Kanadan terveysministeriö aloitti vuonna 2017 vuosittain toteutettavan kannabiskyselyn ennakoiden tulevaa laillistamista sen vaikutuksien kartoittamiseksi. Tuoreimman kyselyn tuloksista otetaan tässä esille kannabiksen käytön yleisyys, käytön tiheys, samanaikainen alkoholin ja/tai tupakan käyttö, hankintalähteet ja autolla ajaminen kannabiksen käytön jälkeen.
Tuoreimman kyselyn mukaan 26 % kanadalaisista kertoi käyttäneensä kannabista kuluneen vuoden aikana, kun luku oli edellisessä kyselyssä 27 %. Vuonna 2018 luku oli 22 %.
Tuoreimman kannabiskyselyn tulokset osoittavat, ettei taivas ole vieläkään pudonnut kansalaisten niskaan: ainoa dramaattisesti ylöspäin osoittava tilastollinen käyrä on laillisten kannabismarkkinoiden kehitys.
Laillistamisen jälkeen yhä useampi kanadalainen käyttää kannabista, mikä jatkaa ennen laillistamista alkanutta suuntausta samalla kun tietoisuus kannabiksen käyttöön liittyvistä riskeistä on kasvanut.
Edibles sekä lapset ja eläkeläiset
Pienten 0 – 11 vuotiaiden lasten kannabismyrkytysten lisääntyminen on selkeä kansanterveydellinen ongelma. Kannabismyrkytys ei uhkaa henkeä paitsi alle kolmevuotiaiden kohdalla, joille seurauksena voi olla kooma ja hengityksen pysähtyminen.
Kanadan asiantuntijalautakunta käyttää lähteenä vuonna 2023 valmistunutta tutkimusta ”Trends in cannabis-related emergency department visits and hospitalizations among children aged 0–11 years in Canada from 2015 to 2021: spotlight on cannabis edibles”.
Liki 90 % kannabismyrkytystapauksista on ollut seurausta kannabistuotteiden huolimattomasta säilytyksestä ja helposta saavutettavuudesta. Osa, n. 7 %, puolestaan johtuu vanhempien tai hoitajan tietämättömyydestä, että makeinen sisältää kannabista. Tämä osoittaa kannabistuotteiden turvallisen säilytyksen ja lapsiturvallisten pakkausten tärkeyttä. Laittomat kannabistuotteet on usein pakattu värikkäästi ja matkien tunnettuja tuotemerkkejä. Lisäksi niissä voi olla suuria pitoisuuksia THC:tä.
Tutkimuksessa huomautetaan myös siitä, että kannabiksen laillistaminen laskee vanhempien ja hoitajien kynnystä ilmoittaa myrkytyksen lähteestä ja ottamaan yhteyttä julkiseen terveydenhoitoon.
Vaikka lasten kannabismyrkytysten nousu näyttää prosentteina hurjalta, on lukumäärä pieni. JAMA Health Forumin julkaisemassa tutkimuksessa ”Pediatric Hospitalizations for Unintentional Cannabis Poisonings and All-Cause Poisonings Associated With Edible Cannabis Product Legalization and Sales in Canada” raportoidaan 581:stä lapsen sairaalahoitoa vaatineesta kannabismyrkytystapauksesta vuosina 2015 – 2021. Kaikkiaan sairaalahoitoa vaatineita lasten myrkytyksiä oli ko. ajanjaksona 4406 tapausta.
Näistä 120 oli ennen laillistamista, 105 laillistamisen jälkeen sekä 356 syötävien tuotteiden laillistamisen jälkeen eli kannabismyrkytyksien avaintekijä oli tuote eikä kannabiksen myynnin volyymi.
Kannabiksen käyttö on yleistynyt myös vanhemmissa ikäluokissa eli yli 65-vuotiaiden keskuudessa. Tämä näkyy myös syötävien kannabistuotteiden aiheuttamien ensiapukäyntien lisääntymisessä. Tutkimuksessa ”Edible Cannabis Legalization and Cannabis Poisonings in Older Adults” löydettiin kahdeksan vuoden (2015 – 2022) aikana yhteensä 2322 vanhemman aikuisen ensiapukäyntiä, joiden syynä oli syötävän kannabistuotteen aiheuttama myrkytystila. Näistä 55 % oli miehiä ja 44 % naisia keski-iältään 69,5 vuotta. Alkoholi liittyi 16,6 %:iin tapauksista, 38,5 %:iin syöpä ja 6,5 %:iin dementia. Myrkytystapaukset lisääntyivät laillistamisen jälkeen ja erityisesti syötävien tuotteiden laillistamisen jälkeen. Tutkimus keskittyi ensiapukäynteihin, ja myrkytyksiä voi siten olla enemmänkin, koska vanhukset hakeutuvat myös muiden palvelujen piiriin tai eivät hae apua.
Ruotsin huumehaukat ja laillistaminen
Ruotsalainen huumehaukka Staffan Hübinette julkaisi kesän alussa Kanadan laillistamisprojektista oman raporttinsa ”Från löften till verklighet. Effekterna av Kanadas cannabislegalisering”. Hän käyttää lähteenä mm. samaa lautakunnan raporttia, jota on referoitu yllä, mutta vetää siitä omia johtopäätöksiään.
Raporttinsa alussa Hübinette varoittaa vetämästä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska laillistamisesta on kulunut vähän aikaa. Heti perään Hübinette siteeraa INCB:n vuoden 2022 raporttia, jonka mukaan laillistaneet valtiot eivät ole saavuttaneet asettamiaan tavoitteita. INCB:n ja Hübinetten mukaan lapsia ja nuorisoa ei ole suojeltu kannabikselta ja laittomat markkinat toimivat edelleen.
Tämän jälkeen Hübinette kuitenkin joutuu myöntämään, ettei kannabiksen käyttö ole lisääntynyt koululaisten keskuudessa. Raportissa vedetään suora johtopäätös, että lisääntynyt kannabiksen käyttö aiheuttaa lisää ongelmia, vaikka merkittävä osa kannabiksen käytön haitoista on ollut kieltolain aiheuttamia. Tämä kertoo raportin kirjoittajan ehdollistumasta tarkastella faktoja kieltolakilinssien läpi.
Hübinetten raportissa ei käsitellä taloudellisia hyötyjä, koska hänen mukaan näitä vaikutuksia ei ole arvioitu. Liittovaltion valmisteverot kannabiskaupasta toivat valtiolle 894,6 miljoonaa CA$ vuonna 2023, josta 667,6 miljoonaa CA$ ohjattiin provinsseille ja territorioille. Kannabiskaupan valmisteverotulot ylittivät viime vuonna tupakan ja alkoholin yhteenlasketut verotulot valtiolle. Deloitte Canadan raportin mukaan kannabiskaupan laillistaminen on tuonut Kanadan bruttokansantuotteeseen vuoteen 2021 mennessä 43,5 mrd CA$ ja luonut 151 000 uutta työpaikkaa.
Hübinette väittää kannabiksen käytön lisääntyneen dramaattisesti ja tämän aiheuttamat haitat ovat merkittäviä. Kannabiskyselyn mukaan käyttö kasvoi laillistamisen jälkeen ja on vakiintunut vuoden 2021 jälkeen. Kannabiksen käyttö 15 – 17-vuotiaiden keskuudessa ei ole lisääntynyt huomattavasti, kuten Hübinette väittää.
Asiantuntijalautakunta arvostelee sitä, että laillistaminen ei ole onnistunut laskemaan nuorten kannabiksen käyttöä – joka on noussut nykyiselle tasolleen kieltolain aikana! Hallitus on kuitenkin säätänyt tiukkoja rajoituksia mm. mainontaan ja pakkausmerkintöihin nuorten suojelemiseksi kannabiksen käytön aloittamiselta.
Hübinette valittaa, että laittomat markkinat ovat edelleen olemassa. Hän ei kuitenkaan kerro sitä, että viidessä vuodessa laillinen kauppa on ottanut 70 %:n osuuden kannabismarkkinoista, ja omatarvekasvatus ja sosiaalinen jakelu ovat suurempi tekijä kuin laittomat markkinat. Tällaisiin vaikutuksiin ei kieltolailla ole koskaan kyetty.
Hübinette arvostelee ns. harmaita markkinoita eli kotikasvatuksen sallimaa sosiaalista jakelua. Hän pitää sosiaalista jakelua uutena ilmiönä, vaikka kannabissurveyn mukaan se on ollut toiminnassa pitkään. Hübinette vertaa kotikasvatusta siihen, että joku valmistaa kotonaan pari pullollista alkoholijuomia. Eikö silloin kotiviini tai -olut ole yhtä paljon ”harmaita markkinoita”? Nykyään ymmärretään, että kieltolain aikana nämä kotikasvattajien ympärille syntyneet verkostot olivat paras ase järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan eikä huumepoliisi.
Hübinette korostaa hoidontarpeen nousua suurena ongelmana. Kannabiksen käyttöön liittyvät sairaalakäynnit ovat lisääntyneet, mutta tässä yhteydessä pitää huomata myös se, että lisäys on osaltaan seurausta raportoinnin ja tietoisuuden kehittymisestä eikä vakavien terveyshaittojen eksponentiaalisesta kasvusta.
Hübinetten johtopäätös on se, että laillistaminen aiheuttaa enemmän ongelmia kuin korjaa. Tässä hän korostaa lasten kannabismyrkytysten yleistymistä syötävien kannabistuotteiden laillistamisen jälkeen. Hän ei kuitenkaan käsittele oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden kysymyksiä, koska ne eivät kuulu huumesodan terminologiaan.
Kannattaa muistaa, että kirjoittaja on yhteiskunnan verovaroilla toimiva huumehaukka, jolle lasten etu on pelkkä retorinen väline. Lasten ja vanhempien edut eivät ole ristiriidassa, vaan kannabiksen käyttäjät ovat myös vanhempia. Laillistaminen tarkoittaa sitä, että kannabiksen käyttäjät eivät ole enää rikollisia. Lasten ja nuorten suojelu lähtee siitä, että koko väestö turvataan, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että poistetaan vanhempien elämää vaikeuttavat vanhat rekisterimerkinnät.
Kanadan asiantuntijalautakunnan raportti on yhdessä brittiläisen huumepoliittisen ajatushautomon Transformin julkaiseman ”How to regulate cannabis” oppaan kanssa kattava ohjeistus kannabiksen laillistamiseksi muissa maissa.
Lähde:
Legislative Review of the Cannabis Act: Final Report of the Expert Panel. Health Canada March 2024, Expert panel,
Foreign Policy 27.5.2024, Newswire 21.4.2024,
Canadian Cannabis Survey 2023: Summary. Health Canada 2024,
Trends in cannabis-related emergency department visits and hospitalizations among children aged 0–11 years in Canada from 2015 to 2021: spotlight on cannabis edibles. BMC Public Health 23.10.2023,
Pediatric Hospitalizations for Unintentional Cannabis Poisonings and All-Cause Poisonings Associated With Edible Cannabis Product Legalization and Sales in Canada. JAMA Health Forum 13.1.2023,
Edible Cannabis Legalization and Cannabis Poisonings in Older Adults. JAMA network 20.5.2024,
Staffan Hübinette: Från löften till verklighet. Effekterna av Kanadas cannabislegalisering. Narkotika Politiskt Center 11.6.2024,
How to Regulate Cannabis: A Practical Guide, 3rd ed. Transform 25.4.2022.
Kuusi vuotta laillistamisen jälkeen 70 % kannabiksen käyttäjistä ostaa kannabiksensa laillisilta markkinoilta
Liittovaltion verotusasteesta päätettiin korkeiden hintojen aikana, ja ylituotannon takia hintataso on laskenut, jolloin verotus pitää laillisen kannabiksen hintoja laittomia markkinoiden hintoja korkeampina ruokkien niitä.
Syötävien kannabistuotteiden laillistamisen jälkeen lasten kannabismyrkytykset nousivat hälyttävästi