2018 Uutiset

Hyvää pöhinää ja pössistä kannabiksen ympärillä

 

Kannabisaktivistit ovat vuosikymmenien aikana haistelleet laillistamisen tuulia milloin mistäkin suunnasta. Nyt ilmassa alkaa olla hyvää pöhinää ja pössistä myös Suomessa. Tästä kertoo huhtikuussa julkaistu Kannabiskirja ja Helsingissä järjestetty pohjoismainen kannabisseminaari. Helsingissä tapahtui kannabiksen kannalta kaksi merkittävää tapahtumaa huhtikuun lopussa: kansainvälisenä kannabispäivänä 20.4. julkaistiin uusi Anton Vanha-Majamaan kirjoittama Kannabiskirja, joka on viihdyttävästi ja valistavasti kirjoitettu kirja […]

2018 Uutiset

Oregon – ensimmäinen saturaatio laillisilla kannabismarkkinoilla

 

Kannabismarkkinoiden laillistuessa olivat tulevaisuuden visiot dollarinvihreitä: kannabiksen kysyntä on rajatonta. Kannabiksen hintataso oli jo alkujaan kieltolain inflatoima eli korkea suhteessa tuotantokuluihin, mikä houkutteli mukaan kaikenlaisia yrittäjiä piilaakson riskisijoittajia myöten. Oregon on ensimmäinen laillinen osavaltio, jossa viihdekannabiksen markkinat näyttävät saavuttaneen saturaatiopisteensä ja kannabiksen hinta on tippunut puoleen vuoden 2015 hintatasosta eli 15 dollarista 7:ään dollariin grammalta. […]

2018 Uutiset

INCB näpäytti Kanadaa laillistamisen kynnyksellä

 

Kansainvälisen huumepolitiikan keskeisiin tekijöihin kuuluva YK:n huumevalvontalautakunta, INCB, uhkaa ajautua yhdentekevään asemaan kannabiksen valvonnassa, mikä voi olla hyvä asia YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kannalta. Kannabiksen lailliseen kauppaan valmistautuva Kanada sai 13. huhtikuuta INCB:ltä paimenkirjeen, jonka ydin kuuluu:  “15. While other provisions of the international drug control conventions may lend themselves flexible interpretation, leaving the modalities of […]

2018 Uutiset

Kannabis Coloradon taloudessa

 

Kannabiksen laillinen kauppa virkistystarkoituksiin alkoi Coloradossa vuonna 2014 ja saavutti 1,5 miljardin dollarin rajan vuonna 2017. On tullut aika tarkastella kannabiskauppa osana osavaltion talouden koko kuvaa.  Osavaltion kokonaiskulutus oli vuonna 2016 236,3 mrd $, josta kannabiksen myynti 1,3 mrd $ eli 0,55% kaikesta kulutuksesta. Ruoka ja virvokkeet olivat 7,2%. Vuosina 2014 – 2017 myönnettiin 3000 […]

2018 Uutiset

On tutkimuksia ja tutkimuksia

 

Virallisessa huumepolitiikassa ja julkisessa huumekeskustelussa tutkittu tieto ei näytä paljoa painavan. Onko vika tutkijoissa, tutkimuksissa vai tutkimusta hyödyntävissä poliitikoissa? The British Journal of Psychiatry julkaisi huhtikuussa suomalaiseen aineistoon perustuvan tutkimuksen, jossa päädyttiin tulokseen, että psykoosiriski kasvaa henkilöillä, jotka ovat käyttäneet enemmän kuin viisi kertaa kannabista.  Aineistona käytettiin Pohjois-Suomen vuoden 1986 syntymäkohorttia. Seurantatutkimuksessa oli mukana 15 […]

2018 Uutiset

Huumesodan imploosio

 

Tusky uutisoi vuoden 2016 YK:n huumehuippukokousta, UNGASS 2016, kuinka kansainvälisen huumepolitiikan yksimielisyys repesi kokouksessa. Huumesodassa ryvettynyt YK:n huumebyrokratia ei kyennyt kevään 2018 kokouksessaan edes arvioimaan omia ongelmiaan, mikä loi YK:n ihmisoikeusvirkamiehille tilaisuuden nousta kansainvälisen huumevalvonnan marginaalista sen keskiöön. “Huumemarkkinat kukoistavat” tiivistää YK:n huumetoimiston, UNODC, uusimman vuosiraportin keskeisen sisällön sivulla 15.  “Overall, drug trafficking seems to have […]

2018 Uutiset

Lesotho laillisti kannabiksen ulkomaisille yrityksille

 

Lesothon kuningaskunta on pieni Etelä-Afrikan ympäröimä kahden miljoonan asukkaan vuoristoinen valtio. Lesothossa kannabista kutsutaan matekoaneksi paikallisella sothon kielellä. Unescon vuonna 1999 julkaiseman raportin “Cannabis in Lesotho: A Preliminary Survey” mukaan kuningaskunnan suurimman etnisen ryhmän basothojen esi-isät ostivat maa-alueen vuoden 1550 aikoihin matekoanella. Lesothosta on tullut Afrikan ensimmäinen kannabiksen kasvatuksen laillistanut valtio, mutta kannabiksen tuotanto ja vienti on sallittu […]