Australiassa näyttää löytyvän intoa kannabiksen laillistamiseen: sekä liittovaltion että osavaltioiden tasolla käsitellään lakialoitteita kannabiksen laillistamiseksi. Puolet australialaisista olisi jo valmis muutokseen. Australiassa kannabiksen käyttö ja hallussapito muuhun kuin lääkekäyttöön on yhä laitonta, paitsi Australian pääkaupunkiterritoriossa. Siellä laillistettiin pienen määrän hallussapito omaan käyttöön vuonna 2020. Aikuinen henkilö saa pitää hallussaan 50 grammaa kuivattua kukintoa tai 150 […]
Avainsana: Australia
Kestävän kannabiksen valvonnan kansainvälinen foorumi
Kannabiksen valvonnan ympärillä tapahtuu tällä hetkellä monenlaista Suomessa ja kansainvälisesti yhä uusien valtioiden laillistaessa kannabista. Saksa isännöi kansainvälistä kannabisfoorumia, Yhdysvalloissa laillistamisen suosio on noussut uuteen ennätykseen, eurooppalainen lääkärijärjestö varoittelee kannabiksen haitoista samalla kun kansainvälisesti arvostettu lääketieteellinen julkaisu The Lancet otti pääkirjoituksessaan kantaa huumeiden dekriminalisoinnin puolesta ja EU:n huumeseurantakeskus, EMCDDA, raportin EU:n kannabismarkkinoista. Australiassa kannabis on […]
Australia: laillistamisen suosio huipussaan
Mielipidemittauksen mukaan kannabiksen laillistamisen kannatus on noussut ohi kieltolain kannatuksen. Australian kannabispuolue esitteli laatimansa laillistamisaloitteen kolmessa osavaltiossa 20. kesäkuuta, ja Australian vihreä puolue esitteli laillistamisaloitteensa liittovaltion parlamentissa torstaina 10. elokuuta. Vuonna 2019 kannabiksen laillistamisen kannatus, 41 %, voitti ensimmäisen kerran sen vastustuksen, 37 %, kansallisessa väestökyselyssä. Vain 22 % kannatti käytön ja hallussapidon kriminalisointia. Kuitenkin […]
Australian laillistamiskokemuksia
Australian pääkaupunkiterritoriossa on kokeiltu kannabiksen käytön, hallussapidon ja pienimuotoisen kotikasvatuksen laillistamista vajaan vuoden ajan. Kokemukset ovat olleet poliisin mukaan myönteisiä. Kannabiksen kieltolain ylläpidon on arvioitu maksavan peräti 4,5 miljardia dollaria vuodessa, ja laillistamisen kannatus on kasvussa. Australian pääkaupunkiterritorio, ACT, laillisti syyskuussa 2019 kannabiksen pienimuotoisen hallussapidon, käytön ja kasvatuksen ensimmäisenä hallinnollisena alueena. Alue käsittää pääkaupunki Canberran […]