James Cockcroftin uusi kirja ”Mexico’s Revolution: Then and Now” paljastaa todelliset motiivit Yhdysvaltojen käymän huumesodan taustoista: Yhdysvaltojen rahoittaman huumesodan julkilausumaton tarkoitus on eteläisten naapurimaiden yhteiskuntien militarisointi ja niissä tapahtuvan sosiaalisen liikehdinnän tukahduttaminen. Huumesota on vain kulissi, jonka varjolla taloudellinen eliitti vankistaa asemaansa piittaamatta tuhansista siviiliuhreista.
Yhdysvalloista on jo vuosikymmeniä virrannut sotilaallista apua Meksikoon. Vuonna 2008 Meksikon rajalla oli 6000 USA:n sotilasta ja Barack Obama päätti viime vuonna lisätä joukkoja edelleen. USA:n puoli rajasta on raskaasti militarisoitu, kuten se oli ennen Meksikon vallankumousta (1910-1917), sen aikana ja ajoittain sen jälkeenkin. Miehittämättömät tiedustelulentokoneet lentävät rutiininomaisesti Meksikon ilmatilassa. Yhdysvalloissa pelataan tietokone- ja konsolipelejä, joissa amerikkalaisjoukot valtaavat Meksikon.
On muistettava, että Yhdysvallat on lähettänyt usein sotajoukkojaan Meksikoon. USA:lla on pitkä historia sotkeutumisesta Meksikon sisäisiin asioihin, lähtien vuosina 1846-1848 käydystä imperialistisesta ja verisestä sodasta, jonka päätteeksi USA valtasi puolet Meksikosta.
Tämän päivän sotilaallinen ase on USA:n, Kanadan ja Meksikon hallitusten vuonna 2005 muodostama Pohjois-Amerikan talous- ja turvallisuusliittouma (Alliance for the Prosperity and Security of North America). Kyseinen liittouma on jatkoa vuonna 2001 aloitetulle Väli-Amerikan integraatio- ja kehitysprojektille, ns. Plan Puebla Panamálle, jonka tarkoitus oli Meksikon eteläisten osien integroiminen vahvemmin Väli-Amerikan maihin ja Kolumbiaan. Vuonna 2008 liittoumaa vahvistettiin kansainvälisellä turvallisuusyhteistyösopimuksella, joka tunnetaan paremmin Mérida-hankkeena. Méridan avulla Yhdysvallat sitoi Meksikon ja Väli-Amerikan maat Yhdysvaltain sanelemaan politiikkaan huumeiden vastaisessa sodassa.
Nämä sopimukset ja hankkeet parantavat ennen kaikkea USA:n energiaturvallisuutta: Meksiko, Guatemala, Belize ja Kolumbia ovat kaikki öljyntuottajamaita. Sopimukset helpottavat myös USA:n, Kanadan ja Meksikon asevoimien käyttämistä ulkoisten uhkien torjumisessa, mutta ennen kaikkea ne ovat suunnattu sisäisen opposition nujertamiseen. Sopimukset ilmentävätkin nykyimperialismin uutta vaihetta.
Mitkä sitten ovat näiden kansainvälisesti ohjattujen ja väitetysti huumekauppaa ja terrorismia vastaan suunnattujen sotilaallisten suunnitelmien julkilausumattomat tavoitteet? Todellisuudessa ne ovat suunnattu maahanmuuttajia, alkuperäiskansoja, sissiliikkeitä, poliittisia toisinajattelijoita ja sellaisia yhteiskunnallisia liikkeitä vastaan, jotka vastustavat ylikansallisten yhtiöiden yrityksiä vallata yhteisiä luonnonvaroja. USA:n miljardeilla dollareilla tukemat hankkeet ovat tehneet Meksikosta valtaa pitävän luokan silmissä tärkeimmän turvallisuuskysymyksen, joka ”oikeuttaa” USA:n tiedustelujoukkojen lähettämisen Meksikoon ja molempien maiden kansalaisiin kohdistuvan tiukentuvan kontrollin.
Meksiko on vaarallisessa ja monimutkaisessa tilanteessa. Obaman hallinto on kasvattanut liittovaltion poliisin (FBI) ja huumepoliisin (DEA) budjetteja uusien agenttien lähettämiseksi Meksikoon. Tämän lisäksi maahan on lähetetty Yhdysvalloista kouluttajia, joiden tehtävänä on meksikolaisjoukkojen perehdyttäminen ns. huumeiden ja terrorismin vastaiseen sodankäyntiin. Obaman retoriikassa tätä sotaa kutsutaan sodaksi ”pahuutta” vastaan (”war against the Evil”) ja se on saanut entistä kovempia otteita vaativien ”oikeamielisten” amerikkalaisten täyden tuen taakseen. Obama on luonut myös uudet poliiseista ja tiedusteluviranomaisista koostuvat aseistetut erikoisjoukot valvomaan Meksikon ja USA:n rajaseutuja.
Useimmat meksikolaiset eivät ymmärrä huumesodan olevan tekosyy maan militarisoinnille. Vain kaksi prosenttia meksikolaisista lukee sanomalehtiä ja neljä prosenttia on joskus ostanut kirjan, mutta kaikilla on televisio. Television ohjelmatarjontaa hallitsee kaksi yhtiötä, Televisa ja TV Azteca, joita hallitsee rautaisella otteella kaksi Meksikon rikkainta miljardööriä. Nämä TV-kanavat tarjoavat tehokkaan keinon yksipuolisen propagandan levittämiseksi ja niillä on keskeinen rooli huumesodan kulissien ylläpidossa. Kanavat suoltavat äärikonservatiivista lööperiä ja maalailevat taloudellisen eliitin vastustajista uhkakuvia, joiden mukaan koko Meksikon tulevaisuus on opposition toimien takia vaarassa. Tällaisesta mustamaalaamisesta on saanut kärsiä mm. Andrés Manuel López Obrador, vuoden 2006 presidentinvaalien todellinen voittaja.
Tammikuussa 2010 kuusitoista huumekauppaan liittymätöntä teini-ikäistä nuorta murhattiin Ciudad Juárezin kaupungissa, jossa noin 4700 ihmistä on kuollut väkivaltaisesti viimeisen kahden vuoden aikana. Naisiin kohdistuva äärimmäinen väkivalta (”feminicide”) on yleistä ja suurin osa uhreista on siviilejä, joiden murhista on vastuussa armeijan ja puolisotilaallisten liikkeiden mustiin pukeutuvat ja hiihtomaskeja käyttävät joukot. Vuoden 2010 maaliskuussa tuntemattomiksi jääneet aseistetut miehet murhasivat USA:n konsulaatin työntekijöitä.
Ciudad Juárezia, joka tunnetaan nykyään maailman väkivaltaisimpana kaupunkina, on pidetty “täydellisenä esimerkkinä” onnistuneesta teollistamisesta, jonka taustalla ovat ulkomaalaisomisteiset matalasta palkkatasosta hyötyvät tehtaat, korruptoituneet ammattiliittopomot ja niiden väliset suojelusopimukset. Presidentti Calderónin hallinto käy kaupungissa sotaa Juárezin huumekartellia vastaan, mutta on samalla liittoutunut salaa toisen samasta alueesta kiinnostuneen huumekartellin, Sinaloan, kanssa.
Sinaloa-kartellia johtaa ”El Chapo” (”Shorty”) Guzmán, sujuvasanainen capo, joka käveli kenenkään estelemättä ulos huipputurvallisesta vankilasta vuonna 2001 lahjottuaan vanginvartijat. Lahjominen tuli kalliiksi, mutta El Chapolla oli siihen varaa: Forbes-lehti rankkasi hänet maailman rikkaimpien ja vaikutusvaltaisimpien miesten joukkoon. El Chapon Houdini-temppu ajoittui Meksikon uuden hallinnon ensimmäiselle toimintavuodelle, jota edelsi PRI-puolueen (Partido Revolucianario Institucional) 71 vuoden yhtäjaksoinen valtakausi. Vuodesta 2000 lähtien Meksikon presidentin virkaa on hoitanut populistisen PAN-puolueen (Partido Acción Nacional) edustaja, jonka ensimmäisenä presidenttinä toiminut Vincente Fox tunnetaan Coca-Cola miljonäärinä. Pitkä, komea ja viiksekäs Fox pukeutui saapikkaisiin ja valehteli jatkuvasti, mutta teki sen show-miehen elkein hyväntahtoinen hymy kasvoilla. Fox kutsui Israelin tiedustelupalvelu Mossadin kouluttamaan Meksikon salaista poliisia, joka toimii presidentin koordinaatiotoimiston alaisuudessa. Kansalaisille tästä ei tietenkään kerrottu mitään. Machiavelli sanoi 1500-luvulla ”kaikkien näkevän sinut sellaisena kuin näytät olevan ja vain harva tietää kuka sinä todella olet”. Tämä ei voisi olla enemmän totta kuin nykyisessä Meksikossa, jossa propagandavälineenä käytetty TV todella tavoittaa jokaisen kansalaisen.
El Chapo toimii ”näkymättömänä miehenä” kontrolloiden poliisin toimintaa suuren omaisuutensa avulla. Murhille ja muille rikoksille ei löydy todistajia tai silminnäkijöitä jos El Chapo niin haluaa. Calderónin hallinto haluaa päästä eroon Juárezin huumekartellista ja sen vastaiset toimet edistävät El Chapon johtaman Sinaloa-kartellin vaikutusvallan kasvua. FBI kertoi huumekartelleihin soluttautuneiden tiedonantajiensa uskovan El Chapon olevan tässä taistelussa voitolla. Lisäksi armeijan ja laivaston tekemät vaikutusvaltaisten huumepomojen murhat ja pidätykset voimistavat El Chapon vaikutusvaltaa entisestään niin Meksikossa kuin kansainvälisesti.
Liikemies-presidentti Calderónin suosio pihisee kuin juhannuskokko raekuurossa: yleinen mielipide on kääntymässä häntä vastaan jatkuvien ampumavälikohtausten ja muun väkivallan jatkuessa. Kun ”el presidente” käveli sisään auditorioon esiintyäkseen Torreón kaupungissa alkuvuodesta 2010, hän sai vastaansa buuaavan ja mylvivän ihmisjoukon. Presidenttiä tukevat TV-kanavat ehtivät hädin tuskin karsimaan yleisön reaktiosta syntyneet äänet pois TV-lähetyksestä.
Viisi USA:n valtamediaa hallitsevaa ylikansallista imperialistien etuja palvelevaa yhtiötä jättävät uutisoimatta tai levittävät valheita meksikolaisten ja meksikolaissiirtolaisten keskuudessa lisääntyneestä kapinahengestä. Ilmiöstä halutaan vaieta, koska USA:n hallinto keskittää voimavaransa Meksikon poliittisen opposition vaientamiseen, joka on edellytys laajemman kontrollin saavuttamiseksi Meksikon öljyvaroista, mineraaleista, uraanista, vedestä, biodiversiteetistä ja maahanmuuttajien tarjoamasta työvoimasta. USA on liittoutunut Meksikon hallituksen ja talouseliitin kanssa pitääkseen siirtotyöläisten palkat mahdollisimman alhaalla. Eliitti rakastaa setä Samulia kuin lapset joulupukkia. Merkittävien kapitalistien liiketoimintaa koordinoiva neuvosto (Business Coordinating Council) on vaatinut lisäresursseja huumekartellien vastaiseen taisteluun ja rahaa onkin myönnetty tarkoitukseen hurjia summia. Rahat eivät saavu maahan joulupukin reessä, vaan tulta ja kuolemaa levittävien Blackhawk-taisteluhelikopterien muodossa.
Helmikuussa 2010 USA:n kansallinen tiedustelujohtaja Dennis Blair tuomitsi Meksikon huumekartellien ja väkivallan olevan tulosta ”epäonnistuneesta valtiosta” (”failed state”). Blair sanoi Meksikon kärsivän turvallisuusvajeesta, rikollisuuden aiheuttamasta epävakaudesta, korruptiosta ja yleisestä asioiden ”hallitsemattomuudesta”. Obama varoitti samalla muodikkaalla retoriikalla ja termeillä väkivaltaisten ääriliikkeiden vastaiseen taisteluun liittyvän hajaantuneita vihollisia, epävakaita alueita ja ”epäonnistuneita valtioita”. Tämä ns. ”epäonnistunut valtio” ajatusrakennelma onkin esiintynyt viime aikoina taajaan etenkin USA:n hallinnossa ja armeijassa vaikuttavien korkeiden virkamiesten puheissa. Termillä viitataan valtioihin, jotka ovat kuolemassa verenvuotoon ja jotka voi pelastaa vain ”sotilaallisella verensiirrolla”. Tämän verensiirron suorittaa kukapa muu kuin lääkärintakkiin sonnustautunut humaani setä Samuli, joka johtaa asekauppiaiden, kidutusneuloin varustettujen armeijan alihankkijoiden ja punaisin ristein merkittyjen taisteluhelikopterien karavaania.
Meksikon ja erityisesti Chiapasin, Oaxacan, Guerreron ja Michoacán osavaltioiden militarisointi muistuttaa paljon vuosien 1976-1983 “likaista sotaa”. Ajanjaksosta käytetty nimitys ”likainen sota” viittaa Argentiinan juntan menetelmiin, joita se käytti toisinajattelijoiden vainoamiseen ja eliminoimiseen. Meksikossa mukaan kuvioihin on tullut huumerikolliset ja joukko työttömiä nuoria, jotka molemmat toimivat yhteistyössä korkeimman poliisijohdon ja asevoimien kanssa. Verrattuna 1970-lukuun nykytilanteessa on myös muita huolestuttavia piirteitä: kansainvälisesti tunnetun ihmisoikeuksien puolestapuhujan meksikolaissenaattori Rosario Ibarran mukaan nykyiset murhat ja ihmisten katoamiset eivät koske ainoastaan opposition ja yhteiskunnallisten liikkeiden aktivisteja, vaan tavallisia siviileitä, jotka eivät liity millään tavalla politiikkaan tai huumekauppaan.
Jokainen kuolemantapaus antaa armeijalle ja Calderónille mahdollisuuden väittää heidän olevan voittamassa huumesotaa. Samanaikaisesti salamurhat ja ihmisoikeusoikeusaktivistien, vasemmistopoliitikoiden, journalistien ja ammattiliittoaktiivien katoamiset ovat kasvaneet kiihtyvää tahtia. Useimmiten murhaajia tai kaappaajia ei löydetä, saati syytetä oikeusistuimissa. Amnesty International ja Meksiko-asiantuntijat ovat huomauttaneet maan armeijan tekevän mitä se haluaa ja käytännössä johtavan monia merkittäviä alueita Meksikossa. Näillä alueilla armeijan ainoat kilpailijat ovat huumekartelleja.
Helmikuussa 2010 puolustusministeri Guillermo Galván kehotti asevoimia kannattamaan presidentti Calderónin ehdotusta poliittisesta uudistuksesta, jonka presidentti oli lähettänyt maan kongressiin. Uudistus antaa armeijalle oikeuden tunkeutua kenen tahansa kotiin ilman lupaa ja pidättää kenet tahansa. Sotilaita, jotka ampuvat siviileitä ”vahingossa” ei voi syyttää siviilituomioistuimissa. Murhattujen siviilien määrä alkaa olla valtava, mutta siviiliuhreja pidetään hyväksyttävänä menetyksenä sodassa huumeita vastaan. Kenraali Galvánin julkinen tuki poliittiselle uudistukselle oli merkki siitä, että käynnissä saattaa olla asevoimien ja siviilihallinnon johtaman diktatuurin muodostaminen.
Meksikossa kytee aina sotilasvallankaappauksen mahdollisuus ja päätellen Hondurasin vallankaappauksen USA:ssa saamasta vastaanotosta, se voi olla amerikkalaisille toivottava vaihtoehto. Mutta olemassa on toinenkin vaihtoehto: jotkut entiset meksikolaissotilaat uskovat armeijassa olevan vielä joitakin korruptoitumattomia ja isänmaallisia kenraaleita, amiraaleja ja joukko sotilaita, jotka uskovat demokraattisempaan järjestelmään. Se ei olisi ennenkuulumatonta Latinalaisen Amerikan historiassa.
Ongelmallinen huumekauppa ja –salakuljetus eivät liity ainoastaan militarisaatioon, surkeaan hallintoon ja ”epäonnistuneisiin valtoihin”. Vuosikymmeniä jatkuneet USA:n massiiviset hyökkäykset huumekauppaa vastaan niin Kolumbiassa, Meksikossa, Boliviassa, Afganistanissa kuin USA:n sisälläkin ovat päättyneet poikkeuksetta fiaskoon. Kaikki asiantuntijat ovat tästä samaa mieltä. Vaikutusvaltaisen huumekartellin pomon pidättäminen antaa tilaa vain toiselle. Suljetun huumeiden salakuljetusreitin tilalle avautuu välittömästi uusia ja kielletty mutta valtavia voittoja tarjoava huumekauppa jatkuu taukoamatta etelästä pohjoiseen. Vapaaehtoisia ”muuleja”, jotka salakuljettavat huumeita kehonsisäisesti pientä korvausta vastaan, ei ole vaikea löytää. Meksikosta Teksasin Laredoon matkanneen perheen auton takapenkillä ollut muovinen Jeesus-patsas kiinnitti huumekoirien huomion. Patsas paljastui kokaiinijeesukseksi.
Vai ovatko repressiiviset kampanjat sittenkin onnistuneet? Ne rikastuttavat pääosin yhdysvaltalaispankkeja, jotka salaisten järjestelyjen avulla pesevät huumerahaa ja sijoittavat ne lailliseen liiketoimintaan. Repressiiviset kampanjat mahdollistavat valtavien rahamäärien jatkuvan virtaamisen huumeita valmistaville maille ja niiden hallituksille, jotka suurelta osalta kierrättävät ne kansainvälisille asemarkkinoille asetehtaiden hyödyksi. Nämä asetehtaat toimivat useimmiten Yhdysvalloissa, joka myy enemmän aseita kuin muut maat yhteensä.
Epäonnistumiset huumeiden vastaisessa taistelussa auttavat oikeuttamaan lisääntyvät sota- ja sortotoimet sekä valtiojohtoisen väkivallan. Washingtonin ja sen kumppanien sponsoroimalla ”huumesodalla” ei ole mitään tekemistä kansallisen turvallisuuden tai huumesalakuljetuksen estämisen kanssa, vaan kyse on puhtaasti taloudellisista voitoista. Huumesotaan liittyy teennäisten strategisten liittoumien muodostaminen demokraattisia anti-imperialistisia hallituksia vastaan, joina voidaan pitää esimerkiksi Venezuelaa, Ecuadoria ja Boliviaa. USA:n tärkeimmät liittolaiset Etelä-Amerikassa ovat Tyynen Valtameren rannikolla ketjussa olevat uusliberalistiset Chile, Peru ja Kolumbia sekä kaikki Väli-Amerikan maat Nicaraguaa lukuun ottamatta, jota USA pitää ”epäonnistuneena valtiona” siinä missä Meksikoakin. Tämä valtioiden ketju on valettu raudasta ja jokainen ketjun hallitus on kansansa vihollinen.
Meksikon kongressissa hautuu lakiehdotuksia, jotka sallisivat ulkomaisten joukkojen toiminnan Meksikon alueella. USA on rakentanut jo seitsemän uutta sotilastukikohtaa Kolumbiaan, ja Panamaan on sovittu rakennettavan viisi tukikohtaa lisää. USA:n sotilastukikohtia on melkein joka puolella Latinalaista Amerikkaa ja Karibiaa. Tukikohtia on rakennettu mm. Hollannille kuuluviin Aruban ja Curacaon saarivaltioihin, jotka sijaitsevat lähellä Venezuelan öljykenttiä. Brasilian Rio de Janeiroon on suunnitteilla ”monikansallinen ja useisiin eri tehtäviin sopiva sotilastukikohta”, joka torjuisi alueella tapahtuvaa huumekauppaa ja salakuljetusta. Yhdysvaltain armeijan virallisista dokumenteista käy ilmi, että uudet sotilastukikohdat mahdollistavat kaikentyyppiset ”Amerikkavastaisia” hallituksia kohtaan suunnatut sotatoimet koko Etelä-Amerikan alueella.
Tämän tapaamisen jälkeen US:n suurlähettiläs Pascual kehuskeli Televisan haastattelussa suunnitelleensa tämän uuden strategian yhdessä presidentti Calderónin kanssa. Kotimaan turvallisuusministeri Janet Napolitano myönsi että Calderónin ”pyynnöstä” Meksikossa toimii ”rajoitetusti” USA:n sotilastiedustelijoita. Calderón on heittämässä kansallisen suvereniteetin roskikseen integroidessaan Meksikon Yhdysvaltoihin.
Vähän aikaa sitten julkaistiin 14 asiakirjaa, jotka kuvailevat yksityiskohtaisesti Calderónin vuonna 2006 koolle kutsuman työryhmän aikaansaamaa suunnitelmaa, joka kulkee nimellä ”Plan Mexico 2030, Project of Great Vision”. Valtiotieteilijä Gilberto López y Rivas on sitä mieltä, että suunnitelma rikkoo Meksikon vuoden 1917 perustuslakia ja mahdollistaa käytännössä Meksikon miehityksen USA:n toimesta. Plan Mexico 2030 sisältää suunnitelmat yksityistää energiantuotanto, luonnonvarat, koulutus, valtion työntekijöiden sosiaaliturva ja muut julkiset palvelut. Suunnitelmassa vaaditaan repressiivisten toimien lisäämistä ja yhteiskunnallisten liikkeiden ”sulauttamista” järjestelmään. López y Rivasin mielestä suunnitelma on imperialismin innoittama ja meksikolaisia odottaa ”sosiaalinen sota”, joka on naamioitu sodaksi huumeita vastaan. Hänen mukaansa suunnitelma on uhka Meksikon valtion olemassaololle. Toimittaja Carlos Fazia arvioi käynnissä olevan ”matalan intensiteetin sota, jossa yhdistyy tiedustelutoiminta, psykologinen sodankäynti ja väestöön kohdistuvat kontrollitoimet”. Toiminnan keskipisteessä ei ole enää fyysinen sotatanner vaan pikemminkin sosiaaliset ja poliittiset toimintaympäristöt.
Tämä artikkeli on vapaasti käännetty ote James Cockcroftin kirjasta ”Mexico’s Revolution: Then and Now”.
Lue myös: YLE 25.1.2011: Clinton tukee Meksikoa kiistellyssä huumesodassa, HS 24.11.2011: Meksikon huumesodissa kuollut ainakin 34000 ja Huffington Post 28.1.2011: Mexican Drug Lord Officially Thanks American Lawmakers for Keeping Drugs Illegal
