YK:n huumekomissio, CND, pitää 2. – 4. joulukuuta 63:nnen kokouksensa, jossa kahden vuoden jahkailun jälkeen 53 valtiota YK:n 193:sta jäsenvaltiosta äänestää maailman terveysjärjestön, WHO, suosituksista kannabiksen, kannabishartsin ja niiden vaikuttavien aineiden THC ja CBD huumeluokituksen muuttamiseksi.
WHO:n kannabiksen luokitusprosessi käynnistyi virallisesti vuonna 2016. WHO:n asiantuntijakomitean, ECDD, laatimat suositukset annettiin YK:lle tammikuussa 2019, ja CND:n äänestysprosessi yhä uusine viivytyksineen on kestänyt jo kaksi vuotta.
Kannabiskeskustelussa huomion vie yleensä porttiteoria, käytön haittavaikutukset, nuoriso, salakuljetus ja rikollisuus sekä muut perinteiset aiheet, joilla on perusteltu kriminaalivalvonta ja ihmisten rankaiseminen. Ongelmien ytimessä on kuitenkin yli 60 vuotta sitten tehty kannabiksen luokittelupäätös, ja kannabisaktivistit ovat vuosikymmeniä yrittäneet nostaa esille luokitukseen liittyviä järjestelmävirheitä.
Huumekeskustelussa ei saisi koplata kannabiksen lääke- ja viihdekäyttöä, mutta nämä koplataan vuoden 1961 huumesopimuksessa. Suuri yleisö uskoo kannabiksen olevan vaarallista, eihän sitä muuten olisi luokiteltu vaaralliseksi huumeeksi. Kannabiksen ja alkoholin käytön haittoja ei saisi vertailla, mutta huumepoliisi tekee tätä joka päivä sakottaessaan kannabiksen käytöstä mutta ei alkoholin käytöstä.
Kannabiksen nykyisessä huumeluokituksessa on kaksi perusongelmaa:
1. kannabis ja kannabishartsi eli hasis ovat vuoden 1961 sopimuksen ankarimmassa IV luokassa heroiinin rinnalla vaarallisena huumausaineena, jolla ei ole lääkinnällistä käyttöä, sekä I luokassa vaarallisena huumausaineena heroiinin ja kokaiinin rinnalla;
2. kannabiksen vaikuttava aine THC on lievemmän vuoden 1971 sopimuksen I luokassa amfetamiinin ja ekstaasin rinnalla, ja synteettinen delta 9-THC, dronabinoli, vieläkin lievemmässä II luokassa.
Luokituksille ei ole tieteellistä perustelua, koska sellaista ei aikoinaan tehty. Luokittelu on tästä näkökulmasta ideologista ja mielivaltaista perustuen oman aikansa rasistisiin ja kolonialistisiin käsityksiin eri ihmisryhmistä ja heidän kulttuurista.
CND:n valmistautuessa merkittävimpään äänestykseensä ikinä eli WHO:n kannabiksen luokitussuosituksista päättämiseen, on tämä järjestelmävirhe noussut byrokraattiseksi ongelmaksi. Kannabis ja sen vaikuttava aine on luokiteltu eri sopimusten piiriin, joissa on myös erilaiset äänestysproseduurit ja erilaiset enemmistösäädökset. Pahimmillaan YK:n huumebyrokratia voi siirtää THC:n vuoden 1961 sopimuksen piiriin mutta ei pysty poistamaan sitä vuoden 1971 sopimuksesta. Eikö tämä kuulosta järjestelmävirheeltä?
Luokitussuositukset
WHO:n suositus 5.1 on lopettaa kannabiksen ja hasiksen IV luokitus vuoden 1961 sopimuksessa ja säilyttää ne I luokassa. Tämäkään ei vastaa tieteellistä näyttöä kannabiksen haitallisuudesta, vaan suositus on poliittinen kompromissi, jolla tehdään itsessään epätieteellinen huumeluokitus jotenkin loogiseksi. Tämä muutos myös helpottaisi kannabiksen käyttöä lääkkeenä ja sen tutkimusta.
Muut suositukset ovat:
5.2.1 Lisää dronabinol ja sen stereoisomeerit (delta-9-THC) vuoden 1961 sopimuksen I luokkaan.
5.2.2 Jos 5.2.1 hyväksytään:
Poista dronabinol ja sen stereoisomeerit (delta-9-THC) vuoden 1971 sopimuksen II luokasta.
5.3.1 Jos 5.2.1 hyväksytään:
Lisää tetrahydrokannabinoli vuoden 1961 sopimuksen I luokkaan.
5.3.2 Jos 5.3.1 hyväksytään:
Poista tetrahydrokannabinoli vuoden 1971 sopimuksen I luokasta.
5.4 Poista termit kannabisekstraktit ja -tinktuurat vuoden 1961 sopimuksen I luokasta.
5.5. Lisää vuoden 1961 sopimuksen I luokkaan kannabidiolituotteita koskeva huomautus : “Pääasiassa kannabidiolia ja enintään 0,2% delta-9- tetrahydrokannabinolia sisältävät tuotteet eivät kuulu kansainvälisen huumevalvonnan piiriin”.
5.6 Lisää sellaiset tuotteet, jotka sisältävät kemiallisen synteesin kautta tuotettua tai kannabisvalmisteena dronabinolia ja jotka on valmistettu lääketuotteeksi yhden tai useamman muun ainesosan kanssa siten, ettei dronabinolia voida eristää tavanomaisilla menetelmillä tai sellaisissa määrin, että siitä koituisi kansanterveydellistä riskiä, vuoden 1961 sopimuksen III luokkaan. Tämä tarkoittaa lääkevalmisteita kuten Marinol, Syndros ja Sativex.
WHO perustelee suosituksiaan, että ne yksinkertaistavat kansainvälistä valvontaa ja sallivat jäsenvaltioiden alkaa määrätä kannabista lääkekäyttöön laillisesti ja turvallisesti käytännöllisellä, yhdenmukaisella ja ihmisoikeuksia kunnioittavalla tavalla.
Sopimusten tulkintamahdollisuudet
Liki 60 vuotta on vallalla ollut käsitys, että kansainväliset huumausainesopimukset kieltävät kannabiksen lääkekäytön. Vuoden 1961 sopimus ei kiellä lääkekäyttöä, vaan sen todetaan selkeästi olevan sopimuksen ulkopuolella. IV luokitusta on käytetty perusteluna pitää kannabis erityisluvallisena lääkkeenä, jota voidaan kokeilla muiden vaihtoehtojen puuttuessa. Mutta tämä käytäntö ei ole sopimuksen tavoitteen mukainen, koska siinä selvästi todetaan ko. aineiden saannin turvaamisen olevan “välttämätöntä tuskan ja kärsimysten lieventämiseksi”. Tämä on vahvistettu mm. Turun hallinto-oikeudessa vuonna 2006.
”Molempien sopimuksien tavoitteena on huumausaineiden väärinkäytön ja laittoman kaupan estäminen. Sopimuksissa todetaan kuitenkin myös se, että huumausaineiden lääkinnöllinen käyttö on jatkuvasti välttämätöntä tuskan ja kärsimysten lieventämiseksi ja asianmukaisin toimenpitein on varmistettava huumausaineiden saanti tähän tarkoitukseen.” (Turun hallinto-oikeus 7.9.2006)
Sopimuksen tavoite on painavampi normi kuin aineen luokitus, mutta tässä nousee esille huumesopimusten käytäntöön soveltamisen perusongelma: kriminaalivalvontaa edustavat ryhmät ovat monopolisoineet sopimusten tavoitteeksi väärinkäytön ja laittoman kaupan estämisen kriminaalivalvonnan keinoin, ja tässä asiassa poliisista on tehty lääkäri. Lääkäreistä on puolestaan tullut poliiseja, kuten esimerkiksi Suomessa professori Eija Kalso, joka levittää lääketieteellisissä julkaisuissa kriminaalivalvonnan luomia myyttejä kannabiksesta ja sen lääkepotentiaalista.
Tämän takia länsimaisessa lääketieteessä kannabista käytetään vasta viimeisenä vaihtoehtona, mikä on tarkoittanut sen lääkinnällisen potentiaalin hukkaamista. Maailma on kuitenkin muuttunut 60:ssa vuodessa. 2000-luvulla on alettu lisääntyvässä määrin tunnustaa perinne- ja yrttilääkkeiden arvo, koska ns. länsimainen lääketiede ei yllä joka paikkaan eivätkä kaikki länsimaisen lääketeollisuuden tuotteet ole lunastaneet niihin asetettuja odotuksia. Miljoonat ihmiset kautta maailman turvautuvat jokapäiväisten terveysongelmiensa hoitamisessa perinteisiin parannuskeinoihin mukaan lukien kannabis.
Kahden vuoden neuvottelujen, konsultointien ja kulissien takaisten vääntöjen jälkeen CND:n diplomaatit, virkamiehet ja muut huumebyrokraatit ovat niissä samoissa leireissä, mistä tähän prosessiin lähdettiin. Kannabis on ollut 60 vuotta vaarallisten huumausaineiden listalla ilman sopimuksissa edellytettyä tieteellistä perustelua, ja järjestelmän uskottavuuden vuoksi asiassa pitää vihdoin tehdä joku päätös. Tämä byrokraattien luoma ongelmakimppu oli aiheena CND:n kokouksessa 8. lokakuuta Wienissä.
Wien 8. lokakuuta
Kokouksessa esille nousi byrokraattisen pykimisen taustalla vaikuttava pelko symbolisen viestin lähettämisestä maailman nuorisolle: jos sairaat ja vanhukset alkavat käyttää kannabista lääkkeenä, innostuu nuoriso väärinkäyttämään sitä – aivan kuin nuoriso seuraisi tämän byrokratian luokituksia ohjeena päihdevalinnoilleen. Todellisuudessa huumebyrokratia on viimeiset kaksi vuotta lähettänyt selkeää ja konkreettista viestiä ympäri maailman, ettei se on kyvytön korjaamaan aiheuttamiaan ongelmia, eikä se myöskään kykene käyttämään päätöksenteossaan tieteellistä tutkimusnäyttöä järkevällä tavalla.
Venäjän edustama kanta on yksinkertaisuudessaan se, että luokituksen muuttamisen pelätään lähettävän sellaisen symbolisen viestin, että huumeiden käyttö on OK.
Venäjän edustaja kertoi puheenvuorossaan edustavansa Algeriaa, Angolaa, Valko-Venäjää, Burkina Fasoa, Kiinaa, Kuubaa, Egyptiä, Indonesiaa, Irania, Irakia, Keniaa, Kirgiisiaa, Libyaa, Namibiaa, Nigeriaa, Pakistania, Palestiinaa, Filippiinejä, Singaporea, Sri Lankaa, Syyriaa, Tajikistania, Turkkia, Turkmenistania ja Venezuelaa.
Hollannin edustaja piti puheenvuoronsa EU:n ja sen jäsenvaltioiden edustajana. Hollannin edustaja vakuutti EU:n kannattavan WHO:n asiantuntijalautakunnan, ECDD, roolia puolueettomana asiantuntijana ja korosti sen antamien suosituksien perustuvan tieteelliseen näyttöön ja ECDD:n toiminnan noudattavan sopimuksilla sovittuja käytäntöjä.
Hollannin edustaja kiitteli kansainvälisen huumeiden valvontalautakunnan, INCB, analyysia WHO:n suosituksien vaikutuksista kansainväliseen huumevalvontajärjestelmään. INCB suosittelee jäsenvaltioille kaikkien luokitussuosituksien hyväksymistä ja korosti analyysissaan yhteisymmärryksen merkitystä soveltuvista valvontatoimenpiteistä. Edustajan mukaan nyt käytävä keskustelu osoittaa tämän yhteisymmärryksen tavoittamiseen liittyvät haasteet.
Meksiko antaa myös täyden tukensa WHO:n luokitussuosituksille. Maailman nykytilanne velvoittaa asettamaan ihminen huumepolitiikan keskiöön eri aineiden sijaan. Meksikon edustaja jopa heitti ilmaan ajatuksen, että kannabistuotteet otettaisiin pois näistä huumeluokituksista. Lopussa edustaja heittäytyi perin runolliseksi: hänen mielestään kannabis on viestintuoja siitä, millaisessa maailmassa haluamme elää: myönteiseen vapauskäsitykseen, ihmisten vapauteen ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvassa vai itsevaltiuteen ja pseudotieteeseen perustuvassa maailmassa.
USA:n edustaja kannatti WHO:n suosituksia, mutta hän nosti neuvotteluprosessissa esille nousseet kaksi erilaista leiriä: rajoittavaan huumepolitiikkaan turvautuvat ja sallivampia toimintamalleja kokeilivat. USA:n mukaan tämä mielipide-ero on näennäinen, koska INCB ja YK:n huumetoimisto, UNODC, ovat vahvistaneet sen, ettei luokitussuositukset vaikuta huumevalvontaan. 5.1 suosituksen hyväksyminen ei muuta kannabiksen valvontaa millään tavalla, koska kannabis pysyy vuoden 1961 sopimuksen I luokassa.
Kannabiksen poistaminen vuoden 1961 sopimuksen IV luokasta takaa huumesopimuksen perustarkoituksen toteutumisen, mikä on huumausaineiden globaalin saatavuuden takaaminen kivun ja kärsimyksen lievittämiseksi samalla kun aineita valvotaan niin, ettei niitä käytetä väärin eikä salakuljeteta. Tämän luokituksen poistaminen vapauttaa myös kannabistutkimuksen, ja USA:n edustajan mukaan tarvitsemme sitä nyt enemmän kuin koskaan.
WHO:n edustaja vastasi tähän korostaen kannabisvalmisteiden merkitystä. Kannabis ei ole länsimaissa käytössä ensihoidon lääkkeenä, mutta sen lääkintäpotentiaali on elintärkeä sellaisille potilaille, jotka eivät hyödy muista lääkkeistä.
INCB:n presidentti Cornelis P. de Joncheere vahvisti tämän kannan: I luokka velvoittaa jäsenvaltiot jatkamaan kannabiksen valvontaa kuten ennenkin eli lähettämään arvionsa kannabiksen ja kannabishartsin käytöstä INCB:lle.
Väärinkäsityksien välttämiseksi INCB selitti, että THC:n ja delta-9 THC siirtäminen vuoden 1971 I ja II luokista vuoden 1961 I luokkaan ei suinkaan heikennä valvontaa vaan päinvastoin vahvistaa sitä.
Tämä on ollutkin järjestelmän hassuin ristiriita: huumeen vaikuttava aine on ollut vuosikymmeniä lievemmän valvonnan piirissä kuin itse kasvi ja siitä sihdattu hartsi, ja sen synteettinen versio vieläkin lievemmän valvonnan piirissä. ECDD on 2000-luvulla esittänyt dronabinolin laittamista lievimpään luokkaan, mutta CND ei ole hyväksynyt esitystä. Potilaat pitävät yrttimuotoista kannabista tehokkaampana ja haitattomampana lääkkeenä kuin Marinol-pillerit. Kertoo paljon luokittelujärjestelmän koherenssista.
THC:n siirto ankarampaan valvontaan on yksi suositusten mahdollisia sudenkuoppia, jonka käytännön vaikutuksia ei kaikista kokouksista ja konsultaatioista huolimatta ole saatu selväksi.
Mutta järjestelmävirheellä on vielä absurdimpi puoli, mikä nousi esille kokouksen puheenjohtajan puheenvuorossa ja mikä selittää koko prosessin kahden vuoden pykimisen.
Yllättävä proseduuriongelma
Kokouksen puheenjohtaja nosti esille sen, ettei kokousprosessia ole uhannutkaan valtioiden leiriytyminen huumesopimuksien erilaisten tulkintojen ympärille, vaan uhkana on eri sopimusten erilaiset äänestyskäytännöt: vuoden 1961 sopimuksen mukaan luokituksen muutokseen vaaditaan yksinkertainen enemmistö, mutta vuoden 1971 sopimuksen luokituksen muutokseen vaaditaan 2/3 enemmistö. Pahimmillaan THC liitetään vuoden 1961 sopimuksen I luokkaan mutta sitä ei voida poistaa vuoden 1971 I ja II luokista.
Tämä diplomaattinen vääntö on niin kovaa, että CND turvautui kesällä erikoiseen käytäntöön. Keskusteluja käytiin puolivirallisesti suositus kerrallaan “ajankohtaisen keskustelun” otsikon alla siten, että niihin ei YK:n virallisen käytännön vastaisesti kutsuttu kansalaisjärjestöjä. Näistä kokouksista ei tarjottu myöskään käännöksiä, nettilähetyksiä eikä muistiinpanoja. Toisaalta jäsenvaltiot saattoivat ottaa mukaan kansalaisjärjestöjen edustajia asiantuntijoina.
Byrokratia on käyttänyt kesän ja syksyn sellaisen ratkaisumallin sorvaamiseen, että WHO:n erillisiä luokitussuosituksia koplataan yhteen ja niistä äänestetään tiukemman 2/3 enemmistöperiaatteen mukaan. Tällainen on mahdollista YK:n oman toiminnan laillisuudesta vastaavan lakiosaston mukaan: CND:llä on valtuudet koplata suositukset ja päättää äänestyksissä sovellettavasta määräenemmistöstä. Jos konsensusta ei saavuteta ennen joulukuun äänestystä, niin voidaan saada aikaan entistäkin kimurantimpi aineiden luokitus.
CBD:n yllättävä luokitteluongelma
USA:n edustaja, suurlähettiläs Jackie Wolcott kannatti puheenvuorossaan kannabiksen poistamista ankarimmasta IV luokasta, mutta yllättäen arvosteli WHO:n 5.5 suositusta siirtää CBD ja alle 0,2% THC:tä sisältävät CBD-tuotteet huumevalvonnan ulkopuolelle. Hänen mukaansa tämä luo lainsäädännöllistä epämääräisyyttä ja ristiriitoja heikentäen huumevalvontaa. Kysymys on siitä, että CBD-tuotteille asetetaan 0,2% yläraja THC-pitoisuudelle. Tämä yhdessä muiden suosituksien kanssa lisäisi “kannabiksen väärinkäyttöä”.
Asia kuulostaa järjettömältä ja sitä se onkin. Society for the Advancement of Global Understanding -järjestön edustaja Birgit Karner nosti esille saman ongelman: jos CBD-tuotteisiin sallitaan 0,2% THC:tä, niin silloin ihmiset ottavat 3 millilitraa CBD-öljyä ja saavat siitä 5,5 – 6 milligrammaa THC:tä ja päihtymystilan. Tämän verran THC:tä on Marinol pillerissä, jossa on yksi vaikuttava standardiannos synteettistä dronabinolia ilman muiden kannabinoidien ja terpeenien yhteisvaikutusta.
Kyseessä on teoreettinen tai pikemminkin byrokraattinen uhka, eikä kukaan tiedä, onko tällaista oikeasti tapahtunut. Mutta tällaista huumekeskustelu on ollut viimeiset 60 vuotta. Jälleen kerran tarvittaisiin konsultointia kansalaisyhteiskunnan edustajilta siitä, miten CBD/THC suhteet sekä flavonoidit ja terpeenit vaikuttavat päihtymykseen ja lääkitsemiseen.
Suurlähettiläs Jackie Wolcott kiisti puheenvuorossaan omat väitteensä: hän perusteli kannabiksen poistamista IV-luokasta sillä, ettei luokituksen luoma stigma ole koskaan estänyt kannabiksen väärinkäytön leviämistä!
“On epätodennäköistä, että tämän luokituksen poistaminen mitenkään lisäisi kannabiksen käyttöä. Päinvastoin kannabiksen ja kannabishartsin säilyttäminen IV-luokassa lähettäisi sellaisen viestin, että CND on kuuro ja täysin irrallaan siitä, mitä tapahtuu. Valistukseen ylipäänsä skeptisesti suhtautuvat kysyisivät, että miksi me tarvitsemme CND:tä? Miksi me tarvitsemme luokitteluprosessia, jos se vain tekee huumausaineet entistä vaikeammiksi saada sairaille ja kärsiville?”
Suurlähettiläs kertoi kokoukselle, että USA:n lääkevalvontaviranomainen FDA on hyväksynyt CBD-lääke Epidiolexin sekä joitakin synteettisiä kannabinoidilääkkeitä, mikä on peruste IV-luokituksen poistamiselle.
Tässä USA:n asenne on kehittynyt, koska vain vuosi sitten USA:n hallinnossa ajateltiin, että suuri yleisö ja media tulevat pitämään IV-luokituksen poistamista ensimmäisenä askeleena kohti kannabiksen laajamittaista laillistamista, varsinkin jos päätöstä ei perustella perusteellisesti.
CBD:n poistamisella huumeluokituksesta olisi suuri vaikutus USA:ssa. USA:n lääkevalvontavirasto, FDA, päätti vuonna 2018, ettei CBD täytä liittovaltion huumevalvonnan kriteerejä – paitsi siltä osin, mitä kansainväliset sopimukset vaativat, ja joihin USA jäsenvaltiona voi itse vaikuttaa. Tämän takia USA:n ja muiden CBD:n luokituksen selventämistä vastustavien kanta on hämärä.
Huumevirkamiesten ja huumeiden vastaisten propagandistien hysteria selittää myös sen, miksi EU:n komissio yritti kesällä luokitella CBD:n uuselintarvikkeen sijasta huumausaineeksi. Virkamiehet ja uradiplomaatitkin voivat olla ihan pihalla, ja siksi tarvitaan aktiivista kansalaisyhteiskuntaa.
Tulos tai ulos!
Amerikkalainen kannabisaktivisti, Veterans for Medical Cannabis Access-järjestön toiminnanjohtaja Michael Krawitz on seurannut luokitteluprosessia ja hän pitää CBD:n luokitussuosituksen nostattamaa kiistaa yllättävänä. Yksikään WHO:n luokitussuosituksista ei mahdollista kannabiksen laillistamista, mutta nämä irrationaaliset ja vanhanaikaiseen huumeiden vastaiseen ideologiaan perustuvat argumentit antavat hyviä aseita laillistajille.
“Jos he vastustavat tätä suositusta ja estävät sen hyväksymisen, seuraa siitä takaisku. Tällainen pelaaminen sysää liikkeelle uudistusliikkeen, joka on kymmenen kertaa suurempi kuin jos suositukset hyväksyttäisiin WHO:n esittämällä tavalla. Joten uudistusliike voittaa tässä joko sillä tavalla, että järjestelmä hyväksyy WHO:n suositukset sallien kannabislääkkeiden normaalin saatavuuden tai järjestelmä tuhoaa itsensä aktivistien puolesta,” Krawitz ennusti.
“USA:n kanta yrittää tasapainoilla kieltolain kannattajien luoman paineen ja tieteellisen tutkimuksen antamien tulosten välissä sekä toisaalla USA:n liittovaltion lainsäädännön ja USA:n osavaltioissa nousevan kehityksen välissä.”
Miksi luokitussuositukset ovat tärkeitä?
Kaiken älämölön ja hullabaloon jälkeen on aiheellista kysyä, että miksi tämä asia on tärkeä? Luokitussuositukset eivät velvoita valtioita dekriminalisoimaan, laillistamaan kannabista saatikka käynnistämään lääkekannabisohjelmia.
Maailman eri maiden kannabispolitiikat eroavat toisistaan lähtökohdiltaan ja ne ovat kehittyneet kunkin maan ja kulttuurin erityispiirteiden mukaan. Siksi niinkin erilaiset maat kuten Kiina ja Hollanti perustavat huumepolitiikkansa samoihin kansainvälisiin sopimuksiin.
Yksi tärkeä vaikutus on huumepolitiikan kolonialistisen taustan purkaminen. Marokossa, Afganistanissa, Intiassa, Libanonissa, Afrikan maissa, Latinalaisessa Amerikassa ja Karibian alueella miljoonat yleensä alkuperäiskansoihin kuuluvat maanviljelijät hankkivat elantonsa viljelemällä kannabista laittomille markkinoille. Kieltolain taustalla vaikuttaa entisten siirtomaiden kolonialistinen hallinto, joka on käyttänyt kieltolakia kannabista kasvattavien ja käyttävien ihmisten leimaamiseen ja syrjäyttämiseen. Kannabiksen kieltolailla on kolonialistinen tausta ja sitä sovelletaan rasistisesti.
Suomessa kannabiksen kriminaalivalvonta on julkisen tilan valvontaa mm. huumekoirilla sekä nuorison ja erityisesti sosiaalisesti alhaisemmassa asemassa olevien nuorten miesten kurinpalautusta. Julkisessa huumediskurssissa esitetyt hoidon vaatimukset eivät peitä huumepolitiikkamme sosiaalihygieenista perinnettä, jossa tarkoitus on pyhittänyt keinot. Siksi huumepoliisimme on voinut toimia vuosikymmeniä yhteiskunnallisen valvonnan ulkopuolella, mikä kupla puhkesi Aarnio-keississä.
Toinen edellisestä seuraava tärkeä kohta on kannabiksen lääkepotentiaalin ylenkatsominen ja hylkääminen näiden rasististen ja sosiaalihygieenisten näkemysten takia. Tämä näkemys on haihtumassa yhä useampien valtioiden nähdessä kannabiksen lääkinnällisen ja teollisen käytön sekä tieteellisen tutkimuksen sosioekonomiset hyödyt.
Lääkintään liittyvät kolonialistiset rakenteet ja käsitykset nousevat WHO:n luokitussuosituksissa esille Sativexin ja Marinolin kaltaisten tuotteiden painottamisessa. Suositus 5.6 on haaste sellaisille valtioille, joilla on kannabiksen lääkekäytön pitkä perinne. Suosituksen mukaan sellaiset kannabislääkevalmisteet, joista on hyvin vaikeaa eristää vaikuttava aine THC viihdekäyttöön, voitaisiin luokitella vuoden 1961 sopimuksen III luokkaan eli tavallisiksi lääkeaineiksi. Tämä antaa Sativexin ja Marinolin kaltaisille lääkevalmisteille selvän edun yrttimuotoisiin lääkevalmisteisiin nähden, joita ovat esimerkiksi Bedrocanin tuotteet, joihin vaaditaan erityislupa Suomessa. WHO on viime vuosina alkanut suosimaan perinteisiä lääkintäkulttuureja, ja ko. suositus tuntuu olevan ristiriidassa tämän kanssa.
Suosituksessa 5.5 kannabidiolin kannabiksesta jalostukselle asetettu irrationaalinen 0,2% THC-pitoisuuden raja ja suosituksessa 5.6 käytetty “farmaseuttinen valmiste” termi suosivat länsimaisia suuryrityksiä perinteisten viljelymenetelmien ja yrttilääkinnän sijaan.
Suositukset 5.1 ja 5.4 ovat kannatettavia kansanterveyteen ja ihmisoikeuksiin perustuvien lääkekannabisohjelmien ja tutkimuksen kehityksen näkökulmasta. 5.1 suosittaa kannabiksen poistamista vuoden 1961 sopimuksen ankarimmasta IV luokasta. 5.4 suosittaa poistamaan vanhanaikaiset termit “tinktuurat ja ekstraktit” vuoden 1961 I luokasta.
Laillisten lääkekannabisohjelmien luominen vaikuttaa merkittävästi miljooniin kannabiksen laittomasta viljelystä riippuvaisiin maanviljelijöihin. Tällaisia kannabiksen lääkekäytön perinteitä on säilynyt mm. Lesothossa, Thaimaassa, Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa. Jos YK:n huumebyrokratia kehittyy länsimaisia suuryrityksiä suosivaan suuntaan, jäävät muutenkin syrjäytyneet yhteisöt pois kehittyviltä kannabismarkkinoilta.
Sopimuksia ja aineiden luokitusta voidaan tulkita ottamalla tavoitteeksi vuoden 1961 sopimuksen johdannossa asetettu perustavoite eli vastuu tuskan ja kärsimyksen lievityksestä ihmiskunnan terveyden ja turvallisuuden takaamiseksi. Tällaista kehitystä tukee vuoden 1961 sopimuksen 28. artikla “Kannabiksen valvonta”, jossa vaaditaan kannabiksen viljelyn kannabiksen ja kannabishartsin tuotannon sallivaa valtiota perustamaan valvontaa varten “yksi tai useampi toimisto”.
Voiko kannabiksen poistaa huumeluokituksesta?
WHO:n asiantuntijalautakunta perustelee kannabiksen pitämisen edelleen vuoden 1961 sopimuksen I luokassa sillä, että ‘kannabiksen hyvin yleisestä käytöstä aiheutuu paljon kansanterveydellisiä ongelmia ja nämä ongelmat ovat maailmanlaajuisia”.
Tämä perustelu ei kuitenkaan täytä WHO:n omia luokitusperiaatteita eli yhtäläisyyden periaatetta siitä, että aineen haittavaikutusten pitäisi olla verrannollisia muiden samaan luokkaan laitettujen aineiden kanssa. Kannabiksen todetut haittavaikutukset eivät ole millään tavalla verrannollisia I luokkaan sijoitettujen aineiden kanssa, eivät edes II-luokkaan sijoitettujen kanssa. Kaikki haittavertailut osoittavat, ettei kannabiksen huumeluokitukselle ole perusteita.
Käytön yleisyys ja maailmanlaajuisuus eivät myöskään ole riittäviä kriteerejä I luokkaan luokitusperiaatteiden mukaan eli käytön yleisyys ei itsessään kerro käytön haitallisuudesta. Koska kannabis ei ole myöskään rinnastettavissa II luokan huumeiden kanssa, looginen ratkaisu olisi siirtää kannabis kokonaan huumesopimuksien ulkopuolelle. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin tällaista mandaattia ei WHO:lla ole. Muutoksen pitää tulla jostakin ulkopuolelta.
Huumesopimusjärjestelmä luokituksineen on saanut alkunsa vuosikymmeniä sitten pidettyjen neuvottelujen kompromissina eikä näistä järjestelmäongelmista voi syyttää WHO:ta eikä sen asiantuntijakomiteaa, ECDD. Asiantuntijat olisivat kuitenkin voineet nostaa selkeästi esille ongelmat ja niiden juuret laatiessaan tätä monimutkaista luokitussuositustaan. WHO:lla on vastuunsa kannettavanaan siinä, että kannabis ja THC on sijoitettu vuosien 1961 ja 1971 huumesopimuksien ankarimpiin luokkiin. Molemmissa tapauksissa huumeiden luokitukset tehtiin WHO:n laatimien luetteloiden perusteella ilman minkäänlaista tieteellistä perustelua.
WHO:n sangen kyseenalainen kanta säilyttää kannabiksen I luokitus nostaa julkisuuteen sen epämiellyttävän totuuden, että vuoden 1961 huumesopimus on aivan liian suoraviivainen ja yksinkertainen väline käsitellä nykyaikaisia kannabistuotteita, joita kehitellään kiihtyvään tahtiin sekä laittomilla että laillisilla markkinoilla. Sopimuksessa ei erotella kasvimateriaalia kannabisjalosteista eikä eri vahvuisia tuotteita.
THC:n ja dronabinolin siirtäminen vuoden 1961 sopimuksen I luokkaan ankaroittaa niiden valvontaa, mikä on vastoin WHO:n asiantuntijalautakunnan aikaisemmin tekemiä suosituksia alentaa dronabinolin luokitusta normaaliksi käsikauppalääkkeeksi vuosina 2002 ja 2012, jotka sivuutettiin CND:ssä.
Vuoden 1961 sopimus on huumesopimus eikä mikään lääkesopimus. Kannabiksen rinnalla I luokassa ovat myös heroiini ja kokaiini, mille ei löydy mitään tieteellistä perustelua! Luokitussuositusten koplaaminen CND:n äänestyksessä ei poista järjettömyyttä vaan on byrokraattinen tapa olla ratkaisevinaan ongelmia.
Kansainvälisesti tunnettu suomalainen sosiologi Kettil Bruun kysyi jo vuonna 1975 ilmestyneessä tutkimuksessaan “The Gentlemen’s Club”, että miksi kannabiksen kieltämisen kriteeriksi tuli sen lääkinnällinen hyöty? Miksi kieltolaki olisi riippuvainen siitä tuomiosta, että lääketiede pärjää ilman kannabista?
Alkoholin kieltolain lopettamisen perusteluissa ei sillä väitetty olevan minkäänlaisia lääkinnällisiä ominaisuuksia. Tämän mysteerin ratkaisu piilee kansainvälisen huumevalvonnan keskittymisessä muutaman ihmisen ympärille, jotka olivat sidoksissa lääketeollisuuteen.
Kieltolakijärjestelmän tarkastelu osoittaa, että kannabiksen lääkekäytön kieltäminen johtuu kieltolaista eikä kannabista ole kielletty sen takia, että sillä ei ole lääkinnällistä käyttöä. Valvontakoneisto yrittää pitää yllä illuusiota siitä, että kieltolaki voitaisiin perustella kemialla ja biologialla. Ratkaisuksi Kettil Bruun ehdotti kaikkien psykoaktiivisten aineiden valvontaa samalla sopimuksella.
30 valtiota ja 33 Yhdysvaltojen osavaltiota on laillistanut kannabiksen lääkekäytön. Kannabiskauppa on laillistettu Uruguayssa, Kanadassa, Jamaikalla, Etelä-Afrikassa ja 11:ssä USA:n osavaltiossa sekä pääkaupungissa Washington DC:ssä. Laillistamisesta on juuri pidetty kansanäänestys Uudessa-Seelannissa ja äänestetty Saksan parlamentissa. Mm. Meksiko, Kolumbia, Nigeria, Israel, Luxemburg ja Malta ovat suunnittelemassa laillistamista. Sveitsi ja Hollanti ovat aloittaneet kannabiskokeilut ikäänkuin harjoitellakseen laillistamista. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 67% USA:n kansalaisista kannattaa kannabiksen laillistamista eli toisin sanoen on sitä mieltä, että kannabiksen huumeluokitus on väärä! Marraskuun 3:nnen päivän vaaleissa 4 uutta osavaltiota voi liittyä laillistajien joukkoon.
Suomessa miljoona ihmistä pitää huumesopimusta ja sen luokittelua pilkkanaan, tuskinpa edes tiesivät siitä ensimmäistä kertaa kannabista kokeillessaan! Tämä on se todellisuus, mitä vasten nämä byrokraattiset koukerot ovat turhuuden ylistystä.
Lähde: CND: Sixty-third session, Second intersessional meeting, 8 October 2020, CND:n luokitteluprotokolla, Lokakuu 2020 CND Intersessional on WHO recommendations, WHO:n asiantuntijalautakunnan, ECDD, luokitussuositus YK:lle, 24.1.2019.
CND: Changes in the scope of control of substances: proposed scheduling recommendations by the World Health Organization on cannabis and cannabis-related substances. 2019, CND 1. – 4.12.2020 63. session kokousasiakirjat, INCB 8.10.2020, CND:n 2. – 4.12. kokous, Kokousagenda, CND: WHO:n luokitussuositukset taulukoituna, CND:n luokitusäänestyksen päätöksentekokaavio, CNDBlog: 8.10.2020 CND:n kokous Wienissä,
Marijuana Moments: U.S. Government Supports Removing Marijuana From Strictest Global Drug Schedule. 9.10.2020, Martin Jelsma: Key questions about the transfer of THC to the 1961 Single Convention. 20.8.2020,
WHO: Traditional Medicine Strategy 2014 – 2030. 2013.,
INCB: Huumausaineiden maakiintiöt 2020.
Dania Putri: Cannabis rescheduling: A global introduction. Transnational Institute. October 2020.
Martin Jelsma: Key questions about the transfer of THC to the 1961 Single Convention. Transnational Institute. 20 August 2020.
CND:n maaliskuun kokouksessa WHO:n edustaja Gilles Forté, IDPC:n edustaja Ann Forham, TNI:n edustaja Tom Blickman ja Veterans for Medical Cannabis Access-järjestön edustaja Michael Krawitz kertovat WHO:n luokitussuosituksien ongelmista ja vaikutuksista.
CND:n kokouksessa maaliskuussa 2020: Social norms and rituals. Individual and collective self-regulation strategies in cannabis use.
Kannabiksen käytön arkipäiväistyminen luo tilaa käytön sosiaaliselle valvonnalle. Kannabiksen käytön sosioekonomisen valvonnan on todettu olevan tehokkaampi tapa tunnistaa ja hoitaa kannabiksen käytöstä aiheutuvia ongelmia kuin kriminaalivalvonta.
Thaimaan kannabisvallankumous: Thaimaassa on ankarasta huumepolitiikasta huolimatta säilynyt perinteisiä kannabislajikkeita sekä niiden käyttö lääkintäperinteessä. Thaimaassa ei nipoteta THC-rajoista vaan keskitytään kannabiksen parantavaan vaikutukseen.
