2022 Uutiset

Yhdysvalloissa laillistamisbuumi jatkuu

Yhdysvaltojen kannabismarkkinoilla tapahtuu paljon. Marraskuussa Yhdysvaltojen kongressin välivaalien yhteydessä viidessä osavaltiossa äänestetään kannabiksen laillistamisesta. Kannabiskauppa alkaa Rhode Islandin ja New Yorkin osavaltioissa. Floridassa suunnitellaan kansanäänestystä laillistamisesta vuonna 2024. Kansalaisten enemmistö kannattaa laillistamista, ja osavaltioiden kassaan virtaa miljardeittain verorahaa.

Vastustajilta ovat argumentit loppuneet ja siksi he yrittävät jarruttaa demokraattista päätöksentekoa. Uudelleenluokittelu ei enää riitä, vaan tieteellinen tutkimus ja laillisesta valvonnasta saadut kokemukset osoittavat, että kannabis pitää ottaa kokonaan irti huumeista. Vasta tämä takaa kansalaisten tahdon toteutumisen.

Marraskuun 8. päivänä järjestettävien välivaalien yhteydessä Arkansas, Maryland, Missouri, Pohjois-Dakota ja Etelä-Dakota järjestävät kansanäänestyksen. Oklahomassa äänestetään kannabiskaupan laillistamisesta ensi vuoden maaliskuussa. Lisäksi paikallisella tasolla kymmenissä kaupungeissa ja piirikunnissa äänestetään kannabiksen asemasta poliisitoimen tärkeysjärjestyksessä, kannabiskauppojen sallimisesta ja muista kannabikseen liittyvistä säädöksistä.

Yhdysvalloissa on siten kevääseen mentäessä 25 kannabiskaupan laillistanutta osavaltiota eli puolet kaikista osavaltioista, jos jokainen kansanäänestys päätyy myönteiseen tulokseen. Tuoreiden mielipidemittausten mukaan näin on myös tapahtumassa.

Rhode Island: laillinen kannabismyynti alkaa 1. joulukuuta

Rhode Island on 19. kannabiksen laillistanut osavaltio ja sen kuvernööri Daniel McKee allekirjoitti The Rhode Island Cannabis Act -lain toukokuun 25. päivä, jolloin laki astui voimaan, ja kannabiskaupan on tarkoitus alkaa 1. joulukuuta. Laki sallii yli 21 vuotiaiden ostaa, käyttää ja kasvattaa kannabista lain säätämissä rajoissa. 

New York, New York !

New Yorkin osavaltio on asukasluvultaan Yhdysvaltojen neljänneksi suurin osavaltio, jossa asuu liki 20 miljoonaa ihmistä. New Yorkin kaupunki on Yhdysvaltojen suurin kaupunki, jossa asuu yli 8 miljoonaa ihmistä ja joka on kansainvälisesti yksi merkittävimmistä kulttuurimetropoleista sekä kansainvälisen talouden keskus.

Marijuana Regulation and Taxation Act hyväksyttiin puolitoista vuotta sitten, ja New Yorkin kannabisviraston johtaja Chris Alexander on vakuuttanut, että ensimmäiset lailliset kannabiskaupat avataan ennen tämän vuoden loppua ja lisää seuraa ensi vuoden alusta. 

New Yorkin osavaltio aikoo asettaa uudet standardit kannabiskaupan laillistamiselle siten, että yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on sen keskiössä. Lain mukaan 40 % verotuotoista ohjataan huumesodasta pahiten kärsineille yhteisöille ja aikaisemmista kannabisrikoksista saadut rekisterimerkinnät poistetaan automaattisesti.

Puolet kaikista toimiluvista on tarkoitus antaa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kriteereillä, joihin lasketaan mm. värilliset väestönryhmät, naiset ja veteraanit. Muutenkin lupien myöntämisessä aiotaan suosia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tässä ensimmäisessä kannabislupien myöntämisaallossa etusijalla ovat sellaiset yrittäjät, jotka ovat joutuneet kärsimään kieltolain aikana rangaistuksista.

New Yorkin kannabiskaupan arvioidaan nousevan 4,4 miljardiin dollariin vuonna 2025, jolloin se ylittäisi Coloradon kannabismarkkinoiden arvon 3,8 miljardia dollaria tuona vuonna.

Oklahoma

Oklahoman osavaltio äänestää kannabiskaupan laillistamisesta maaliskuussa. Alkuperäinen tarkoitus oli järjestää kansanäänestys välivaalien yhteydessä, mutta korkein oikeus esti tämän vedoten vaalitekniseen seikkaan, että aloite ei kerinnyt ajoissa vaalilippujen postitukseen. Oklahoman kuvernööri Kevin Stitt päätti järjestää ylimääräisen äänestyksen maaliskuun 7. päivänä.

Enemmistö kannattaa laillistamista

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan selkeä enemmistö amerikkalaisista kannattaa kannabiksen laillistamista. Monmouthin yliopiston suorittaman tutkimuksen mukaan 68 % ilmoitti kannattavansa kannabiskaupan laillistamista ja vain 26 % vastustaa. 

Alle 35 vuotiaista peräti 87 % kannattaa laillistamista, demokraateista 76 %, riippumattomista 73 % ja enemmistö myös republikaaneista eli 52 % sekä vanhemmista ikäluokista eli 53 %.

Yhdensuuntaisesti aikaisempien tutkimuksien kanssa kannabiksen käyttö korreloi vahvasti laillistamisen kannatuksen kanssa siten, että kannabista kokeilleista tai käyttävistä 86 % kannattaa laillistamista ja ei koskaan kokeilleista 47 %.

NAACP tukee pankkilakia

National Association for the Advancement of Colored People, NAACP, on yli sata vuotta sitten perustettu arvovaltainen kansalaisjärjestö, joka ajaa afroamerikkalaisten kansalaisoikeuksia. NAACP:n johtokunta julkisti 20. lokakuuta lausunnon, jossa se kannattaa pankkipalvelut kannabisyrityksille turvaavan SAFE Banking Act -lain välitöntä hyväksymistä Yhdysvaltojen kongressissa.

NAACP:n johtokunta kirjoitti kannattavansa kokonaisvaltaista kannabispolitiikan uudistamista, mutta kehottaa kongressia hyödyntämään pankkilain saama puoluerajat ylittävä kannatus. Lailla olisi huomattava vaikutus kannabisteollisuuden ja markkinoiden kehittämisessä, koska liittovaltion kieltolaki tehokkaasti estää tavallisten pankkipalvelujen käyttämistä pakottaen kaupankäyntiin käteisrahalla.

Lailla on molempien pääpuolueiden kannatus takanaan, sitä on käsitelty kongressissa jo seitsemän kertaa, ja lukuisat muutkin kansalaisjärjestöt, liitot ja organisaatiot ovat esittäneet julkisesti sen pikaista hyväksymistä. Mm. The American Bankers Association twiittasi tukensa NAACP:n lausunnolle kehottaen senaattia tarttumaan pikaisesti toimeen tässä asiassa.

Kannabiskaupasta perittävä valmistevero on tuonut osavaltioiden kassaan yhteensä liki 3 miljardia dollaria kuluneen vuoden aikana eli viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Kalifornian osavaltiossa vero tuotti 774 miljoonaa dollaria ja Alaskassa vähiten, 30 miljoonaa dollaria. Coloradon ja Washingtonin osavaltioissa kannabiskauppa tuottaa jo enemmän verotuloja kuin alkoholi- ja tupakkakauppa. Tämän lisäksi kannabiskaupasta peritään muitakin paikallisesti vaihtelevia veroja ja lupamaksuja.

Vastustajilla on argumentit loppu

Yhdysvalloissa kannabiksen laillistamisen vastustajilta on sekä argumentit että suuren yleisön tuki lopussa. Siksi he ovat luopuneet yleiseen mielipiteeseen vaikuttamisesta ja suunnanneet tarmonsa demokraattisen päätöksenteon jarruttamiseen siten, että kansalaisten tahto ei pääsisi toteutumaan.

Edellisellä äänestyskierroksella Mississippissä ja Etelä-Dakotassa uudistuksen vastustajat estivät menestykkäästi äänestäjien tahdon toteutumisen kiistämällä oikeusteitse äänestystuloksen. Samana vuonna Nebraskassa korkein oikeus kielsi äänestäjien enemmistön hyväksymän kannabiksen lääkekäytön laillistamisen, vaikka se oli jo osavaltion hallinnon hyväksymä. Tänä vuonna osavaltion korkein virkamies, republikaaninen Bob Evnen käski laskemaan uudelleen lääkekäytön laillistamista esittävän kansalaisaloitteen keräämät allekirjoitukset.

Floridassa republikaaninen oikeusministeri esti laillistamisaloitteen tuomisen tämän vuoden välivaaleihin. Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan äänestäminen on tulossa vuonna 2024. Arkansasissa ja Missourissa on myös yritetty estää kansalaisaloitteen esittäminen välivaaleissa erilaisilla oikeusjutuilla, mutta nämä on saatu torjuttua.

Oklahomassa vaaliviranomaiset viivyttelivät aloitteen allekirjoitusten hyväksymisessä niin kauan, että samat virkamiehet saatoivat vedota näihin viivästyksiin, ettei aloitetta voida asettaa marraskuun vaaleihin. Kuvernööri ratkaisi pattitilanteen järjestämällä lisävaalit ensi vuoden maaliskuussa.

Kaikissa näissä osavaltioissa kansalaisten enemmistö kannattaa laillistamista. Kannabiksen vastustaminen ja demokraattisen yhteiskuntamallin vastustaminen kulkevat Yhdysvalloissa käsi kädessä.

Kannabis irti huumeista

Presidentti Joe Biden kehotti syyskuussa oikeus- ja terveysministeriöitä lieventämään kannabiksen huumeluokitusta. Kansalaisjärjestö NORML:n apulaisjohtaja Paul Armentano kehottaa The Hill lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan ottamaan kannabis kokonaan huumelainsäädännön perustana olevasta luokitusjärjestelmästä eli irti huumeista.

Armentano selventää sitä, mitä tarkoittaa se, että jokin aine tai kasvi on luokiteltu huumausaineeksi ja miksi kannabis ei sovi mihinkään noista luokista. Kannabis on luokittelujärjestelmän ankarimmassa I luokassa. Tähän on kolme kriteeriä: aineella on vahva riippuvuuspotentiaali, sillä ei ole lääkinnällistä käyttöä Yhdysvalloissa ja sen käyttö ei ole turvallista lääkinnällisessä tarkkailussa.

Alkoholin ja tupakan käyttöön tiedetään liittyvän paljon enemmän riskejä kuin kannabiksen käyttöön, mutta ne eivät ole lainkaan tässä luokittelussa. Siksi osavaltiot päättävät näiden valvonnasta eikä liittovaltio. 

Kongressin päätös luokitella kannabis I luokkaan perustui puutteelliseen tietoon. Ennen vuotta 1970 löytyy vain 1000 tutkimusartikkelia kannabiksesta ja sen käytöstä. Tällä hetkellä vertaisarvioituja tutkimuksia löytyy noin 42 000, joista yli puolet on julkaistu kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Lisäksi Yhdysvalloissa on runsaasti ensikäden kokemuksia kannabiksen lääke- ja aikuiskäytön valvonnasta osavaltioiden tasolla. Yksikään osavaltio ei ole perunut eikä tiukentanut kannabislakejaan.

Ministeriöt eivät ole vielä reagoineet Bidenin kehotukseen, mutta jo nyt pitää nostaa esille se, että mikä tahansa luokituksen lievennys ei enää vastaa sitä, mitä tutkittu tieto kertoo kannabiskasvista ja mitä kokemukset kertovat sen tuotannon ja kulutuksen valvonnasta. Kannabiksen luokituksen lieventäminen olemassa olevassa luokituksessa antaa täysin väärän kuvan sen turvallisuudesta. Liittovaltion huumeluokituksen jatkaminen vaikeuttaa osavaltioiden toteuttamaa valvontaa.

Yksinkertaisesti sanottuna liittovaltion huumeluokituksen lieventäminen ei millään tavalla kavenna osavaltioiden ja liittovaltion lakien koko ajan kasvavaa kuilua. Uudelleen luokittelun jälkeenkin osavaltioiden lakien mukaan toimivat ihmiset rikkovat liittovaltion lakia. 

Ministeriöiden ja kongressin ainoa asioita edistävä toimenpide olisi kannabiksen poistaminen huumeluokituksesta, ja täten sen poistaminen liittovaltion huumelaista. Tämä antaisi osavaltioille mahdollisuuden kehittää kannabiksen valvontaa ilman liittovaltion sekaantumista.

Allekirjoita kannabiksen laillistamista ajava kansalaisaloite ja levitä tietoa !

Lähde: Marijuana Moment 25.8.2022, Providence Journal 12.9.2022, Spectrum News 16.9.2022, The Pros and Cons of Cannabis Taxes 28.9.2022, Washington Post 18.10.2022, Leaf Magazines 19.10.2022, The Hill 21.10.2022, Marijuana Moment 21.10.2022

Kuinka kannabis pääsi vaaleihin Arkansasissa? Tapaus on esimerkki siitä, kuinka laillistamisen vastustajat ovat siirtyneet käyttämään oikeudellisia keinoja laillistamisen jarruttamiseen hävittyään asiapohjaisen argumentoinnin.

Missourissa lainsäätäjät yrittävät laillistaa kannabiksen ennen kansanäänestystä, koska laillistaminen kansanäänestyksen kautta voi antaa olemassa oleville lääkekannabisyrityksille liikaa valtaa kannabismarkkinoilla.

New Yorkissa toimilupia myönnetään niille, jotka ovat saaneet rikostuomioita kannabiksesta.

Luvattomat kannabiskaupat ovat jo toiminnassa New Yorkissa.

Oklahomassa järjestettävä ylimääräinen kansanäänestys maaliskuussa tulee maksamaan osavaltiolle yli miljoona dollaria. Osavaltion vankiloissa on jopa 20 000 kannabiksen takia vangittua, joiden elämään lailla on suora vaikutus.

Floridassa aiotaan järjestää kansanäänestys vuonna 2024

Senaatin kuulemistilaisuus 26. heinäkuuta: Decriminalizing Cannabis at the Federal Level: Necessary Steps to Address Past Harms