Suomen huumepoliisi ja poliisiylijohto ovat pikkunilkkejä kansainvälisessä huumekaupassa, jonka keskiössä ovat rahanpesua hoitavat kansainväliset pankit. Hasistonnia suurempi uhka yhteiskunnalle on huumepoliisin henkinen korruptio.
Entinen Helsingin huumepoliisin johtaja Jari Aarnio päästettiin kesäkuussa vapaalle odottamaan hovioikeuden päätöstä. Aarnio kehuskeli vapaaksi päästyään, kuinka hän katsonut tunnettujen henkilöiden huumeiden käyttöä läpi sormien:
“Me olemme jättäneet monia juttuja tekemättä poliitikoista, taiteilijoista ja urheilijoista niiden vähäisyyden perusteella.”
Tämä on vain yksi Aarnio-keississä paljastuneista huumepoliisin oudoista toimintatavoista. Huumepoliisin toiminta, kuten Aarnio on siitä kertonut, rikkoo kansalaisten tasa-arvoisuuden periaatetta vastaan, mutta tällaisia asioita ei käsitellä oikeusistuimissa.
Tapausta seurannut Helsingin Sanomat summasi yhteen oikeusprosessin kummallisuuksia.
“Jari Aarnion oikeudenkäynti on nostanut jälleen keskusteluun Suomen pitkiksi venyvät oikeusprosessit. Aarnio-jutun kestoon tulee mieleen toinenkin syy. Jutut näyttävät kummasti venyvän, kun syytteessä on yhteiskunnan hyväosainen. Tavisten ja vanhojen konnien tuomioihin tarvittava näyttö löytyy jostain syystä huomattavasti nopeammin.
Mielenkiintoinen vertailukohta on ensimmäinen tynnyrijuttu. Useita miehiä tuomittiin siinä pitkiin vankeusrangaistuksiin samoista tynnyreistä, joiden salakuljetuksesta Aarniota nyt syytetään.”
Aarnio-keissin erityislaatuisuus ei lopu hänen oikeusprosessin venyttämiseen vaan koko poliisijohto asetettiin syytteeseen, koska he eivät olleet tehneet työtään eli valvoneet alaisensa työtä ja sen laillisuutta. Koko Aarnio-keissiähän ei olisi ikinä päässyt syntymään jos poliisijohdossa olisi noudatettu lakeja! Tai jos poliitikot olisivat käyneet avointa keskustelua aiheesta kuluneina vuosikymmeninä…
Tämä ei ole erityislaatuista laajemmassa mittakaavassa vaan liki jokaisessa huumeiden käytön kriminaalivalvontaa harjoittavassa valtiossa on huumeraha korruptoinut valvontajärjestelmän ylhäältä alas.
Erityislaatuista on se, että tämä oikeustapaus ei ole aiheuttanut minkäänlaista huumepolitiikan kriittistä tarkastelua Suomessa lukuunottamattaTHL:n tutkijaprofessorien viime kevään aloitetta. Norjassa huumepoliisin päällikölle langetettiin viime vuonna 21 vuoden vankeusrangaistuksen osallisuudesta huumekauppaan, ja konservatiivipuolueen terveysministeri ilmoitti vuonna 2016 huumepolitiikan dekriminalisoinnista.
Pimeyden ydin
YLE kertoi heinäkuun alussa, että valtakunnansyyttäjänvirasto on nostanut tähän mennessä tietolähdetutkinnassa syytteitä virkarikoksista entistä poliisiylijohtaja Mikko Paateroa, Helsingin entistä poliisikomentajaa Jukka Riikosta ja nykyistä poliisipäällikköä Lasse Aapiota vastaan. Aapio hyllytettiin tehtävästään syytteiden nostamisen jälkeen. Elokuussa syytteen sai KRP:n päällikkö Robin Lardot. Jutussa on kaikkiaan kahdeksan syytettyä, myös Jari Aarnio ja kaksi hänen alaistaan.
Poliisijohtoon kohdistuva tietolähdetutkinta alkoi vuonna 2013, kun sisäministerinä toiminut Päivi Räsänen pyysi valtakunnansyttäjänvirastoa selvittämään, onko Helsingin poliisilaitoksella käytetty tietolähteitä asianmukaisesti ja säännösten mukaisesti. Syyttäjän mukaan esimiehinä toimineiden olisi pitänyt puuttua laiminlyönteihin Helsingin huumepoliisissa, mutta he laiminlöivät tiedossa olleisiin virheisiin puuttumisen.
Kun poliisijohtoon kohdistuva virkarikostutkinta tuli julkisuuteen, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen luonnehti tutkintaa sanomalla, että se on ”poliisin historian vakavin paikka”.
Eliitin oikeusprosesseilla on taipumus venyä, ja elokuussa selvisi, että poliisieliitin tutkinnan kanssa on kämmäilty niin kauan, että syytteiden annetaan vanhentua. Yhden nimeltä mainitsemattoman poliisiylitarkastajan syyte vanheni parin päivän viivästyksen takia. Mm. Paatero aikoo valittaa omasta jutustaan tällä perusteella.
Päivi Räsänen antoi 12.8.2018 STT:lle haastattelun, jossa hän kertoo syyteprosessistaan:
“Sain tiedon 20. marraskuuta. Järkytyin, kun Paatero kertoi minulle, että huumepoliisilla ei ole yhtään rekisteröityä tietolähdettä, vaikka julkisuudessa oli tieto, että Helsingin poliisilla on parhaat tietolähteet. Paatero sai silloin itsekin vasta tietää asian, mutta hän ei vaikuttanut järkyttyneeltä. Silloin tajusin, että asiaa ei voi selvittää poliisihallinnon sisällä.”
Aarnio-keissin tutkinnan alulle pannut “Saara” yritti ensimmäisen kerran kertoa tarinansa kesällä 2011 poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle. Hän päätyi puhumaan poliisihallituksessa jonkun naisen kanssa. Sen jälkeen ei kuulunut mitään.
Paatero ei ole missään vaiheessa katunut tekojaan vaan lähinnä yritti uhriutua Turun Sanomissa 11.5.2018 julkaistussa pakinassaan. Siinä hän arvioi tilannetta ja vetää johtopäätöksen:
“On myös varmaa, että tämäkin prosessi on aiheuttanut ja aiheuttaa niin poliisissa kuin muuallakin omien järjestelmien ja rakenteiden tarkastelua ja niiden parantamista.”
Huumepolitiikkamme pimeyden ydin on virkamiesjohdossa, jolle tarkoitus on pyhittänyt keinot. Kriminaalivirkamiesten mukaan ongelmat hoidetaan oman hallintohimmelin näpräämisellä ilman kiusallista julkisuutta.
Hallintohimmelin sisäpiirissä
Sisäministeriön heinäkuussa virkaanastunut uusi kansliapäällikkö Ilkka Salmi on ottanut tehtäväkseen saattaa Suomen poliisin johtaminen järjestykseen. Aarnio-keissi on osoittanut, että poliisi on tottunut valvomaan kansalaisia, ei itseään. Tapauksessa on kuitenkin kyse järjestäytyneen rikollisuuden soluttautumisesta kriminaalivalvontajärjestelmän sisälle.
HS:n 21.7.2108 julkaisema juttu Salmen nimityksestä otsikoitiin, että “Luottamus hyvä, valvonta paras”.
Salmi toppuuttelee poliisihallinnon ja valvonnan muutoksia vetoamalla siihen, että kunhan näistä oikeusjutuista Aarniota ja poliisin ylijohtoa saadaan lainvoimaiset tuomiot, niin sitten “käydään tarkalla kammalla läpi, mitä olisi voitu tehdä toisin”.
Mutta Salmi haluaa kiirehtiä kansalaisten valvonnan lisäämistä ilman rikosepäilyä terrorismin varjolla ennen kuin näitä poliisin ylijohdon lainvoimaisia tuomioita on edes tarjolla.
“Vaikka luottamus viranomaisten toimintaan horjuu, suojelupoliisi ja Puolustusvoimat haluavat merkittävästi lisää toimivaltuuksia. Eduskunnan käsittelyssä olevat tiedustelulait antaisivat suojelupoliisille ja Puolustusvoimien tiedustelulle oikeuden puuttua Suomessa asuvien yksityisyyteen syvästi ilman rikosepäilyä.”
Ilman rikosepäilyä ja Salmi luottaa siihen, että nykyistä valvontajärjestelmää valvotaan “tarkasti”. Mutta näinhän se piti olla jo Paateron kaudella.
Salmi haluaa odottaa valvontajärjestelmän valvonnan kanssa, kunnes oikeusprosessit ovat ohi, mutta kiirehtii samalla uusia valvontavaltuuksia terrorismin varjolla. Luotammeko me kansalaiset sokeasti oikeuslaitoksen toimintaan kun jo huumevalvonta tuotti tällaista jälkeä?
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen koplasi sukulaisensa bisneksiä oman viranhoitonsa kanssa, mikä päätyi oikeuteen. Lainvoimaisen tuomion saatuaan hän valitsi Paateron tavoin uhriutumisen tien YLE:n 19.1.2018 julkaisemassa haastattelussa:
”Olen miettinyt esimerkiksi viime aikoina mediassa laajasti ollutta Jari Sillanpään tapausta. En tunne iskelmämaailmaa, enkä Jari Sillanpäätä, enkä myöskään tiedä, tullaanko hänen tapauksessaan vaatimaan tai mahdollisessa tuomiossa ottamaan huomioon julkisuutta lieventämisperusteena.
Sen luulen tietäväni, miltä Jari Sillanpäästä on tuntunut, että voimia hänelle!”
Olisiko valtakunnansyyttäjän kannattanut uhriutua Aarnio-rinnastuksella? Tällaisten ihmisten käsissä on huumepolitiikkamme sekä kansalaisten yksityisyyden suoja.
Pikkunilkin palvontaa
Jari Aarnio valittiin vuonna 1987 vuoden poliisiksi, ja vuonna 1995 hän sai poliisin ansioristin. Miksi virkamiesten, huumeiden vastaisten järjestöjen ja tiedotusvälineiden keskuudessa Aarniota palvottiin sokeasti vuosikymmeniä? Poliisi ja dekkarikirjailija Marko Kilpi kirjoitti Aarnio-keissistä YLE:n 1.8.2018 julkaisemassa pakinassa “Totuus vai taru Aarnio-tapauksessa”.
Kilpi rinnastaa Aarnio-keissin kehittelemäänsä dekkarijuoneen: päähenkilö on pidetty, palkittu ammattimies, vastuuntuntoinen perheenpää, mutta samalla kansainvälisen tason rikollinen.
Kansainvälisessä huumerikollisuuden hierarkiassa Aarnio on hasistonninsa kanssa pelkkä naisia hyväksi käyttävä pikkunilkki eikä mikään capo di tutti capi, kuten Kilpi kuvittelee.
Poliisi Kilpi ei ilmeisesti ymmärrä pohjia myöten sitä ikävää totuutta, että vaihtoehtoinen selitys käräjäoikeuden ratkaisulle on se, että Helsingin huumepoliisi ja KRP käyvät reviirikamppailua Suomen huumemarkkinoista! Onko se parempi asia? Niinku valtakunnan turvallisuuden ja yleisen järjestyksen kannalta? Tai kansalaisten tasavertaisuuden kannalta?
Tätä vaihtoehtoa propagoi kokoomuksen poliisikansanedustaja ja Aarnion kaveri Kari Tolvanen. Hän avautui Turun Sanomien haastattelussa 5.6.2018.
“Itse voin sanoa, että muutaman Krp:n henkilön kanssa en halua tehdä yhteistyötä. He ovat esittäneet perättömiä väitteitä, että olisimme paljastaneet salassa pidettäviä telekuuntelutietoja rikollisille. Ja se on hyvin vakava syytös.”
Tolvanen myös täsmensi, että jännitteet Krp:ssä ja Helsingin poliisissa olivat yksilötasolla. Toisaalta hän kuvasi tilannetta niin, että huumerikosyksiköiden välillä oli hänen mielestään kilpailuasetelma. Sitten hän tiivistää ongelman ytimen poliisin näkökulmasta:
Koko oikeudenkäynnin ytimessä on se, masinoiko Aarnio huumeita Suomeen vai ei.”
Oikeudenkäynnissä ei tutkita sitä, kuinka paljon huumepoliisin tiedonantajat ovat salakuljettaneet ja myyneet huumeita. Koko Aarnio-keissin ytimessä on huumepolitiikkamme perustana olevan kriminaalivalvonnan, sen toisen raiteen, uskottavuus, mutta sitäkään ei käsitellä oikeussalissa.
Irti Järjestä ry.
IHRY:n uusin johtaja Mirka Vainikka esittelee ylivertaisia bisnestaitojaan Uuden Suomen pakinassaan “Sijoittaisinko kannabisosakkeisiin?”. Siinä hän mm. pohtii syvällisesti:
“Se on joka tapauksessa selvä, ettei kannabiksen laillistamispäätöksen seurauksia voi kukaan tietää.”
Vainikka tietää paremman ratkaisumallin:
“Suomi noudattaa ns. kahden raiteen politiikkaa, joka on mielestäni ollut menestystarina.”
Suomalainen huumesota eli kahden raiteen politiikka on ollut menestystarina IHRY:lle, jolle se on tuonut miljoonia kassaan aina vuodesta 1984, jolloin se perustettiin huumepoliisin lobbausjärjestöksi. Pahamaineiset huumepoliisin päällikkö Torsti Koskinen ja syyttäjä Ritva Santavuori vaikuttivat vuosikausia IHRY:ssä. Aarniosta tuli Torsti Koskisen luottomies ja myöhemmin tämän seuraaja.
IHRY ei ole tästä huumesotaperinnöstä miksikään muuttunut. Siitä todistaa vuonna 2015 yhdessä Helsingin huumepoliisin kanssa julkaistu kirja “Huumepoliisin jalanjäljissä”, joka on kritiikitöntä huumepoliisin työn ylistystä. (Yrjö Ketonen (toim): Huumepoliisin jalanjäljissä: Helsingin huumepoliisin huumerikostutkintaa viideltä vuosikymmeneltä. 2015 IH-kustannus.)
Vainikka puolustaa kahden raiteen suomalaista huumepolitiikkaa:
“Samanaikaisesti se antaa signaalin siitä, että huumeiden käyttö ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää.”
IHRY:n ja huumepoliisin kirja todistaa, kuinka Helsingin huumepoliisi loi sen ilmiön, joka nykyään tunnetaan nimellä huumeongelma. Kirjassa huumepoliisiksi harvinaisen rehellinen Leena Kontula nostaa esille huumepoliisin tietolähdetoiminnan todellisen luonteen. Hän tunnustaa rehellisesti, ettei haluakaan narkomaanien raitistuvan, koska ”huumepoliisi on tottunut käsittelemään käyttäjää tietolähteenä”.
“Käytön lopettamisen ehdottaminen olisi ollut lypsävän lehmän lopettamista”, avautuu Leena Kontula.
Tätä on siis käytännössä huumepoliisin tietolähdetoiminta.
IHRY:n huumeiden vastaisuus on faktaresistantti ideologia, joka ei perustu mihinkään tutkittuun tietoon. Vainikan edeltäjä Jukka Riipinen tiivistikin IHRY:n politiikan, että se keskittyy vain kannabikseen.
Tiedämme traumaattisen kokemuksen lapsena tai nuorena altistavan päihde- ja mielenterveysongelmille myöhemmällä iällä. Silti oikeusjärjestelmällämme ei ole resursseja tutkia nuoriin kohdistuneita seksuaalirikoksia.
YLE uutisoi 7.8.2018, että yliannostukset ja myrkytykset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti Kokkolassa tänä kesänä. Hoitohenkilöstö on huolissaan erityisesti siitä, että nuorten osuus tapauksissa on kasvanut.
Viime vuonna sairaalassa hoidettiin heinäkuun loppuun mennessä kahdeksan alle 30-vuotiaan myrkytystapausta. Tänä vuonna luku on kaksinkertainen eli 16. Teholle nuoria on päätynyt tästä syystä tänä vuonna jo kuusi, viime vuonna kaksi. Tätä samaa tarinaa on vuoden aikana uutisoitu eri kaupungeista kautta Suomen. Suomessa jopa puolet huumekaupasta on siirtynyt nettiin.
Euroopan huumeseurantakeskuksen, EMCDDA, 2018 raportin mukaan Suomi kuuluu Euroopassa korkean huumekuolleisuuden maihin.
Kovaa tulosta !
Tavallisen kansalaisen turvallisuuden ja tasavertaisuuden kannalta tonni hasista on sivuseikka ja Suomen oikeuslaitoksen korruptoituminen huumepoliisin vaikutuksesta pääasia.
Korkeiden virkamiesten syytteeseen asettamisia yritetään selitellä yksittäistapauksina. Poliisin ylijohdon ja valtakunnan syyttäjän tapausten lisäksi kesällä 2018 julkisuuteen nousi tieto, että poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario ja kokoomuspoliitikko Dennis Pasterstein oli vuokrannut perussuomalaisten kansanedustajille Teuvo Hakkaraiselle ja Ville Vähämäelle saunaosastonsa, johon nämä saivat eduskunnan korotettuja kulukorvauksia.
Aarnio, poliisin ylijohto, Tolvanen, Salmi, Kilpi ja Pasterstein ovat suomalaisen poliisikulttuurin sisälle syntyneiden valehtelun kulttuurin ja yhteiskunnan resurssien väärinkäyttökulttuurin seurauksia. Muusta rikollisuudesta tiedetään, että vain pieni osa siitä tulee julki, tutkitaan ja lopulta annetaan oikeuden ratkaisu. Mikä poikkeus virkamieskunta on?
Tavallisen veronmaksajan kannalta ärsyttävintä näissä jutuissa on se, kuinka pienistä rahoista virkamiehet pistävät yhteiskunnallisen luottamuksensa peliin. Aarnio on jutun tutkinnassa paljastunut sutenööriksi, hän itse kertoi toimineensa valtion viran lisäksi alamaailman torpedona.
Keväällä Helsingissä pidetyssä pohjoismaisessa kannabisseminaarissa Norjan poliisiakatemian professori Paul Larsson vertasi huumepoliisin toimintaa alaoksilla roikkuvaksi omenaksi eli helpoksi nakiksi. Kannabispensaiden kitkemisellä ja pikkutekijöiden pidätyksillä on luotu mielikuva, että huumepoliisi tekee “kovaa tulosta”. Huumepoliisin valvojille oli tosiaan tärkeintä se, että putkat oli täynnä.
Hurjinkaan virkamiehen mielikuvitus ei ole riittänyt Aarnio-keissin ymmärtämiseen, koska huumesota eli “kansallinen huumausaineohjelma” kieltää virkamiesten keskuudessa kriittisen ajattelun huumausainekysymyksissä. Aarnion ja poliisijohdon oikeusjutun keskiössä olevassa tietolähdetoiminnassa on kyse siitä, että poliisi antaa joidenkin henkilöiden myydä ja käyttää huumeita, koska se on ainoa tapa saada tietoa laittomilta markkinoilta. Aarnio on samanlainen epäonnistuneen huumesodan eli kahden raiteen huumepolitiikan uhri kuin kaikki muutkin vankilaan tuomitut.
Aarnio-keissi on paljastanut Suomen poliisiin levinneen laajan henkisen korruption. Hasistonni on sivuseikka ja huumepoliisin toiminnan pahuus on siinä, kuinka se valikoi huumemarkkinoiden myyjät oman vasikkajärjestelmänsä kautta, katsoo läpi sormien kovien huumeiden tuloa markkinoille samalla kun käy aktiivisesti kannabispensaiden kimppuun (pahimmillaan 23 000 vuodessa) ja valvoo epätasa-arvoisesti käytön kieltävää normia sallimalla eliitin huumeiden käytön suunnaten raskaimman kriminaalivalvonnan yhteiskunnan vähäosaisiin. Mutta näitä ei käsitellä käräjä- eikä hovioikeudessa.
Aarnio on huumerikollisuudessa niin pieni tekijä, että hän joutui kaivamaan rahojaan muovisangossa tontilleen. Hurjinkaan huumevirkamiehen mielikuvitus ei ole riittänyt sen ymmärtämiseen, että Nordea ja Danske Bank pesevät kansainvälisen huumerikollisuuden rahat. Tämä selvisi oman vapautensa tai henkensä vaarantavien tietovuotajien ja tutkivien journalistien työn tuloksena mm. Panaman paperit nimellä tunnetussa tietovuodossa, koska kriminaalivirkamiesten huomio on tiukasti hamppupensaassa.
Ilta Sanomissa raportoitiin 12.8.2018 huumekeskustelussa liian vähän käsiteltyä huumemarkkinoiden rahoitusta, eli kuinka kansainväliset pankit pitävät yllä huumemarkkinoiden toimintaa:
“Raportin mukaan Kolumbiassa 97,4 prosenttia huumekaupasta saatavista tuloista pestään säännönmukaisesti Yhdysvaltojen ja Euroopan pankkijärjestelmän kautta erilaisina finanssioperaatioina.
Samalla kun huumerikollisuus ja -sota tuottavat tuhoa Kolumbian kaltaisissa maissa, länsimaiset pankit niittävät miljardeja laittomien aineiden kaupasta, ekonomistit kommentoivat The Observer -lehdelle vuonna 2012.”
IS otsikoi artikkelinsa: “Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Danske Bankille tuskin käy kuinkaan”.
YK:n tuoreen raportin mukaan kokaiinin ja oopiumin tuotanto on saavuttanut jälleen uuden ennätyksen.
Huumepoliisi ja sen lobbarijärjestö IHRY loivat ne Suomen huumemarkkinat ja sen huumeongelman, joiden kanssa me nyt elämme. Hasistonnia vaarallisempaa on se henkinen korruptio, joka on huumeiden kriminaalivalvonnan varjolla päässyt rapauttamaan järjen käytön ja luottamuksen tutkittuun tietoon.
Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen. Poliisin toiminnan tulee aina perustua lakiin, eritoten perustuslakiin.
Korruptio (latinan sanasta corrumpere ’turmelus, pahaan vietteleminen’) on toimivallan väärinkäyttöä yksityisen edun tavoitteluun. Korruptiossa esimerkiksi vastuullisessa asemassa oleva henkilö, kuten virkamies, lahjotaan antamaan lahjojalle etua säännösten vastaisesti. Taloudellisen korruption aiheuttama henkinen korruptio on vielä vaarallisempaa, koska se estää yhteiskunnan vapaan kehityksen, tässä tapauksessa huumepolitiikan kriittisen arvioinnin ja kehityksen. Poliisi pitää pelastaa huumepoliisin korruptiolta.
Suurimmat syylliset ovat ne poliitikot, jotka vaali vaalin jälkeen toitottavat “ei enää lisätä haittoja” -mantraansa mutta antavat tämän pelin jatkua.
YLE on valtiovallan virallinen kanava: THL:n professorin ehdotettua dekriminalisaatiota valitaan YLE:n huumekeskusteluun neljästä studiovieraasta kaksi poliisin edustajaa
