Saksa: laillistaminen vai “pelkkä dekriminalisointi” ?

Tusky kerkesi jo uutisoimaan, että Saksan laillistamisprojekti olisi saanut vihreää valoa Euroopan komissiolta, ja laillistamisen suunniteltiin olevan valmis ensi vuonna. Hidasteeksi on nousemassa EU-lainsäädännön huumeiden vastaiset pykälät tai pikemminkin niiden ristiriitaiset tulkinnat.

Tilanne ei ole kuitenkaan niin synkkä, kuin miten äkkipäätään tähän tilanteeseen on reagoitu. Laillistamisprojektin toteuttamiseen tarvitaan vain lisää aikaa ja se voidaan toteuttaa asteittain.

Todistustaakka on ollut tähän saakka laillistajilla. Tämän voi myös kääntää kieltolain kannattajille: ovatko kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä ja siitä johdetut kansalliset huumelainsäädännöt rikos ihmisoikeuksia vastaan ja poliitikot vastuussa siitä?

Neljä ehdotusta eteenpäin

Saksan hallituksen johtava sosiaalidemokraattinen puolue on jo esittänyt neljä lyhyen aikavälin ehdotusta, joita voitaisiin alkaa toteuttamaan tämän vuoden kesään mennessä. Vielä on epäselvää, miltä näiden vaihtoehtojen yksityiskohdat näyttäisivät Saksassa.

1. Dekriminalisointi

Dekriminalisointi olisi nopeasti toteutettava ratkaisu, johon Saksan liittovaltion hallitus ei tarvitse EU:n eikä Bundesratin hyväksyntää. Tällöin pienten määrien hallussapito olisi sallittua eikä käyttäjien tarvitsisi stressata poliisia. Kannabiksen kasvatus ja kauppa säilyisivät edelleen laittomilla markkinoilla.

2. Omatarvekasvatus

Dekriminalisointi mahdollistaisi aikuisten omatarvekasvatuksen, mikä olisi vastalääke laittomien markkinoiden ongelmaan. Hallituksen alkuperäisen suunnitelman mukaan kasvien sallittu lukumäärä olisi kolme, mutta sosiaalidemokraattien laillistamissuunnitelmasta vastaava raportoija Carmen Wegge on esittänyt jopa viiden kasvin sallimista.

3. Kannabiskokeilut

Sveitsissä ja Hollannissa on parhaillaan käynnissä kannabiskokeiluja, joissa valtio valvoo kannabiksen tuotantoa ja kauppaa tietyillä alueilla ja kaupungeissa. Berliinin entinen kaupunginjohtaja ehdotti tällaista Görlitzer puiston laittomien kannabismarkkinoiden tukahduttamiseksi. Kokeilussa arvioidaan laillistamisen hyötyjä ja haittoja.

4. Kannabisklubit

Espanjasta alkunsa saanut kannabisklubimalli on Maltan ja Uruguayn laillistamismallien kulmakivi. Kannabiksen käyttäjien sallitaan järjestäytyä kannabiksen kasvattamiseksi yhteisissä tiloissa. Kannabisklubit ovat voittoa tavoittelemattomia yhdistyksiä, jotka eivät myy kannabista ulkopuolisille eivätkä alaikäisille. Jokainen jäsen saa tietyn määrän kannabista kuukaudessa tai vuodessa. Hallitus voisi luoda klubien oikeudellisen perustan suhteellisen nopeasti ja helposti.

Dekriminalisointimalli ei sisällä kansalaisten oikeusturvan ja yhdenvertaisuuden kannalta tärkeää kannabisrikoksista saatujen rikosrekisterimerkintöjen poistamista.

Kannabiksen laillistamisen aikataulusta ei ole tällä erää mitään varmaa tietoa, mutta liittovaltion terveysministeri Kurt Lauterbach aikoo Der Spiegel lehdelle antamansa lausunnon mukaan jatkaa “kattavan laillistamisen” toteuttamista. Uusia aloitteita on luvassa pääsiäisen jälkeen.

Laillistaminen ja EU:n lainsäädäntö

Laillistamisen oikeudellisista perusteista esitetään ristiriitaisia näkökulmia:

Rikosoikeuden professorit Masha Fedorova ja Piet Hein van Kempen Radboudin yliopistosta Nijmegenistä, Hollannista päätyvät Legal Tribune Onlinessa julkaistussa artikkelissaan siihen tulokseen, että valtion valvoma lupajärjestelmään perustuva kannabiksen laillistaminen aikuisten viihdekäyttöön on mahdollista tietyissä olosuhteissa ja tietyillä ehdoilla.

“Laillistaminen voidaan oikeuttaa, jos valtio rehellisesti uskoo ja uskottavasti argumentoi, että tällä järjestelmällä se pystyy tehokkaasti turvaamaan kansalaisten ja kansanterveyden, yleisen turvallisuuden ja ehkäisemään väkivaltarikollisuutta”.

Baijerin osavaltio vastustaa kannabiksen laillistamista, ja osavaltion terveysministeri Klaus Holetschek esitteli maaliskuussa Erlangen-Nürnbergin yliopiston oikeustieteen professori Bernhard Wegenerin raportin, joka esittää puolestaan, että Saksan hallituksen suunnittelema kannabiksen laillistaminen rikkoo sekä EU:n lainsäädäntöä että YK:n kansainvälisiä huumesopimuksia.

“Liittovaltion laillistamisprojekti jättää huomiotta kansainvälisen ja eurooppalaisen lainsäädännön kansalliselle huumepolitiikalle asettamat rajoitukset. Tämä on polku, jota ei ole koordinoitu kansainvälisellä ja Euroopan tasolla, ja on siksi oikeudelliselta kannalta erittäin riskialtis ja uhkaa liittohallituksen asettamien tavoitteiden saavuttamista.”

Kieltolaki on ihmisoikeusrikos

Oikeudellisen saivartelun vaihtoehtona on myös kieltolain kyseenalaistaminen: onko yli 50 vuotta jatkunut kieltolaki täyttänyt tavoitteitaan ja suojellut kansalaisten ihmisoikeuksia, turvallisuutta ja terveyttä ?

Kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän arvostelijat ovat jo aikaisemmin nostaneet esille kieltolain kriminogeenisen eli rikollisuutta aiheuttavan vaikutuksen. Bergenin yliopiston psykologian tohtori Petter Grahl Johnstad esittää artikkelissaan “The international regime of drug control may violate the human right to life and security” vie tämän kritiikin ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Tässä Ruotsi on hyvä esimerkki valtiosta, jossa on omaksuttu ankara kriminaalivalvonta ja kriminalisoitu käyttö ja käyttäjät. Siellä käytävä jengisota muistuttaa Meksikoa, tosin pienemmässä mittakaavassa. Meksikon nykyinen huumesota alkoi vuonna 2006, ja se on nostanut murhien määrän moninkertaiseksi, minkä lisäksi muukin väkivalta on lisääntynyt valtavasti.

Ruotsissa kriminalisoitiin huumeiden käyttö vuonna 1988, ja tuliaseiden ja pommien käyttö on kuluneiden vuosien aikana lisääntynyt valtavasti. Ruotsin poliisi on monissa yhteyksissä nostanut esille laittoman huumekaupan osuutta tässä väkivallassa. Kyse on usein huumemarkkinoiden reviiritaisteluista, ja vaikka väkivaltaa sikiää muistakin syistä, on huumekauppa jengien syntymisen ja säilymisen kannalta ratkaiseva tekijä, koska sillä rahoitetaan toiminta.

Meksikossa ja Ruotsissa nähty kehitys rikkoo ihmisten oikeutta elämään ja turvallisuuteen, mikä on kaikkien ihmisoikeuksien perustana. Voidaan arvioida, että väkivaltarikollisuus ei ollut vuoden 1961 huumesopimuksen laatijoiden tarkoitus. He eivät pystyneet kuvittelemaan nykyaikaisia ylikansallisia järjestäytyneitä rikollisjengejä, jotka ovat kasvaneet kiinni kansainväliseen pankkijärjestelmään, soluttautuneet kansainväliseen rahtiliikenteeseen ja tietoverkkoihin välittäen huumeita ympäri maailman ja suojelevat suuria voittomarginaalejaan kaikilla väkivallan keinoilla.

Vastuu poliitikoilla ja heitä äänestäneillä kansalaisilla

Kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän kriminogeeninen vaikutus on hyvin selvää nykypäivinä. Vastuu ihmisoikeuksien murenemisesta on kansainvälisen huumekieltolain instituutioilla ja niissä toimivilla ihmisillä. Vastuu on myös niillä kansallisilla poliitikoilla, jotka ovat laatineet huumelait ja edelleen niillä kansalaisilla, jotka ovat äänestäneet nämä poliitikot valtaan.

On epäselvää, mitä kansalaiset hyötyvät kieltolakia kannattavien poliitikkojen äänestämisestä. Kieltolaki ei ole onnistunut lopettamaan huumausaineiksi luokiteltujen aineiden käyttöä, joten kansalaiset eivät hyödy tästä suoraan. Toisaalta usko siihen, että kieltolaki ehkäisee käyttöä, on laajalle levinnyt, ja sitä kannattavat ihmiset uskovat hyötyvänsä siitä.

Kieltolaki on yhtä tehotonta huumeiden käytön lopettamisessa köyhissä maissa etelässä kuin täällä vauraassa pohjoisessa. Mutta on hyviä syitä olettaa, että huumeiden kieltolaki aiheuttaa huumeiden ongelmakäyttöä väliin tulevien tekijöiden kautta, joita ovat väkivaltarikollisuus, psykologiset traumat ja yhteiskunnallinen kurjuus. Tämä vaikutus on suurempi köyhissä etelän valtioissa, joissa väkivallan aste ja yhteiskunnan kurjuus on suurempaa kuin vauraissa pohjoisen valtioissa.

Tästä näkökulmasta katsottuna kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä tuottaa sellaista politiikkaa, joka ehkä hieman vähentää huumeiden käyttöä, vaikka ei kuitenkaan ongelmaista käyttöä, rikkaassa pohjoisessa. Tämä kuitenkin tapahtuu sillä hinnalla, että järjestelmä lisää väkivaltarikollisuutta ja siitä johtuvaa eskapistista huumeiden ongelmakäyttöä köyhässä etelässä.

Vastuu tästä globaalista ihmisoikeuksien rikkomisesta on vaurailla pohjoisen valtioilla ja niiden poliitikoilla sekä heitä äänestävillä kansalaisilla.

Saksan kannabiksen laillistamishanke havainnollistaa sitä, miten kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä säätelee kansallista huumepolitiikkaa. Yksittäisten valtioiden (Hollanti, Portugal, Uruguay, Kanada jne) harjoittaman huumepolitiikan aiheuttamalla ristiriidalla on ollut voimakas vaikutus kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän eheydelle. Näiden valtioiden kannattaa liittoutua muuttaakseen tätä järjestelmää vastaamaan sen sopimuksissa julkituotuja tavoitteita ja turvaamaan ihmisoikeuksia.

Lähde: Vice 31.3.2023, Business of cannabis 29.3.2023, Ist die Legalisierung ein Gebot der Menschenrechte? Legal Tribune Online 1.3.2023, Petter Grahl Johnstad: The international regime of drug control may violate the human right to life and security. International Journal of Drug Policy, March 2023, Masha Fedorova; Piet Hein van Kempen: Regulated Legalization of Cannabis through Positive Human Rights Obligations and Inter se Treaty Modification. European Journal of Crime, Criminal Law and Criminal Justice, March 2018.

Lauterbach: uusia ehdotuksia pääsiäisen jälkeen